Ekolingvistiikan synty ajoitetaan yleensä joko 1970-luvun alkuun, jolloin Einar Haugen piti esityksen kielten ekologiasta eli niiden vuorovaikutteisesta suhteesta ympäristöönsä (Haugen 1972), tai 1990-luvun alkuun, jolloin Michael Halliday esitti whorfilaisessa hengessä ajatuksen, että kielten kieliopit voivat vaikuttaessaan ihmisen ajatteluun ja toimintaan johtaa ympäristön kannalta tuhoisiin seurauksiin; esimerkkinä veden mieltäminen jaollisena ja sitä kautta rajattomana luonnonvarana (Halliday 1990, Carrol 1956). Sekä Haugenilla että Hallidaylla on ollut seuraajansa, mutta ekolingvistiikan 50 vuoden olinaikana sen valtavirta on etääntynyt niin kielten ja niiden ympäristöjen vuorovaikutuksesta kuin kielten kielioppien vaikutuksesta ympäristösuhteeseen. Näiden sijan on vallannut kriittinen diskurssianalyysi ja muu ympäristöteksteihin keskittyvä tutkimus johtotähtenään Arrand Stibbe (2015).
Stibbeläinen ekolingvistiikka tarkastelee tekstejä vahvan kantaaottavasti. Ekosofiansa eli määrittelemänsä eettisen normiston kautta tutkija tarkastelee kielellistä tuotosta ja tuomitsee sen yleensä ympäristön tai luonnon kannalta haitalliseksi, mutta joskus myös hyödylliseksi tai ambivalentiksi. Tavoitteena on muun muassa tehdä näkyväksi luontoa alistavia kielellisiä käytänteitä, purkaa valta-asetelmia ja esittää vaihtoehtoja eli hyödyllisiä kielenkäytön tapoja. Niissä voidaan antaa eläimelle, kasville tai elottomallekin luontokohteelle toimijan asema tai tehdä näkyväksi ihmisen vastuu ympäristöongelmasta tai hyödyntää metaforaa, jossa ihmisen suhde muuhun luontoon ei ole alistava. Tutkittavat tekstit voivat olla matkailumainoksia, poliittista diskurssia luontokadosta tai muista ympäristöön kytkeytyvistä ongelmista tai esimerkiksi luonnonkatastrofien kuvauksia.
Penz ja Filli (2016) huomauttavat, että ekolingvistiikan huomio kohdistuu useimmiten valtaapitävien puheeseen, ja toivovat, että tutkimus kiinnitäisi enemmän huomiota sellaisten ihmisten puheeseen, joita ympäristöongelmat suoraan koskettavat. Tällaisesta tutkimuksesta voisi olla esimerkkinä Giovanni Bennardon (2019) tutkimusprojekti maapallon eri puolilla asuvien ja ilmastonmuutoksesta eri tavoin kärsivien ruoantuottajien luontoa koskevista kulttuurisista malleista.
Vuonna 2025 voi kysyä, eivätkö ilmastonmuutoksen seuraukset, kuten tulvat, kuumeneminen ja muut ääri-ilmiöt, kosketa suoraan jo kaikkia maapallon asukkaita. Olisiko siis syytä tutkia ihan jokaisen ihmisen puhetta ympäristöongelmista ja ympäristöstä ylipäätään? Samalla katseen voisi suunnata Hallidayn rohkaisemana teksteistä takaisin myös kielioppiin. Esitelmässäni kerron esimerkkejä tällaisesta lähestymistavasta.
Lähteet
Bennardo, Giovanni (toim.) 2019: Cultural Models of Nature. Primary food producers and climate change. London/New York: Routledge.
Carroll, John B. (toim.) 1956: Language, Thought, and Reality. Selected Writings of Benjamin Lee Whorf. Massachusetts: The MIT Press.
Fill, Alwin F. & Penz, Hermine 2016: Ecolinguistics in the 21st Century: New Orientations and Future Directions. – Fill, Alwin F. & Penz, Hermine (toim.) The Routledge Handbook of Ecolinguistics. New York/London: Routledge.
Halliday, Michael 2001[1990]: New ways of meaning: the challenge to applied linguistics. – Alwin Fill & Peter Mühlhäusler (toim.) The ecolinguistics reader s. 175–202. London: Continuum.
Haugen, Einar 1972: The Ecology of language. – A. S. Dill (toim.), The Ecology of language: Essays by Einar Haugen s. 325–339. Stanford: Stanford University Press.
Sibbe, Arran 2015: Ecolinguistics. Language, ecology and the stories we live by. London/New York: Routledge.
BBC julkaisi helmikuussa 2025 artikkelin, jossa sosiolingvisti Leonie Cornips (KNAW) kertoo ihmisten ja lehmien vuorovaikutusta koskevista tutkimuksistaan. Cornips kutsuu siinä lehmien äänellisiä ja kehollisia ilmaisumuotoja kieleksi ja niihin liittyviä käytänteitä kieleilyksi (ks. myös esim. Cornips 2024). Samassa artikkelissa Leora Bar-el Montanan yliopistosta kysyy, menetämmekö jotain oleellista ihmiskielen luovuudesta ja semanttisesta kompleksisuudesta (ks. Hockett 1960), jos laajennamme kielen määritelmää näin. Toisaalta etologi Michelle Fournet (New Hampshire) varoittaa, että saatamme sivuuttaa muiden lajien kommunikaatiomuotojen erityisyydet, jos etsimme niistä samankaltaisuuksia verbaalisen kielemme kanssa. (BBC 2025.)
Ihmisten ja toisenlajisten välistä vuorovaikutusta sekä puhetta muille eläimille on tutkittu kielentutkimuksen metodein vasta suhteellisen vähän aikaa (ks. kuitenkin Vihelmaa 2010, Mondémé 2018, suomenkielisestä tutkimuksesta ks. artikkeleita kokoomateoksessa Peltola, Jääskeläinen & Harjunpää 2021). Hahmottelen esitelmässäni kielitieteellisessä eläintutkimuksessa käytettyjä lähestymistapoja ja niiden esiin nostamia kysymyksiä kielen roolista ihmisten ja muiden eläinten välisessä kanssakäymisessä, ihmiskeskeisyydestä ja ihmisenkaltaistamisesta. BBC:n artikkeli on esimerkki tällaisesta kysymyksenasettelusta; en kuitenkaan keskity varsinaiseen rajankäyntiin kielen ja ei-kielen välillä. Pohdin, voiko kielioppia ja merkityksen rakentumista kuvata sellaisessa yhteydessä, jossa vain toinen vuorovaikutustilanteen osallistujista ilmaisee itseään verbaalisella kielellä. Kuuluuko ihmiskielikään oikeastaan vain ihmisten kokemusmaailmaan?
Käsittelen näitä kysymyksiä teoreettisessa kehyksessä, jossa kielellisenkin merkityksen katsotaan kumpuavan kehollisesta vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa (Johnson 2018) ja jossa tunnistetaan, että elävänä oleminen itsessään on merkitysten rakentamista (von Uexküll 2011 [1982], Kohn 2013). Etsin vastauksia analysoimalla aineistoa, jossa kieli on osa koiran ja lapsen välistä leikkiä.
Lähteet
BBC 2025 = Christopher J. Preston. Stares and ear-twitches: The linguist learning to speak the expressive language of cows. 6.2.2025. BBC, https://www.bbc.com/future/article/20250204-the-linguists-studying-how-cows-talk-to-each-other-in-language. (Luettu 27.2.2025.)
Cornips, Leonie. 2024. How (dairy) cows and humans intertwine languaging practices: Recurrent vocalizations are not the same. In Vork Steffensen, S. & Döring, M. & Cowley, S. (toim.), Language as an ecological phenomenon: Languaging and bioecologies in human-environment relationships, s. 29–53. Bloomsbury Academic.
Hockett, Charles F. 1960: The origin of speech. Scientific American 203, s. 88–97.
Johnson, Mark. 2018. The embodiment of language. In Newen, A. & De Bruin, L. & Gallagher, S. (toim.), The Oxford Handbook of 4E Cognition, s. 623–639. Oxford University Press, Oxford.
Kohn, Eduardo. 2013. How Forests Think. Toward an Anthropology beyond the Human. University of California Press, Berkeley.
Mondémé, Chloé. 2018. Comment parle-t-on aux animaux ? Formes et effets pragmatiques de l’adresse aux animaux de compagnie. Langage et société, s. 77–99.
Peltola, Rea & Jääskeläinen, Anni & Harjunpää, Katariina. 2021. Kieli ja eläin: Vuorovaikutusta ja kielioppia monilajisissa yhteisöissä. SKS, Helsinki.
Uexküll, Jakob von. 2011 [1982]. The Theory of Meaning. In Maran, T. & Martinelli, D. & Turovsk, A. (toim.), Readings in Zoosemiotics, s. 61–76. De Gruyter, Berlin.
Vihelmaa, Ella. 2010. Les soucis du pinson : la question de la traduction interspécifique. Pro gradu. Helsingin yliopisto, ranskalainen filologia.
Kansainvälisesti huomattavaksi tutkimusalaksi kasvanut kielimaiseman tutkimus (eng. linguistic landscape studies) tarkastelee julkisten tilojen visuaalista kielenkäyttöä erilaisten yhteiskunnallisten kysymysten peilinä (ks. esim. Gorter & Cenoz 2024). Kielimaisema ei tarjoa tietoa ainoastaan kielivalinnoista ja eri kielten rooleista yhteiskunnassa, vaan voi kertoa myös laajemmin eri paikoista, niiden käytöstä – ja käyttäjistä.
Tässä esitelmässä tarkastelen esimerkkinä Tukholman saariston kielimaisemaa. Tukholman saaristo on tutkimuskohteena mielenkiintoinen lukuisten vastakohtien paikka. Ilman siltayhteyttä olevat saaret ovat omanlaistaan syrjäseutua, toisaalta ne sijaitsevat lähellä suurkaupunkia. Etenkin talviaikaan saaristo on hiljainen, mutta muutaman kesäkuukauden ajan sitäkin elävämpi, kun kesäasukkaiden ja vierailijoiden määrä moninkertaistuu. Saaristo on pienen joukon elävä kotiseutu, mutta samalla myös eri toimijoiden markkinoima turistikohde. Kaikki nämä ominaisuudet jättävät oman jälkensä saariston kielimaisemaan: sillä on siis paljon kerrottavaa, vaikka sen onkin useimpiin tyypillisiin kielimaiseman tutkimuksen kohteisiin verrattuna hyvin yksi- eikä monikielinen.
Olen tutkimuksessani kartoittanut tarkemmin kahden saaren kielimaisemaa ja tulen esitelmässä käymään läpi joitakin keskeisiä havaintoja siitä, mitä kielimaisema voi kertoa saarista merkityksellisinä paikkoina. Millaisia tekstejä kielimaisemassa esiintyy? Kenelle ne viestivät ja kenestä ne kertovat? Miten kielimaisema vaihtelee vuodenaikojen välillä? Teoreettisesti tarkastelen kielimaisemaa suhteessa tilan ja paikan (space ja place) käsitteisiin, mm. Lefebvren (1991) sosiaalisten tilan teorian kautta. Pohdin kielimaisemaa myös vastuullisuuden näkökulmasta: kenen ehdoilla paikkaa rakennetaan ja mikä on kielimaiseman rooli siinä – saaristossa (asukkaiden koti vai turistikohde) ja yleisemminkin. Entä millaisia seikkoja tutkijan tulee huomioida kielimaisemaa analysoidessa, jotta tutkimus itsessään olisi vastuullista.
Lähteet
Gorter, D. & Cenoz, J. (2024). A Panorama of Linguistic Landscape Studies. Bristol: Multilingual Matters.
Lefebvre, H. (1991). The Production of Space. Oxford: Blackwell.
Karjalan kielen puhujien yhteisö on ollut kautta historiansa ylirajainen, koska karjalaa puhutaan ja on puhuttu Suomessa ja Venäjällä sekä näiden edeltäjävaltioissa. Kielen kehitykselle ylirajainen puhujayhteisö ei ole tarjonnut yhden valtion ja yhden kielen puitteita, vaan karjalaiset ovat aina olleet kontaktissa puhujayhteisönsä ulkopuolelle. Tästä ovat todisteena esimerkiksi lukuisat venäläiset lainasanat karjalan kielessä. Etenkin lainatut partikkelit vakiintuneena osana kielijärjestelmää vihjailevat jo varhaisesta kaksikielisyydestä (Matras 2000). Vaikka kaksikielisyyttä on pidetty yhtenä uhkana uhanalaisen karjalan säilymiselle, se on myös nähty erityisenä taitona ja resurssina diskurssitasolla (Sarhimaa 1999, Tavi 2023).
Tässä esityksessä käsittelen karjalan kielen kaksikielisiä resursseja sanastossa ja sanastotyössä kahden tutkimushankkeen pohjalta. Esittelen havaintoja karjalan eri murteista, jotka tukevat Peter Auerin (2007) kohta jo parin vuosikymmenen takaista huomiota. Hänen mukaansa kaksikielinen puhe ei ole kahden yksikielisen puhujan summa vaan aivan omanlainen kokonaisuutensa, jossa resurssien käyttö muodostaa oman hienojakoisen säännöstönsä. Tällainen näkökulma nostaa puhujien monikieliset resurssit tärkeään osaan myös kielen vakiinnuttamisessa eli esimerkiksi juuri sanakirja- ja sanastotyössä.
Karjalan kielen sanakirjatyön juuret ovat (todennäköisesti) E. N. Setälän sanakirjaohjelmasta kirvonneessa jo valmistuneessa Karjalan kielen sanakirjassa. Nykyään sanastotyön keskiössä ovat karjalankieliset kieliaktivistit, jotka kaikkien muiden karjalan puhujien tavoin ovat vähintään kaksikielisiä (Kuusi – Riionhiemo – Kolehmainen 2022). Eräs tverinkarjalainen kieliammattilainen kuvailikin (2019) lapsuutensa kielimaisemaa näin: ”Mie kuulin, kahta kield´ä.” Monikielisyys on itse kielen vakiinnuttamisen lisäksi tärkeä osa ylirajaisen kielityön onnistumista.
Lähteet
Auer, Peter 2007: The monolingual bias in bilingualism research, or: why bilingual talk is (still) a challenge for linguistics. – Teoksessa Monica Heller (toim.), Bilingualism. A social approach, s. 319–339. London: Palgrave Macmillan.
Karjalan kielen sanakirja. 2024. Helsinki: Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 18. URN:NBN:fi:kotus-201113 (ISBN 978-952-5446-70-8). Päivitettävä julkaisu. Päivitetty 30.10.2024. Saatavissa https://kaino.kotus.fi/kks/.
Kuusi, Päivi – Riionheimo, Helka – Kolehmainen, Leena 2022: Translating into an endangered language: filling in lexical gaps as Language Making. – International Journal of the Sociology of Language, vol. 2022, no. 274, s. 133–160.
Matras, Yaron 2000: Fusion and the cognitive basis for bilingual discourse markers. International Journal of Bilingualism 4, s. 505–528.
Sarhimaa, Anneli 1999: Syntactic transfer, contact-induced change, and the evolution of bilingual mixed codes. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tavi, Susanna 2023: Contact-induced lexical variation in the Karelian language. Corpus-based perspectives on code-copying. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities and Theology No 197. Joensuu: University of Eastern Finland 2023.