Nyt olisi mahdollisuus päästä kartalle! Toteuta oppimisyhteisössäsi 3.12. mennessä mahdollisimman suuri Suomen lippu ihmisistä.

Muodostakaa lippu asettumalla seisomaan vierekkäin Suomen lipun muotoon. Voitte itse päättää, käytättekö lipussa värejä vai keskityttekö lipun muotoon. Voitte toteuttaa lipun esimerkiksi koulun pihalla. Lipusta on voitava ottaa selkeä valokuva yläviistosta, esim. koulun ikkunasta ulos päin kuvattuna. Mukana olevat liput pääsevät nettiin tulevalle kartalle.

Kuva ja osallistuvan oppimisyhteisön tiedot lähetetään Tiedekasvatuskeskukselle Epicollect Five -mobiilisovelluksen avulla. Sovelluksen ansiosta saamme tiedot muodossa mistä on helppo tuottaa kartta. Ainoastaan yhden ihmisen koululla on asennettava sovellus matkapuhelimeen tai tablettiin (Android tai iOS) tietojen lähettämiseksi. Palveluun ei tarvitse rekisteröityä.

Lähetetystä aineistosta koostetaan netissä katsottavissa oleva interaktiivinen kartta, missä voi tarkastella eri oppimisyhteisöjen lippuja. Oletamme lähetettävän kuvan olevan kuvakulmaltaan sen verran laaja, että yksittäisiä ihmisiä ei ole tunnistettavissa. Tällöin yksittäisiltä henkilöiltä ei tarvita lupaa kuvan julkaisemiseen. Kuvia saatetaan julkaista kartan lisäksi Tiedekasvatuskeskuksen ja/tai LUMA-keskus Suomi -verkoston verkkoviestinnän yhteydessä.

Tiedonlähetyslomake kysyy valokuvan lisäksi seuraavia tietoja:

  • Oppimisyhteisön nimi
  • Kuvan ottajan nimi
  • Lippuun osallistuneiden lukumäärä
  • Lippuun osallistuneiden osuus oppimisyhteisön oppilasmäärästä (arvio)
  • Sovellus määrittää myös sijaintinne käytettävän mobiililaitteen gps:n avulla

Haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan huikeita palkintoja. Osallistu arvontaan!