Merkki ja logo

Helsingin yliopiston viralliset visuaaliset tunnisteet
Tällä sivulla
Liekkimerkin tarina

Helsingin yliopiston ensisijainen visuaalinen tunniste on sen liekkimerkki. Liekkimerkki on osa yliopiston virallista logoa, joka muodostuu aina liekkimerkistä ja logotekstistä. Merkin muodolla on tarkoitus viestittää ajatusta tieteen vapaudesta sekä vuorovaikutuksesta. Kolme neliötä kertovat yliopiston kolmesta eri perustehtävästä: opetuksesta, tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Liekki taas viittaa taruun Prometheuksesta, joka antoi ihmisille tulen. Tässä yhteydessä se voidaan ymmärtää ”tiedon valona ja viisautena, joiden avulla näkee maailman ja sen todelliset piirteet selvemmin, paremmin ja oikeina, todellisina”.

Liekkimerkkiä käytetään pääsääntöisesti mustana tai valkoisena. kuvan päällä tai väripinnalla liekkimerkkiä käytetään aina valkoisena. Erikoistilanteissa, esim. yliopistollisten juhlallisuuksien yhteydessä Liekkimerkkiä voidaan käyttää myös hopeisena. 

Liekkilogo = Liekkimerkki + Logoteksti

Liekkimerkkiä käytetään lähes poikkeuksetta yhdessä logotekstin kanssa. Logotekstejä on neljä eri kieliversiota: kolmikielinen logo sekä suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset logotekstit. Liekkilogo on perusmuodossaan pystymuotoinen, eli logotekstit asemoituvat keskitteisesti liekkimerkin alle. Liekkilogoa käytetään pääsääntöisesti mustana tai valkoisena. Kuvan tai väripinnan päällä liekkilogoa  käytetään aina valkoisena. 

Liekkilogon mitoitus / kolmikielinen

Logotekstien etäisyys liekkimerkistä on aina yhden liekkimerkin neliön verran.

Liekkilogon mitoitus / yksikieliset liekkilogot

Logon etäisyys liekkimerkistä on aina yhden liekkimerkin neliön mitan verran. Yksikielisten liekkilogojen perusmuodossa logon korkeus on yhden liekkimerkin neliön verran.

Liekkilogon suoja-alue

Liekkilogon suoja-alue määräytyy liekkimerkin neliöiden perusteella. Yleisohjeena liekin ympärille tulee jäädä vähintään yhden neliön verran tilaa. Logotekstin ympärille tulee jäädä vähintään kahden neliön verran tilaa.

Suoja-alue -ohje koskee liekkimerkin ja logotekstin yhteiskäyttöä (liekkilogoa). Kun liekkimerkkiä ja logotekstiä käytetään toisistaan erillään, liekkimerkki on mahdollista asemoida kiinni sivun reunaan tai julkaisun selkätaitteeseen (esim. esitteiden kannet).

Vaaka-asettelu / kolmikielinen liekkilogo

Vaaka-asetteinen liekkilogo on poikkeustapaus. Sitä voidaan käyttää esim. kun tilaa pystyasetteiselle liekkilogolle ei ole.

Vaaka-asettelu / kolmikielinen liekkilogo / mitoitus

Vaaka-asetteisen liekkilogon mittasuhteet määrittyvät liekkimerkin neliön mittasuhteiden mukaan. 

Vaaka-asettelu / yksikielinen liekkilogo / mitoitus

Vaaka-asetteisen liekkilogon mittasuhteet määrittyvät liekkimerkin neliön mittasuhteiden mukaan. 

Vaaka-asettelu / suoja-alue

Suoja-alue tarkoittaa tilaa, jota lähemmäs liekkilogoa ei tule asemoida muita graafisia elementtejä. Suoja-alue määrittää samalla pienimmän mahdollisen etäisyyden pinnan reunasta (esim. sivun reuna ilmoituksessa). Liekkilogon suoja-alue määräytyy liekkimerkin neliöiden perusteella. Yleisohjeena liekin ympärille tulee jäädä vähintään yhden neliön verran tilaa.  Logotekstin ympärille tulee jäädä vähintään kahden neliön verran tilaa.

Suoja-alue -ohje koskee liekkimerkin ja logotekstin yhteiskäyttöä (liekkilogoa). Kun liekkimerkkiä ja logotekstiä käytetään toisistaan erillään, liekkimerkki on mahdollista asemoida kiinni sivun reunaan tai julkaisun selkätaitteeseen (esim. esitteiden kannet).

Tiedekunnan liekkilogo = yliopiston liekkilogo + tiedekunnan logoteksti

Helsingin yliopiston tiedekunnilla on omat liekkilogot, joita ne voivat käyttää omissa yhteyksissään. 

Tiedekuntien liekkilogoissa käytetään ensisijaisesti käyttökielen mukaista tiedekunnan logotekstiä.

Käytä valmiiksi tehtyjä tiedekuntien liekkilogoja.

Yliopiston henkilökunta voi ladata logot Uni Material Bankista tai niitä voi pyytää osoitteesta 

Tiedekuntien liekkilogot

Käytä valmiiksi tehtyjä tiedekuntien liekkilogoja.

Yliopiston henkilökunta voi ladata logot Uni Material Bankista tai niitä voi pyytää osoitteesta 

Erillisten laitosten liekkilogot

Ne Helsingin yliopiston erilliset laitokset, joilla ei ole omaa logoa tai markkinointitunnusta soveltavat samaa ohjetta kuin tiedekunnat. Tällaisia erillisiä laitoksia ovat esim. Helsingin yliopiston kirjasto, Kielikeskus ja Tietotekniikkakeskus.

Käytä valmiiksi tehtyjä erillisten laitosten logoja, jotka löytyvät aineistopankista sekä Unigrafiasta.

Liekkilogo / käyttötapa

Tutustuthan logon käyttöä koskeviin suoja-alue ja väriohjeisiin. Muissa käyttösovelluskysymyksissä voi olla yhteydessä

Yliopiston nimen ja liekkilogon käyttö

Helsingin yliopiston nimeä tai sitä tarkoittavaa lyhennettä tai liekkilogoa saa käyttää ainoastaan yliopiston omassa toiminnassa. Yliopiston omaan toimintaan kuuluu myös muun muassa yliopiston 100 % omistamissa tytäryhtiöissä tapahtuva toiminta sekä yliopiston yhteistyöyksiköissä  tapahtuva toiminta.

Lisäksi Helsingin yliopiston nimen saa mainita asianmukaisella tavalla henkilön työsuhteen ilmoittamiseksi (esim. Matti Virtanen, professori, Helsingin yliopisto). Tässä yhteydessä ei saa käyttää Helsingin yliopiston liekkilogoa. 

Helsingin yliopisto voi myöntää kirjallisen luvan käyttää Helsingin yliopiston nimeä tai sitä tarkoittavaa lyhennettä tai liekkilogoa muussa toiminnassa, jolloin Helsingin yliopiston nimeä tai sitä tarkoittavaa lyhennettä tai liekkilogoa saa käyttää ainoastaan siinä tarkoituksessa, laajuudessa ja muodossa, johon Helsingin yliopisto on mainitun luvan myöntänyt. Helsingin yliopisto ei lähtökohtaisesti myönnä oikeutta käyttää nimeään sellaisessa toiminnassa, markkinoinnissa tai myynninedistämisessä, jossa Helsingin yliopisto ei ole mukana.

Helsingin yliopiston omistamia tavaramerkkejä saa käyttää ainoastaan Helsingin yliopiston kanssa tehdyllä sopimuksella tavaramerkin käytöstä.

Yliopiston nimen sisältävät verkkotunnukset, nimet ja tavaramerkit tulee rekisteröidä Helsingin yliopiston omaisuudeksi. Opettajat, henkilökunnan jäsenet, alumnit, muut vapaaehtoistyöntekijät tai opiskelijat eivät saa rekisteröidä verkkotunnusta, nimeä tai verkkotunnusta, joka sisältää sanan Helsingin yliopisto tai jonkin muun Helsingin yliopiston nimen tai tavaramerkin, muuten kuin kohdan 2. mukaisen käyttöluvan saatuaan. Luvan myöntäjä huolehtii siitä, että jos verkkotunnus saadaan rekisteröidä muun tahon kuin Helsingin yliopiston omaisuudeksi, käyttöluvan saaja sitoutuu siirtämään verkkotunnuksen Helsingin yliopiston nimiin Helsingin yliopiston niin vaatiessa.

Yhteydenotto

Yliopiston logon käyttöön liittyvät yleistiedustelut:

Tavaramerkit ja verkkotunnukset:

Lupa nimen ja liekkilogon käyttöön tutkimukseen ja tutkimuksen kaupallistamiseen liittyvissä asioissa:

tutkimuksenjuristit@ helsinki.fi

Väärinkäytöksistä ilmoittaminen ja neuvonta:

 

Tällä ohjeella ei rajoiteta tieteellistä julkaisemista normaalien käytäntöjen ja julkaisemista koskevien sopimusten mukaisesti.

Lataa logo

Tarkistathan, että sinulla on oikeus käyttää yliopiston logoa.

Tarvittaessa voit kysyä käyttöluvasta osoitteesta