Saamelaisten kansallispäivän historia juontaa juurensa vuoteen 1917, kun Norjan Trondheimissa järjestettiin ensimmäinen rajat ylittävä saamelaiskokous. Vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1992 Helsingissä järjestetyssä saamelaiskonferenssissa tehtiin päätös, että 6.2. juhlitaan saamelaisten kansallispäivää, jossa muistetaan tuota ensimmäistä keskinäisen yhteistyön käynnistänyttä kokousta.
Tänäkin vuonna Helsingin yliopistolla päivää juhlistettiin kokoontumalla yhteen Porthanian eteen nostamaan Saamen lippu salkoon, kuulemaan puheita sekä laulamaan yhdessä Saamen kansallislaulu. Myöhemmin juhla jatkui Porthaniassa saamelaismuusikko Tuuni Parttin voimakkaan joikuesityksen ja saamelaisten kalastusoikeuksia käsittelevän Ruoktojohka-dokumenttielokuvan parissa.
Saamelainen pelitutkija ja HELSUSin jäsen Outi Laiti oli mukana järjestämässä juhlaa.
– Saamelaiskulttuurin juhlistaminen ja tukeminen yliopistoyhteisössä on tärkeä askel kohti monimuotoisempaa, osallistavampaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, sillä se luo yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, hän sanoo.
– Me olemme yliopisto, myös saamelaiset, ja yhdessä juhlistaminen tarjoaa mahdollisuuden jakaa tietoa ja oppia toinen toisiltamme, Laiti kertoo.
Saamentutkimus ja alkuperäiskansatutkimus linkittyvät myös kestävyyskysymyksiin
Helsingin yliopistossa on opetettu saamen kieltä jo 1890-luvulta osana suomalais-ugrilaisia kieliä ja tänäkin päivänä sitä voi opiskella humanistisessa tiedekunnassa. Saamentutkimus ja alkuperäiskansatutkimus ovat tärkeitä tutkimusaloja yliopistossa, jotka linkittyvät myös kestävyystieteisiin. Alkuperäiskansatutkimuksen metodologiat tuovat tieteeseen uusia näkökulmia, jotka poikkeavat länsimaisesta näkökulmasta, ja nämä uudet näkökulmat voivat auttaa avartamaan näkökulmia myös suhteessa kestävyyskysymyksiin.
Saamelaisten perinteinen elämäntapa ja kulttuuri ovat vahvasti sidoksissa arktisen alueen luontoon, jonka hauraita ja ainutlaatuisia ekosysteemejä uhkaavat ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Luontokato vaikuttaa metsästykseen ja kalastukseen, ja vihreä siirtymä on tuonut saamelaisalueille teollisuusalueita ja tuulivoimapuistoja vaikuttaen peruuttamattomasti alueen herkkiin ekosysteemeihin.
Ympäristömuutosten ja vihreän siirtymän keskellä onkin tarpeen huolehtia saamelaisten ja saamelaisalueen ekologisesta, taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Saamelaisten perinteisten elinkeinojen mahdollisuuksia heikentävät kehityskulut luovat myös epävarmuutta saamelaisille nuorille, jotka haluavat jatkaa ja ylläpitää kulttuuriaan.
Arktiseen alueeseen ja alkuperäiskansoihin keskittyneet tutkijat etsivät vastauksia siihen, miten kestävyyssiirtymiä kannattaisi ohjata ja samalla varmistaa, että ne mahdollistetaan tavalla, joka takaa ekologisen kestävyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Siksi yhteistyö saamelaisten kanssa eettisiä periaatteita noudattaen on olennaista.
Alkuperäiskansantutkimuksen professori ja HELSUSin perustajajäsen Pirjo Kristiina Virtanen oli mukana järjestäjänä saamelaisten kansallispäivän juhlassa. Hän on ollut laatimassa uusia saamelaisia koskevan tutkimuksen eettisiä ohjeita. Virtasesta on erittäin tärkeää, että saamelaiset ja saamelainen tieto on osa akatemiaa ja tieteen tekemistä tänä päivänä. Tutkimus, jota nykyään tehdään, on eettisempää ja kestävämpää ja pyrkii tukemaan saamelaista yhteiskuntaa.
– Tiede on tärkeää saamelaisten kulttuurisen itsemääräämisen edistämisen kannalta, ja se liittyy myös keskeisesti heidän tulevaisuuteensa ja tuleviin sukupolviin, Virtanen sanoo.
Yliopiston tärkeä rooli saamelaisten oikeuksien ja vuoropuhelun edistäjänä
Saamen yliopisto-opettajan ja tilaisuuden järjestäjän Ilona Kivisen mielestä yliopistojen tärkeä tehtävä on tuoda saamelaiskielet ja kulttuurit näkyviin, etenkin kun Suomen saamelaisalueilla ei ole yhtäkään yliopistoa.
– Kun saamelaiskielet ja -kulttuurit tehdään näkyväksi yliopistolla, tehdään samalla näkyväksi myös saamelaisten oikeudet. Helsingin yliopistossa tämä on erityisen tärkeää, sillä pääkaupungissa sijaitsee Suomen päättävät elimet ja täältä on lyhyempi matka päätöksentekijöiden luo.
Kun käydään keskustelua yliopiston, saamelaisten ja päättävien elimien kanssa, on yliopistolla tärkeä rooli, jotta vuoropuhelu onnistuu. Saamelaiset voivat tuoda perinteisen tiedon ja käytännön sekä kohtaamansa ongelmat ja ympäristönmuutokset tietoisuuteemme. Tämä mahdollistaa sen, että voimme löytää paremmin vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka ympäristönsuojelua voi tehdä ilman, että saamelaisten oikeuksia poljetaan.
Sekä lainsäädännössä että yliopiston sisällä on parannettavaa edelleen. Kivinen toivoo, että saamen kielten näkyvyys yliopistolla olisi parempaa.
– Haluaisin, että yliopistoyhteisö olisi rohkeasti monikielinen, eikä monikielisyys tarkoita sitä, että vaihdetaan englantiin. Yliopiston tehtävänä on tukea kaikkia kieliä, mitä puhutaan ja on tärkeää kiinnittää erityishuomiota vähemmistökieliin, saamelaiskieliin ja alkuperäiskansakieliin, Kivinen sanoo.
Entä miten voimme yliopistolla edistää keskustelua saamelaisten oikeuksista? Laiti kommentoi, että erilaisten seminaarien, luentojen ja myös kansallispäivän juhlallisuuksien kautta mahdollistuu ajankohtaisten teemojen esiin nosto saamelaisten näkökulmasta, kunhan muistetaan luoda turvallisia ja osallistavia tiloja keskustelulle. Laiti myös huomauttaa, että saamelaisten oikeuksien puolustajat ovat usein myös ympäristön puolustajia, sillä saamelaisten oikeudet ja ympäristönsuojelu ovat rinnakkaisia tavoitteita.
Lopuksi Laiti haluaa muistuttaa meitä kaikkia, että jokainen voi arkisilla teoillaan tukea saamelaisen kulttuurin elinvoimaisuutta ympäri vuoden esimerkiksi tutustumalla ja viittaamalla saamelaisten tekemään tutkimukseen, katsomalla saamelaisia elokuvia, kuuntelemalla musiikkia, tai vaikkapa pelaamalla saamelaisten tekemiä pelejä.