Uusi tutkimusraportti Selvityksiä nuorten seuraamusjärjestelmästä ja sen soveltamisesta ikäryhmässä 15–17 julkaistiin 22.10.2024. Professori Tapio Lappi-Seppälä laati oikeusministeriölle selvityksen nuorten rikosseuraamuksista ja nuorisorangaistuksen käytöstä erityisesti 15-17-vuotiaiden ikärymässä. Oikeusministeriö halusi selvittää asiaa, koska Orpon hallituksen tavoitteena on lisätä nuorisorangaistuksen käyttöä. Tutkimus toteutettiin osana KRIMO:ssa meneillään olevaa nuorten seuraamuksia koskevaa tutkimushanketta.
Selvitys käsittelee rangaistusten määräämiskäytäntöä ja sen muutoksia 2000-luvulla eri ikäryhmissä ja vertailee pohjoismaisia nuorisoseuraamusjärjestelmiä. Selvityksen mukaan nuorisorangaistusta on käytetty tavoiteltua vähemmän. Tämä johtuu muun muassa nuorisorangaistuksen tuomitsemiselle asetetuista tiukoista kriteereistä ja siitä, että nuorten soveltuvuusarviointia ja valikointia suorittavia viranomaistahoja on paljon. Lisäksi havaittiin, että nuorisorangaistuksen soveltamiskäytännöt vaihtelevat tuomioistuinkohtaisesti. Raportissa esitetään toimintavaihtoehtoja nuorisorangaistuksen käytön lisäämiseksi. Näitä ovat muun muassa soveltamisalan laajentaminen ja soveltamisrutiinien parantaminen ilman lakimuutoksia.
Koko raportti on luettavissa osoitteessa https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165855
Lappi-Seppälä, Tapio (2024). Selvityksiä nuorten seuraamusjärjestelmästä ja sen soveltamisesta ikäryhmässä 15–17. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2024:22.