Tutkimus alkaa: Vapaa ryhmäporsitus, sikojen hyvinvointi ja tuottavuus

15.4.2016
Helsingin yliopisto tutkii Suomessa uutta siankasvatustapaa, vapaata ryhmäporsitusta. Ryhmäporsituksessa emakoita pidetään porsimisen ja imetyksen ajan ryhmässä tavanomaisen yksilökarsinakasvatuksen sijaan. Vapaa ryhmäporsitus huomioi emakon ja porsaiden luontaisia käyttäytymistarpeita.

VAPAA RYHMÄPORSITUS TUTKIMUKSEN KOHTEENA

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan, Wageningenin yliopiston ja Ollikkalan sikalan yhteistyöprojektissa selvitetään porsastuotannon kannattavuutta ja sikojen hyvinvointia, kun emakot elävät pihatoissa koko tuotantokiertonsa ja porsivat pienissä ryhmissä.

Tavanomaisessa sianlihantuotannossa emakot porsivat yleisimmin kääntymisen estävissä porsitushäkeissä, joissa ne imettävät ja hoitavat porsaitaan noin neljän viikon verran, minkä jälkeen ne usein siirretään tiineytyshäkkeihin siemennystä varten vähintään kuukaudeksi. Ollikkalan sikala yhdistää tutkittua tietoa sikojen hyvinvoinnista nykyaikaiseen porsastuotantoon: tiineet emakot elävät ryhmissä pihatoissa, joista ne noin viikkoa ennen porsimista siirretään omiin ryhmäporsituskarsinoihin. Jokaisessa ryhmäporsituskarsinassa emakolla on oljilla kuivitettu oma porsimiskarsina, josta on vapaa pääsy muutaman muun porsivan kanssa jaetulle jaloittelualueelle. Kun porsaat ovat pariviikkoisia, ne viimeistään ylittävät jaloittelutilan ja porsimiskarsinan erottavan matalan esteen, ja voivat vapaasti liikkua porsitusyksikössä. Emakot ja porsaat ovat yhdessä 9 viikkoa, jonka jälkeen uudelleensiemennetyt emakot siirretään pihattoon.

Eläinlääkäri Maria Nysténin​ alkavassa väitöskirjatutkimuksessa "Tavoitteena vapaasti porsiva emakko"  selvitetään emakoiden hyvinvointia  ja tuottavuutta tavanomaista eläinystävällisemmissä  tuotanto-olosuhteissa. Lisäksi tutkitaan keskeytetyn imetyksen avulla tahdistettua kiimaa,  jota hyödyntäen emakko voitaisiin siementää normaalikäytännöistä poiketen  jo imetyksen aikana, ja näin pidentää imetyskautta porsaille  luonnollisemmaksi. Tavallisesti emakko on vieroitettava varhain porsaistaan, jotta se saadaan kiimaan.

”Ollikkalan sikalassa emakot voivat rakentaa pesän, emakot ja porsaat voivat liikkua vapaammin ja niillä on runsaasti tonkimismateriaalia. Tämä nyt tutkittava tuotantokierto on lähempänä sikojen luontaista käyttäytymistä, jossa porsaat lähtevät emakon kanssa porsimispesistään ympäristöä tutkimaan noin viikon iässä ja emakko vieroittaa porsaansa muutaman kuukauden iässä”, kertoo eläinten hyvinvoinnin professori Anna Valros. ”Emakoilla on tässä pitotavassa mahdollisuus ylläpitää sosiaalinen ryhmänsä myös imetyksen aikana”, hän jatkaa.

"Sika on utelias ja touhukas eläin. On ilo silmälle katsella kun siat pääsevät toteuttamaan luontaisia tarpeitaan tonkimalla runsaassa pahnakerroksessa. Emakot ja porsaat näyttävät viihtyvän erinomaisesti. Emakoiden yksilölliset persoonallisuudet pääsevät esiin ihan eri tavalla kuin normaalissa sikalassa", kertoo sikoja hoitava Veera Ollikkala.

SIKALA OPETUSYHTEISTYÖHÖN ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN KANSSA

Opiskelijat pääsevät opintojensa eri aikoina tutustumaan monelle heistä ennestään vieraaseen sikaan. Jo ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille opetetaan sikojen käsittelyä ja sikalaympäristön arviointia opetussikalassa. Myöhemmin kliinisen vaiheen opiskelijoiden kanssa tehdään tavanomaiset sikojen terveydenhuoltoon kuuluvat eläinlääkärikäynnit.

“Ollikkalan sikala on lähellä Eläinlääketieteellisen tiedekunnan toimipisteitä Mäntsälässä ja Helsingissä, ja tila on toiminnaltaan erinomainen eri vuosikurssien sikaopetukseen”, kehuu sikatautien professori Mari Heinonen.

ULKOPUOLINEN RAHOITUS MAHDOLLISTAA YHTEISTYÖN

Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston sikatutkijaryhmä on koonnut yhteen mittavan PIPO-hankkeen (Pihatosta porsituskarsinaksi), mikä mahdollistaa sekä opetuksen että monet tutkimushankkeet lähivuosina Ollikkalan sikalassa. Rahoitusta on saatu Maa- ja metsätalousministeriöltä (Makera), säätiöiltä ja yrityksiltä.

Lisätietoja

Maria Nystén maria.nysten(at)helsinki.fi
Anna Valros anna.valros(at)helsinki.fi, p. 029-4157400
Mari Heinonen mari.heinonen(at)helsinki.fi, p. 0400-687915
Olli Peltoniemi olli.peltoniemi(at)helsinki.fi
Claudio Oliviero claudio.oliviero(at)helsinki.fi
Veera Ollikkala veera.ollikkala(at)gmail.com

Ollikkalan sikalan Fb-sivut
Sikaryhmän Fb- sivut

 

 

Lue lisää aiheesta: Terveys