PREVALL tutkii luontoaltistuksen vaikutusta lasten allergisoitumisen ehkäisyyn

Pirkanmaalla haetaan vauvoja tutkimukseen

PREVALL-tutkimuksessa tutkitaan maa- ja kasvipohjaisen materiaalin vaikutusta lasten allergisoitumisen ehkäisyyn. Tavoitteena on kehittää tapoja atooppisen allergian ja siihen liittyvän IgE-välitteisen allergisen herkistymisen ehkäisyyn.

Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko turvallisen ja monipuolisen mikrobiyhteisön sisältävällä maa- ja kasvialtistuksella vähentää IgE-herkistymisen ja siitä johtuvan allergisen sairauden riskiä. Tällaisia sairauksia ovat useimmat allergiat, kuten siitepölyallergia ja heinänuha, atooppinen ihottuma ja IgE-välitteinen astma. Ne ovat lisääntyneet samalla, kun ihmisen yhteys luontoon ja maatalousympäristöön on vähentynyt yhteiskunnan kaupungistuessa. Nykykäsityksen mukaan ihmisen puolustusjärjestelmä tarvitsee luonnon monimuotoisia mikrobeja pysyäkseen terveenä.

Tutkimukseen haetaan mukaan sellaisia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syntyviä lapsia, joilla on vanhempien allergiaoireiden vuoksi suuri riski saada allerginen sairaus. Tutkittavat lapset saavat päivittäiseen käyttöönsä joko kasvi- ja maapohjaista ainesta sisältäviä tuotteita tai vastaavanlaisia lumetuotteita.

Tutkimus on osa laajaa ADELE-hankekokonaisuutta, jossa kehitetään keinoja immuunivälitteisten sairauksien ehkäisyyn. Tutkimuksen toteuttavat Helsingin yliopisto (Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, Lääketieteellinen tiedekunta) sekä Tampereen yliopisto (Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta, Rakennetun ympäristön tiedekunta) ja Tampereen yliopistollisen sairaalan Lastenklinikka.

Yle Luonto: Vauvan iholle sivellään metsäpulveria - "hyvä lika" voi suojata allergialta ja sitä tutkitaan nyt ensimmäistä kertaa ihmisellä