Musiikillinen aamunavaus Viikin normaalikoulussa

Pop- ja rock-musisointikurssin musiikillinen aamunavaus tiistaina 19.9. Viikin normaalikoulun auditoriossa

Lukion soveltavan valinnaiskurssin opiskelijat valmistivat aamunavauksen, jossa he esittivät neljä kevyen musiikin merkkiteosta. Kurssin aluksi opiskelijat muodostivat kaksi yhtyettä ja bändit saivat valita itseään kiinnostavaa ohjelmistoa harjoiteltavaksi. Konserttiin tiistain aamunavaukseen valikoitui musiikkia Eaglesilta, Adelelta, Michael Jacksonilta ja Whitesnakelta. Loppumusiikkina kuultiin Bon Jovia. Konserttia valmisteltaessa opiskelijat tutustuivat eri soitinten soittotapoihin ja opiskelivat jopa itselle ennalta vieraan soittimen soittamista. Lisäksi luotiin katsaus kevyen musiikin tyylien tulkitsemiseen. Konsertti sujui hienosti ja täydelle salille sekä esiintyjille tuli mainio avaus uudelle päivälle!