Tiistaina 16.4.2019 Minerva-tori Siltavuorenpenkereellä täyttyi innokkaista lukiolaisista, jotka opettajineen osallistuivat kestävän kehityksen lukiokurssille osana
Kurssilla lukiolaiset suunnittelivat oman kurssinsa kestävyyden eri teemoihin liittyvät sisällöt, esimerkiksi Agenda 2030:n pohjalta, ja toteuttivat erilaisiä tapoja opettaa sitä muille, joko omassa koulussa tai laajemmin erilaisia viestintäkeinoja käyttäen. Kurssilaiset kertoivat mm. paikallisista ja globaalin tason kestävään kehitykseen liittyvistä haasteista ja pohtivat myös erilaisia ratkaisutapoja niihin. Keskeistä oli kokemus oman osallisuuden ja toimijuuden vahvistumisesta.
Lopputapahtumaan osallistuivat myös panelisteina Siiri Mäkelä (Nuorten Agenda 2030), Marleena Ahonen (Kiertotalous, Sitra), Kaisa Välimäki (Ympäristötiedon foorumi) sekä WWF:n harjoittelija, opettajaopiskelija Siiri Jaakkola.
Hanke on osa kasvatustieteellisen tiedekunnan kasvatustieteiden osaston