Tiistaina 4.6. krimolaiset suuntasivat kesäretkelle Tampereelle. Matkalle lähdettiin aamun sarastaessa yhteisellä bussikyydillä. Retken ohjelmaan kuuluivat vierailu Poliisimuseossa Hervannassa, lounas Tammerkosken kupeessa ravintola Puistossa yhdessä Tampereen kollegoiden kanssa sekä vierailu Pirkanmaan sosiaali- ja kriisipäivystyksessä.
Poliisimuseossa krimolaiset tutustuivat opastetun kierroksen avulla Poliisimuseon tuoreeseen erikoisnäyttelyyn Maijat ja Möröt – poliisin ajoneuvoja maastossa ja maanteillä. Näyttely tutustutti krimolaiset poliisin ajoneuvoihin ja niiden käyttötarkoituksiin. Erityisesti mieleen jäi poliisille lahjoitetut Porschet sekä poliisin eri moottoripyörät. Näyttelyalueella ollut poliisin Maija eli pakettiautomallinen partioauto keräsi myös krimolaisia harvinaiseen mahdollisuuteen kokeilla poliisiauton takatilaa.
Vierailulla sosiaali- ja kriisipäivystyksessä puolestaan krimolaiset kuulivat sosiaalityöntekijöiden arjesta tilanteessa, jossa esimerkiksi nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat kääntyneet kasvuun. Saimme ensin kuulla sosiaali- ja kriisipäivystyksen työstä, jonka jälkeen nuorten rikoksentekijöiden sosiaalityöntekijät eli ns. Ankkuri-sosiaalityöntekijät kertoivat toiminnastaan alaikäisten rikokseen syyllistyneiden kanssa. Vierailu oli hyvin informatiivinen ja avaava, ja herätti paljon keskustelua muun muassa julkisessa keskustelussakin olleesta ajatuksesta rikossoikeudellisen vastuuikärajan laskemisesta.
Vierailu oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja tarjosi tervetullutta vaihtelua tutkijoiden työpäivään. Erityisesti vierailu sosiaali- ja kriisipäivystyksessä antoi paljon ajateltavaa, ja poiki myös mahdollista tulevaisuuden yhteistyötä – sosiaali- ja kriisipäivystys kutsuttiin vastavuoroisesti vierailulle Krimoon.