Helsingin yliopisto järjestää hankkeessa kielituetut varhaiskasvatuksen perusopinnot (KIVAPE), joissa tarjotaan 40 korkeakoulukelpoiselle maahanmuuttajalle varhaiskasvatuksen opettajan tutkintoon kuuluvat kasvatustieteen perusopinnot kielituetusti. Hakuaika on 17.2.–12.3.2025.
Tavoitteena on tukea ja edistää maahanmuuttajien pääsyä yliopistokoulutukseen ja sitä kautta varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin. Varhaiskasvatuksen opettajia kouluttamalla halutaan myös vastata pääkaupunkiseudun kasvavaan tarpeeseen monikulttuuriselle ja kielitaitoiselle henkilöstölle varhaiskasvatuksessa. Metropolia ammattikorkeakoulussa tarjotaan kaksikielisiä varhaiskasvatuksen sosionomitutkinnon ensimmäisen vuoden opintoja. Metropolian koulutusten haut alkavat huhtikuussa.
Kielituettuja osaamispolkuja myös liiketalouden ja tekniikan aloille
Metropolia ammattikorkeakoulussa kehitetään lyhyempiä kielituettuja liiketalouden osaamispolkuja korkeakoulutetuille maahanmuuttajille. Näiden osaamispolkujen tavoitteena on edistää osallistujien työllistymistä Suomessa. Aalto-yliopisto puolestaan kehittää tekniikan alalle kielituettuja opintoja, joissa kansainväliset opiskelijat voivat saavuttaa B1-tason suomen kielessä englanninkielisen kandidaatintutkinnon aikana. Tämä mahdollistaa opiskelijoiden sujuvamman työllistymisen valmistumisen jälkeen.
Hankkeen tavoitteena on myös levittää hyviä käytäntöjä kielituetun ja kielitietoisen pedagogiikan edistämiseksi koulutuksessa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen koulutusten suunnitteluvaiheessa hanketoimijat ovat tutustuneet lastenhoitajien oppisopimuskoulutukseen, mikä on tarjonnut hyödyllisiä ideoita koulutusten kehittämiseksi. Tällaiset käytännöt tukevat osaltaan osaamispolkujen tavoitetta parantaa koulutuksen ja työllistymisen saavutettavuutta kaikilla koulutusasteilla.
Kielituetut osaamispolut -hanke
Kielituetut osaamispolut pääkaupunkiseudun maahanmuuttajille työvoimapula-aloilla -hanke on merkittävä askel kohti monimuotoisempia ja monikielisempiä työmarkkinoita, ja sen avulla pyritään tukemaan maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä. Kielituetut osaamispolut tarjoavat käytännön ratkaisuja niin työvoimapulaan kuin koulutuksen saavutettavuuteen.
Hanke on osa Euroopan unionin osarahoittamaa ohjelmaa. Mukana hankkeessa ovat Aalto-yliopisto ja Metropolia ammattikorkeakoulu. Yhteistyötä tehdään tiiviisti pääkaupunkiseudun kuntien Espoon, Helsingin ja Vantaan kanssa.