Kuvamaailma

Kuvat ovat yksi tärkeimmistä keinoista kertoa, millainen Helsingin yliopisto on – ja millaisena se haluaa tulla nähdyksi. Tunnistettava, laadukkaasti tuotettu ja visuaalisesti johdonmukainen kuvamaailma rakentaa tavoitemielikuvaa yliopistosta. Kun kuvissa toistuvat tietyt tyylit, tunnelmat ja aiheet, ne jäävät katsojan mieleen ja erottavat Helsingin yliopiston muista.

Elämän läpimurtoja -brändilupaukseemme kiteytyy se, mitä Helsingin yliopisto on: paikka, jossa syntyy sekä henkilökohtaisia että tieteellisiä läpimurtoja. Kuvamaailmamme kertoo tarinoita ihmisistä, jotka tekevät pieniä ja suuria läpimurtoja – omalla polullaan ja yhteisönsä hyväksi. Jokainen kuva on lupaus uteliaisuudesta, muutoksesta ja toiveikkaasta tulevaisuudesta. 

Toisaalta kuvamaailma dokumentoi yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan elämää sekä läpimurtoja yksilöinä ja yhteisönä. Kuvien tulee olla aitoja ja uskottavia. Siksi niissä esiintyy yliopiston omia opiskelijoita ja työntekijöitä, ja ne kuvataan Helsingin yliopistolle keskeisissä paikoissa.

Helsingin yliopiston brändityössä on tunnistettu keskeiset attribuutit, joita kuvien tulisi heijastaa:

  • Energinen – kuvissa on liikettä, eloa ja aktiivisuutta.
  • Toivoa tuova – kuvamaailma viestii tulevaisuudenuskoa ja ratkaisukeskeisyyttä.
  • Yhteisöllinen – kuvissa korostuu yhdessä tekeminen ja vuorovaikutus.
  • Kansainvälinen – monimuotoisuus ja avoimuus maailmalle näkyvät kuvissa luontevasti.
Imago- ja markkinointikuvat

Brändilupaukseemme kietoutuu vahvoja henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä – siksi imago- ja markkinointikuvien keskiössä ovat ihmiset. Kuvissa tuodaan esiin Helsingin yliopiston opiskelijoita, tutkijoita ja henkilökuntaa sekä heidän läpimurtojaan arjessa, opinnoissa, tieteessä ja työelämässä. Kuvakonsepti on suunniteltu puhuttelevaksi sekä kotimaisille että kansainvälisille kohderyhmille. 

Kun kuvien tarkoitus on herättää tunteita, kohde kuvataan läheltä ja rajaus on melko tiukka. Väljempää rajausta suositaan, kun tavoitteena on tuoda mukaan enemmän kontekstia: Suomea, Helsinkiä ja Helsingin yliopistoa kuvien tapahtumapaikkoina. Erityisesti kansainväliselle yleisölle nämä voivat toimia selkeinä vetovoimatekijöinä.

Imago- ja markkinointikuvat ovat:

Laadukkaita • pelkistettyjä ja tunnetta välittäviä • itsevarmoja ja positiivisia • helposti lähestyttäviä • raikkaita ja tunnelmaltaan energisiä • kansainvälistä tunnelmaa luovia

Kuvatyylin käyttö esimerkiksi:

Kotimaan opiskelijamarkkinointi • kansainvälinen opiskelijamarkkinointi • työnantajamielikuvan rakentaminen

Kuvien tuotanto:

Imago- ja markkinointikuvissa korkea laatu on ensiarvoisen tärkeää. Siksi kuvat tuotetaan useimmin brändi- ja markkinointitiimin toimesta sekä yhteistyössä ulkoisten kumppanien kanssa.

Läpimurto-brändielementti

Helsingin yliopiston kampanjoissa voidaan hyödyntää pelkistettyä, läpimurtoon viittaavaa brändielementtiä. Elementti pohjautuu yliopiston liikemerkin kolmeen neliöön, jotka symboloivat yliopiston perustehtäviä: opetusta, tutkimusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta. 

Tätä yksinkertaista visuaalista elementtiä tullaan jatkossa hyödyntämään monipuolisesti eri käyttötarkoituksissa. Alla on esimerkki sen yksinkertaisimmasta sovellustavasta, joka mahdollistaa perinteisten kuvaformaattien rikkomisen ja tukee entistä saavutettavampien toteutusten luomista. Läpimurtoelementin käyttö määritellään aina tapauskohtaisesti visuaalisen suunnittelun ammattilaisen toimesta. 

Dokumentaariset kuvituskuvat

Dokumentaariset kuvituskuvat ovat kevyesti toteutettuja otoksia tiedeyhteisön arjesta – yhteisöllisyyttä korostaen. Kuvissa esiintyy opiskelijoita, tutkijoita ja henkilökuntaa aidoissa kampusympäristössä kuvatuissa tilanteissa. Kuvien tyyli on luonnollinen ja jopa rosoinen. Kuvissa korostuu hetkellisyys ja tilannekuvat – spontaanit hetket, jotka välittävät tunnelmaa ja aitoutta. Studiokuvia vältetään. Kuvankäsittely tukee luonnollisuutta: kontrasti ja värit optimoidaan, mutta ylikäsittelyä vältetään. Kuvia käytetään erityisesti verkkosivuilla, julkaisuissa sekä sisäisissä ja ulkoisissa medioissa. Käytön osalta suositaan materiaalipankista löytyviä, Helsingin yliopiston kuvaamia yhteisökuvia.

Kuvatyylin käyttö esimerkiksi:

Yhteisökuvat • opiskelijaelämä • tapahtumat

Kuvien tuotanto:

Dokumentaariset kuvat tuotetaan imago- ja markkinointikuvia kevyemmin. Kuvatuotannot voidaan sopia suoraan yksittäisen kuvaajan kanssa ilman suurempaa tuotantotiimiä. Toisinaan henkilökunnan itse ottamat kuvat voivat toimia dokumentaariseen kuvatyyliin, niiden autenttisuuden ansiosta.

Aihekuvat

Aihekuvat nostavat esiin Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimussisältöjä sekä kertovat yliopiston roolista yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kuvien monipuoliset teemat kiinnittyvät yliopiston koulutus- ja tiedesisältöihin, niiden vaikutuksiin ja taustalla vaikuttaviin motiiveihin. Aihekuvien korkea laatu viestii tutkimuksen ja yliopiston laadukkuudesta ja arvostuksesta.

Kuvien tyyli tukee tarinallisuutta: ne ovat aitoja, dokumentaarisia ja hetkellisiä. Aihekuvina voidaan käyttää myös kuvapankkikuvia tai niistä tyyliteltyjä versioita. Kuvankäsittelyssä optimoidaan kontrasti ja värikylläisyys.

Aihekuvia käytetään laajasti Helsingin yliopiston viestinnässä ja markkinoinnissa. Niillä on keskeinen strategiaa tukeva rooli yliopiston kommunikaatiossa, ja niitä voidaan hyödyntää myös yksiköiden, hankkeiden ja kampanjoiden tunnuskuvina.

Kuvatyylin käyttö esimerkiksi:

Tiedekulman tapahtumien kuvat

Kuvien tuotanto:

Aihekuvien korkean laadun takaamiseksi kuvat toteutetaan ammattikuvaajan kanssa tai hyödyntämällä mahdollisimman korkealaatuisia kuvapankkikuvia.

Tiedekuvat

Tiedekuvat syntyvät osana tieteellistä tutkimusta ja kuvaavat sen eri vaiheita tai tuloksia. Ne voivat olla esimerkiksi mikroskooppikuvia, 3D-mallinnoksia tai makrotason satelliittikuvia.

Kuvien tyyli määräytyy niiden tieteellisen käyttötarkoituksen mukaan. Kun kuvia jaetaan ulkoiseen käyttöön, kuten medialle, on tärkeää liittää mukaan selittävä saate virheellisten tulkintojen välttämiseksi.

Tiedekuvia käytetään sisäisissä ja ulkoisissa julkaisuissa, esitysmateriaaleissa, tiedotteissa ja verkkosivuilla.

Kuvatyylin käyttö esimerkiksi:

Tapahtumat • artikkelit

Kuvien tuotanto:

Kuvat tuotetaan osana tieteellistä tutkimusta esimerkiksi tutkijoiden toimesta. Näin ollen kuvien tuotanto poikkeaa muista kuvatyyleistä merkittävästi.