Syöpärokotteen tavoitteena on tuhota potilaan syöpäkasvaimet herättämällä elimistön vastustuskyky syöpää vastaan. Syöpärokotteen teho voidaan kohdistaa eri syöpätyyppeihin, ja jatkossa rokote voidaan räätälöidä jopa potilaskohtaisesti. Jo nyt miljoonarahoituksen kerännyt Helsingin yliopiston spinout-yritys Valo Therapeutics odottaa keksinnön pääsevän kliinisiin kokeisiin alkuvuodesta 2019.

Valo Therapeutics Oy (Valo Tx) on Helsingin yliopiston spinout-yritys, joka kehittää aivan uudentyyppistä syöpärokotetta. Valo TX:n käyttämän menetelmän odotetaan pystyvän herättämään potilaan elimistössä tehokas ja pysyvä vastustuskyky syöpää vastaan.

– Uskomme, että muodostuvan vastustuskyvyn avulla potilaiden hoitoa voidaan merkittävästi tehostaa. PeptiCRAd-teknologian avulla voidaan myös nopeasti kehittää uusia hoitoja eri kasvaintyypeille tai jopa räätälöidä hoito potilaskohtaisesti, sanoo yrityksen tieteellisestä ja kliinisestä kehityksestä vastaava johtaja Sari Pesonen.

Valo TX:n käyttämä PeptiCRAd-teknologia yhdistää kaksi jo aiemmin kliinisesti toimivaksi osoitettua syövän immuuniterapiaa: onkolyyttisen viruksen ja syövän peptidirokotteen. Teknologian perustana on perimältään muokattu onkolyyttinen adenovirus, jonka tarkoituksena on kohdennetusti tuhota syöpäsoluja ja samalla herättää potilaassa immuunivaste syöpäsoluja kohtaan.

Viruksen pinta on sähköisiä vuorovaikutuksia hyväksi käyttäen peitetty valituilla syöpäantigeeneillä, joilla rokote kohdennetaan nimenomaan syöpäsoluja vastaan. Virus auttaa elimistön immuunijärjestelmää muodostamaan vahvan vastustuskyvyn sekä valittuja syöpäantigeenejä että viruksen tuhoamia syöpäsoluja vastaan. Herätetyn vastustuskyvyn ansiosta elimistön omat T-tappajasolut aktivoidaan tuhoamaan syöpäsoluja kaikkialla elimistössä.

– Tavoitteenamme on käynnistää kliiniset kokeet vuoden 2019 alussa melanooman, ei-pienisoluisen keuhkosyövän ja kolmoisnegatiivisen rintasyövän osalta. Uskomme, että ensimmäinen PeptiCRAd-tuote kaupallistetaan noin vuonna 2024 joko yhden tai useamman syöpätyypin osalta, Sari Pesonen toteaa.

Vuoden 2017 marraskuuhun mennessä yritys on saanut 7,1 miljoonaa euroa alkurahoitusta, ja se etsii parhaillaan lisää rahoittajia jopa miljoonia potilaita auttavan keksintönsä viemiseksi kliinisiin tutkimuksiin. Yrityksen edustajat arvioivat PeptiCRAd:in kaupallisen potentiaalin olevan kymmeniä miljardeja dollareita.

Valo Tx -tiimi koostuu lääkekehityksen, onkolyyttisten virusten ja immunoterapian asiantuntijoista. Alkuperäisen PeptiCRAd-keksinnön tekijä ja Valo Tx:n tieteellinen neuvonantaja on apulaisprofessori Vincenzo Cerullo Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta.

FTDK Cerullo pieni

Vincenzo Cerullo

Apulaisprofessori