Millaisia muistoja sinulla tulee mieleen opiskeluajoilta ja millaisia yhteyksiä sinulla on kasvatustieteelliseen tiedekuntaan nykyään?
Muistoni liittyvät paljon siihen, että olin opiskelijana tutkijoiden kanssa töissä. Hakeuduin kehittävän työntutkimuksen yksikköön tekemään proseminaari-työn ja gradun.
Olen valmentanut Helsingin yliopiston henkilökuntaa ja olemme tehneet työyhteisöteatteria.
Mikä motivoi hakeutumaan kasvatustieteen opintoihin?
Mua puraisi psykologian kärpänen lukiossa ja aivan totaalisesti innostuin ihmisestä, oppimisesta, kehittämisestä ja siitä, miten ihmisen mieltä on selitetty. Niihin aikoihin ajattelin, että musta tulee psykologi.
Hakeuduin lukion jälkeen kansanopistoon, jossa opiskelin vuoden. Siellä opiskelin kasvatustieteen ja psykologian perusopinnot. Sillon tajusin, että hei näissähän on paljon yhtäläisyyksiä. Siihen aikaan kasvatustieteissä mietittiin sitä, että minkälaista oppimista tarvitaan tulevaisuuden kannalta.
Hain Helsingin yliopistoon ja suuntauduin aikuiskasvatustieteisiin aika nopeasti sillä, kyllä se oli se aikuisen oppiminen mikä kiinnosti.
On ollut mielenkiintoista näiden vuosien aikana huomata, kuinka moni tuttava lähipiirissä on opiskellut kasvatustieteen perusopinnot, vaikka tekevät työkseen jotain ihan muuta. Kasvatustieteen ymmärrys on siis sellainen, mikä auttaa ammattiin kuin ammattiin.
Väittelit kasvatustieteistä Helsingin yliopistossa tutkimalla teatteria ja draamaa työn oppimismuotoina. Mistä sait inspiraation yhdistää nämä tutkintoosi ja lopulta työhösi?
Päädyin Teatterikorkeakouluun töihin vuonna 2009. Ennen kuin hain yliopistoon opiskelin draamapedagogiikan sivuaineopinnot. Sillon mietin, että musta voisi tulla draamaope, mutta se ajatus hävisi aika nopeasti kun Helsingin yliopiston opinnot imaisivat mukaansa.
Päädyin siis työn kautta Teatterikorkeakouluun töihin koulutus- ja kehittämispalveluyksikköön. Siihen aikaan konsultoin suomalaisia laitosteattereita siinä, miten he voisivat kehittää toimintatapojaan sekä palvelumallejaan. Siinä samalla tarjosin erityyppistä valmennusta myös yksityiselle sektorille.
Sitten rupesin aika raflaavasti testaamaan. Näin draamapedagogiikan kautta teatterin ja draaman oppimismuotoina enemmin kuin taiteen ilmentämismuotoina. Tein aika isojenkin yritysten kanssa kokeiluja, esimerkiksi lääkefirman ja autobrändin. Samaan aikaan ruvettiin tekemään näyttelijöiden kanssa esityksiä. Harjoittelimme, haastattelin esihenkilöt läpi ja yritin löytää, mikä siellä oli haasteellista. Yhdessä työstimme käsikirjoitusta, ja sitä minkälaisella esityksellisellä sisällöllä me saataisiin heidät miettimään omaa tekemistään eritavalla. Tästä syntyi idea työyhteisöteatterista.
Mistä saat motivaatiota ja inspiraatiota tällä hetkellä työhösi?
Erilaisista ihmisistä, asiakkaista, valmennettavista ja omista näyttelijöistä. Henkilökohtainen kasvu on myös erittäin tärkeää pitää mielessä. Koen, että erilaiset persoonallisuudet vaikuttavat, ja itse olen ihminen, joka ei helposti kyllästy, kun pääsee itsensä kanssa eteenpäin. Pyrin tuomaan henkilökohtaisen kasvun teemoja sekä yritystoimintaani että itseeni valmentajana.
Työnkuvaani kuuluu sekä yksilövalmennusta, että yksilövalmennusta ryhmässä. Kaikista eniten motivoikin se, kun näkee myös asiakkaiden kehityksen. Mahdollisuus antaa asiakkaille konkreettisia työvälineitä heidän työnteon tapoihin on erityisen motivoivaa.
Miten ylläpidät motivaatiota työelämässä?
Koen, että motivaatio ei oikeastaan ole koskaan hukassa. Yrityksen 12-vuotinen historia on tuntunut vain kolmelta vuodelta, sillä työssä menee koko ajan eteenpäin.
Jotta motivaatio yrittäjänä työskennellessä kasvaa, on itsestä huolehtiminen erittäin tärkeää.
Pitää pysyä myös rehellisenä itselleen ja kyetä analysoimaan omia taitoja ja heikkouksia. Näin pääsee pohtimaan, missä ja miten voisi kehittyä. Yrittäjänä joutuu esimerkiksi tekemään “lukujen johtamista”, mikä ei ole ensisijainen kiinnostuksen kohteeni. Olen kuitenkin opetellut kehittämään motivaatiotani myös niihin asioihin, joissa en välttämättä koe olevani luontaisesti hyvä.
Periaatteessa kaiken tämän voisi kiteyttää siihen, että itsensä puskeminen epämukavuusalueelle on avain motivaation ylläpitämiseen.
Millaisia neuvoja antaisit tiedekunnalle seuraavaa viittäkymmentä vuotta ajatellen?
Mieleeni nousee esimerkiksi yrittäjyyteen ja itsensä johtamiseen liittyvät aiheet, joita voitaisiin tiedekunnassa opettaa opiskelijoille. Yliopisto tarjoaa vahvan teoreettisen osaamisen, mutta sitä voitaisiin yhdistää vielä lisää käytännön tasoon.
Yleisesti ottaen voisin kuitenkin sanoa, että opiskelijat ovat parhaimmat asiantuntijat kertomaan, mitä voitaisiin tiedekunnassa kehittää. Kannustaisin siis opiskelijoiden aktiiviseen osallistamiseen päätöksenteossa. Myös alumneja voitaisiin osallistaa prosessien tueksi: jos jotakin halutaan tehdä uudella tavalla, se vaatii paljon ideointia, joita sekä opiskelijoiden että alumnien näkökulmat voisivat tarjota.
Haastateltava: Satu-Mari Jansson, KT
Haastattelijoina opiskelijat Tinka Laitila & Maija Englund Motivaatio ja oppiminen -kurssilta
JUBILEE 50
Kasvatustieteellinen tiedekunta 50 v. vuonna 2024.
Juhlimme vuonna 1974 käynnistettyä akateemista opettajankoulutusta ja filosofisen tiedekunnan kasvatustieteiden osaston perustamista.