ARKTINEN ARKI III: Luontaiselinkeinojen kestävyydestä
Arktinen alue herättää laajaa kansainvälistä kiinnostusta ilmastonmuutoksen synnyttämien uhkien ja myös sen avaamien uusien taloudellisten näkymien vuoksi. Luontoon liittyvien elinkeinojen elinvoimaisuus on keskeinen edellytys kestävälle kehitykselle arktisella alueella.

Arktinen arki III –tapahtumassa keskusteltiin saamelaisten luontaiselinkeinoista ja niiden elinvoimaisuudesta. Tapahtuman avasi Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin (HELSUS) johtaja, professori Anne Toppinen ja moderaattorina toimi alkuperäiskansojen kestävän kehityksen professori Reetta Toivanen. Luontaiselinkeinoihin kuuluvat metsästys, kalastus, kalanhoito sekä keräily, jota ovat mm. marjojen ja sienten poimiminen. Tutkijatohtori Panu Itkonen, jonka väitöskirja käsitteli kolttasaamelaista yhteistyötä ja porotaloutta, avasi keskustelun esitelmällään kolttasaamelaisten elinkeinoista. Tapahtuman paneelikeskusteluun osallistuivat kalastaja Kari Kyrö, poroisäntä Tanja Sanila, eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousministeriön virkailija ja saamelaisaktivisti Jouni Kitti sekä Panu Itkonen.

Luontaiselinkeinojen tulevaisuudesta on käytävä keskustelua

Itkosen mukaan luontaiselinkeinojen tulevaisuus on uhanalainen, sillä valtakulttuurit jyräävät pienelinkeinot alleen. Luontaiselinkeinoja uhkaa mm. jäämeren rautatiehanke, eri kaivoshankkeet sekä kasvava matkailu. Hän totesi, että valtio johtaa porotaloutta autoritaarisesti käyttäen suhteellisen kapeaa talousnäkemystä, eli tärkeänä nähdään erityisesti taloudellisen kannattavuuden nostaminen esimerkiksi porotokan yksilömäärää kasvattamalla sen sijaan, että pienten tokkien omistajien toimintaa tuettaisiin myös.

Luontaiselinkeinoille ominaista on ollut niiden liitännäisyys, eli montaa elinkeinoa on harjoitettu samanaikaisesti. Konevoiman lisääntyessä vuosisadan vaihteessa pienelinkeinojen harjoittaminen on tullut yhä haastavammaksi ja painostanut siirtymään kohti yhtä suurta pääelinkeinoa. Kun pääpaino asetetaan liitännäiselinkeinoista yhden elinkeinon harjoittamiselle, se muuttaa vuosisatoja harjoitettua kulttuuria, rasittaa luontoa ja aiheuttaa ristiriitoja ihmisten välille.

Alkuperäiskansa on osannut ottaa huomioon ympäristökestävyyden ja luonnon itseisarvon tunnistaminen on ollut aina osa saamelaisten elämäntapaa. Kari Kyrö totesi, ettei luontaiselinkeinojen harjoittamiseen tarvittavaa tilaa enää ole ja luontaiselinkeinot joutuvat kilpailemaan tilasta, resursseista ja tuista. Tanja Sanila kertoi porotokan hoitamisen vaativan runsaasti tilaa jo siitä syystä, että porotokkaa kuljetetaan kasvukauden aikana uusille alueille aina Lapin pohjoisosiin asti. Vuosittain reitin on oltava eri, jotta jäkälä pääsee kasvamaan  tarpeeksi, sillä jäkälän kasvuvauhti on vain noin 2  ̶  4 mm vuodessa.

"Luontaiselikeinojen harjoittamiseen tarvittavaa tilaa ei enää ole."

Luontaiselinkeinojen turvaaminen suojaa saamelaisten kulttuuriperintöä ja saamenkieliä. Tanja Sanilan mukaan erityisen tärkeää on lasten ja nuorten kanssa tehtävä toiminta saamelaisen kulttuurin ylläpitämiseksi. Jouni Kitti päätti tapahtuman mainitsemalla, että loppujen lopuksi saamelaisen kulttuurin ja elinkeinojen tulevaisuus on kirkas, sillä tärkeistä asioista käydään tällä hetkellä vilkasta keskustelua.

Tapahtuma nähtävissä nauhoituksena.