38. sija THE-rankingissa – Helsingin yliopiston kasvatustieteet jatkoi nousuaan

Helsingin yliopiston kasvatustieteet on sijalla 38 vuoden 2021 Times Higher Education -alavertailussa.

Nousu Times Higher Education (THE) yliopistovertailuissa jatkuu – vuonna 2020 sijoitus oli 52. eli nousua vuoteen 2019 oli kahdeksan sijaa. Nyt sija on 38. eli nousua on 14 sijaa. Toistaiseksi paras THE-sijoitus 35. on vuodelta 2017.

Kasvatustieteet on nyt kahdessa kolmesta yliopistovertailusta 50 parhaan joukossa. Eurooppalaisten yliopistojen joukossa kasvatustieteet on kymmenen parhaan ja ei-englanninkielissä viiden parhaan joukossa – ja ykkönen pohjoismaisista yliopistoista.

Kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani Johanna Mäkelä kommentoi tyytyväisenä ranking-uutista:

– Olen iloinen, että sijoituksemme on parantunut näin reippaasti tällä kertaa. Erityisen hyvä on, että sijoituksemme nousi alavertailussa jo toisen kerran peräkkäin. Olen ylpeä, että tiedekuntamme tutkijat ja opettajat ovat pandemian keskellä jaksaneet keskittyä perustehtäviinsä.

Lisätietoja