Kaikkien sarjojen voittajista HEI Schools nousi esiin paitsi raikkautensa ja harkitun, ammattimaisen kokonaisuutensa vuoksi myös siksi, että tuotteen takana on oikeasti viisas ja innovatiivinen idea. Tavoitteena on tuoda laadukas varhaiskasvatus niin monen lapsen saataville maailmassa kuin mahdollista.
– "Koulujen Ikea”, palvelumuotoilukonseptin rakentaminen suomalaisen varhaiskasvatusosaamisen ja -tutkimuksen päälle, on hieno ajatus jo itsessään, mutta erityisen ilahduttavan konseptista tekee sen loppuun asti viety palvelumuotoilu ja oma ääni, toteaa kilpailun pääpalkinnon valinnut ylituomari Samu-Jussi Koski.
– HEI Schoolsissa ihan kaiken tekemisen lävistää kaksi asiaa: tutkimukseen pohjautuva pedagogia ja harkittu design. Oli sitten kysymys opettajakoulutuksen toteutuksesta, kalustesarjasta, oppimateriaaleista tai päiväkodin ruokailutilasta. Olemme hyvin ylpeitä ja iloisia, että tämä tunnistetaan myös suunnitteluammattilaisten taholta palkinnon muodossa”, kertoo HEI Schoolsin design johtaja Anne Rusanen.
Lisää aiheesta:
HEI Schools paketoi suomalaisen päiväkodin maailmalle
Vuoden huiput -kilpailu