Kaupunkiin maan äärelle
”Tuleeko sinusta nytten maajussi?” ― tämän kommentin on moni maataloustieteitä opiskelemaan alkanut varmasti kuullut, vaikka kyseinen ammatinvalinta ei välttämättä ainakaan ennakkoon olisi vielä mielessä käynytkään. Samaa kysyi myös moni Lohjalta kotoisin olevan Saana Hakkolan tuttavapiiristä hänen aloitettuaan opinnot vuonna 2018 maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Viikin kampuksella. Opiskelupaikan myötä tuli muutto Helsingin Suutarilaan, josta matka kampukselle kestää julkisia käyttäen noin puoli tuntia suuntaansa.
Maaperä- ja ympäristötiede ei ollut Hakkolan ensisijainen suuntautumiskohde, mutta hieman muista opintosuunnan moduuleista poikkeavampi aihe alkoi kiinnostaa enemmän hakuprosessin ja opintojen myötä. Ennakkoon Hakkola ei hirveästi edes tiennyt kyseisestä opintosuunnasta, mutta tämä myös mahdollisti ennakkoluulottoman suhtautumisen. Hakkolan opintosuunnan moduulin hakuvaihetta määrittelivät paljolti ympäristöaiheet, ja maaperä- ja ympäristötieteen relevanssi esimerkiksi hiilen sitomiseen ja ympäristöpäästöihin liittyvissä kysymyksissä sopikin kuvaan. Ala on ollut hänelle sopiva kompromissi idealismin ja käytännöllisyyden välillä.
Ennen Viikissä aloittamista Hakkola oli opiskellut audiovisuaalista viestintää, tehnyt myös alan töitä useamman vuoden ja valmistunut myös siinä sivussa ylioppilaaksi. Koska Hakkola keskittyi lukio-opinnoissa vain aineisiin, jotka hän kirjoitti ylioppilaskokeessa, hän ei ollut opiskellut kemiaa liiemmin ennen yliopistoon tuloa. Maaperä- ja ympäristötieteen kemian opetuksen verrattain suuri määrä yllättikin hieman. Hakkolan mukaan kemian opiskelua ei tarvitse kuitenkaan jännittää, sillä opettajat ovat hänen mielestään päteviä ja kärsivällisiä; epäselviksi jääneistä asioista voi aina kysyä, ja alalle oleelliset ilmiöt ja laskut tulevat erilaisilla kursseilla tutuiksi. Taustasta riippumatta opinnoista kyllä selviää.
Elämää opiskelijana
Etäopinnot olivat Saanalle luontevaa ja tuttua juttua jo ennen pandemian alkamista, vaikkakin mahdollisuus ajoittaiseen lähiopetukseen olisi tietysti olosuhteiden salliessa mukavaa. Koska Hakkola oli ollut työelämässä jonkin aikaa jo ennen Viikissä aloittamista, hän kokee opinnot vapauttavana jaksona, vaikkei opiskelijariennoissa juokseminen ole nykyisessä elämäntilanteessa enää oikein hänen juttunsa. Opiskelu itsessään on ollut mielekästä, ja Saanalle luontevassa tyylissä yliopistomaailma ja vapaa-aika onkin pidetty sopivan etäällä toisistaan, kun vapaa-ajan seura on tullut enimmäkseen muualta. Hänen mielestään opiskellessa kannattaa muistaa myös ajoittain ottaa rennosti.
Erityisen vaikutuksen Hakkolaan ovat tehneet tiettyjen luennoitsijoiden näyttämät positiiviset esimerkit siitä, mitä kokonaisvaltainen asiantuntijuus on. Opintoihin on lisäksi liittynyt käytännön tekemisenä mielenkiintoisia laboratoriokursseja, joita hänellä on takana nyt kolme. Näillä kursseilla opiskellaan maaperä- ja ympäristötieteen perusmenetelmiä, kuten esimerkiksi miten selvitetään maan lajitekoostumukset, määritetään ravinnepitoisuudet sekä tutkitaan kalkituksen ja lannoituksen vaikutukset maaperän reaktioihin ja ravinteiden käyttäytymiseen. Tämän lisäksi tutustutaan yleisimpiin mittauslaitteisiin, kuten liekki- ja spektrofotometriin sekä hiilen ja typen määrittämisessä käytettävään CN-analysaattoriin. Laboratoriokurssien aikana kirjoitettavat työselostukset valmistavat maisterintutkielman tai tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen, ja myös tilastotieteiden kursseilla opittuja asioita pääsee soveltamaan käytäntöön. Saana onkin kokenut laboratoriokurssit tutkimustyön opettelun kannalta todella hyödyllisinä. Myös tiettyihin kursseihin liittyneet kenttätyöt ovat olleet hänestä mielenkiintoisia.
Kandiopintojen vaiheessa Hakkola opiskeli valinnaisina opintoina akvaattisia tieteitä, ja valinnaisten kurssien osuutta tutkinnossaan hän olisi halunnut mieluusti kasvattaakin. Maisterivaiheessa vastaan tuli tiukka valinnan paikka: jatkaako alan opiskelua maataloustieteiden maisteriohjelmassa vai hakeako ympäristötieteiden puolelle. Hakkola koki tässä tilanteessa, että maataloustieteiden maisteriohjelman maaperä- ja ympäristötieteen opintosuunnassa oli enemmän valinnanvapautta ilman itseä kiinnostamattomia pakollisia kursseja, joten hän päätti jatkaa siinä. Alun perin yliopistoon hakiessa Saanaa oli kylläkin mietityttänyt kyseiseen alaan suuntautuminen koulutusohjelman sisällön valinnanvapauden suhteen: maataloustieteissä kun keskitytään nimenomaan maaperän tutkimiseen maa- ja metsätalouden kannalta. Valinnaisia kursseja hän on ottanut esimerkiksi arktisista aiheista, koska ne kiinnostavat ympäristötieteiden puolelta eniten. Maisterintutkielman aiheeksi Hakkola hahmottelee oman mielenkiintonsa mukaan todennäköisesti jotain ilmastonmuutokseen liittyvää, jotta pitkää tekstiä jaksaa sitten työstää ajan kanssa. Plussaa olisi, jos hommasta saisi palkkaakin.
Mitä kaikkea opiskeluun mahtuu
Opintojensa ohella Hakkola on työskennellyt vuoden 2021 toukokuusta lokakuuhun tutkimusavustajana Viikin kampuksella Leg4Life-hankkeessa, jonka tavoitteena on saada palkokasvit mukaan viljelykiertoon sekä pyrkiä niiden avulla kohti ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää esimerkiksi korvaamalla väkilannoitteiden käyttöä maataloudessa. Hakkolan työtiimin fokus hankkeessa on enimmäkseen ollut tutkia, miten palkokasvien viljely vaikuttaa maaperän kasvihuonekaasupäästöihin sekä ravinteiden huuhtoutumiseen. Työtehtäviin on kuulunut esimerkiksi maa-, kasvi- ja emissionäytteiden keräystä koekentiltä sekä niiden käsittelyä laboratoriossa (mm. hiili-typpi-analyysien tekoa). Työtarjous tuli yliopiston sähköpostilistalta, ja esimiehenä toimi tuttu professori, joten homma sulautui opintoihin hyvin.
Opintojen myötä Hakkola on saanut opiskella myös ajankäyttöä. Ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana hän koki, ettei vapaa-aikaa jäänyt tarpeeksi. Tilanne on nyt kuitenkin tasoittunut, kun opiskeluun on löytynyt oma rytmi ja tiedon omaksumisesta on tullut helpompaa. Esimerkiksi tutkimusavustajan työtunteja vähennettiin joustavasti, kun samaan aikaan osuva laboratoriokurssi vaati jokapäiväistä läsnäoloa.
Yliopistolla työskennellessä joutuu myös kommunikoimaan paljon englanniksi, mikä jännitti Hakkolaa etukäteen, mutta hyvin siihen ajan kanssa tottuu. Opintojen kansainvälisyys alkaa hänen mielestään korostua erityisesti maisterivaiheessa, kun opetus on täysin englanninkielistä ja vaihto-opiskelijoiden kanssa ollaan enemmän tekemisissä.
Kun Saanalta kysyy hänen mieluisinta muistoaan opiskeluajoilta, hän mainitsee Viikin tutkimustilalla tekemänsä, kandidaatintutkintoon kuuluvan maatalousharjoittelun. Se poiki Hakkolalle esimerkiksi hyvän ystävyyssuhteen. Hommiin kuului paljon traktorilla ajelua, koetilan tilusten asioiden hoitamista sekä peltotöitä, ja erilaiset työkoneet tulivat tutuiksi. Hakkola kokee, että harjoittelupaikka on todella hyvä opiskelijalle, jolla ei ole maatilataustaa, sillä työskentelyn ohessa opetetaan juurta jaksain erilaisista koneista ja niiden käytöstä, ja lisäksi tehtävät ovat monipuolisia. Yhden tutkimustilan vasikoista Saana nimesi töiden ohessa Riki Sorsaksi, vaikka hänen työtehtävänsä eivät muuten koetilaan lehmiin suoranaisesti liittyneetkään.
Elämää opintojen jälkeen
Tuleva toki jännittää, sillä opinnoissa keskimäärin kuluva viisi vuotta on pitkä aika, mutta Hakkola toivoo pääsevänsä työelämässä tärkeiksi kokemiensa aiheiden äärelle. Yhtenä unelmahommanaan hän mainitsee Luonnonvarakeskukselle työllistymisen. Toisaalta hän unelmoi jatko-opinnoista väitöskirjan tekemiseksi, mutta vielä toistaiseksi oman tutkimusaiheen löytäminen tuntuu kaukaiselta. Tähänastisen kokemuksensa perusteella Saanalla ei ole kuitenkaan pelkoa siitä, etteikö opintojen jälkeen pärjäisi työmaailmassa. Erityisesti tutkimusavustajan työssä ja laboratoriokursseilla Hakkola on kaiken uuden oppimisen lisäksi myös omasta mielestään rutinoitunut erilaisiin työtehtäviin ja kokeekin, että opiskeluaika on antanut hyviä eväitä esimerkiksi itsenäisen tutkimustyön tekemiseen.