1. Mitä tarkoittavat käsitteet luonnonpuisto, kansallispuisto, retkeilyalue?
Luonnonpuistot ja kansallispuistot on perustettu suojelemaan luontoa ja sen monimuotoisuutta. Luonnonpuistossa rajoitteita on kaikkein eniten, kansallispuistossa vähemmän ja valtion retkeilyalueilla ei periaatteessa lainkaan, joskin kaikki nykyiset valtion retkeilyalueet ovat myös osaksi tai kokonaan Natura-alueita. Retkeilyalueilla on myös eriasteisesti suojeltuja alueita, kuten Evollakin on.
Luonnonpuisto on tieteellisiin tarkoituksiin perustettu luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelun ohella ne palvelevat tutkimusta ja opetusta. Luonnonpuistot ovat luonnontilaisia vertailualoja tutkittaessa luonnon omaa muutosta. Luonnonpuistojen suojelumääräykset ovat kansallispuistoja ankarammat ja suurin osa niistä on suljettuja muilta ihmisiltä kuin tutkijoilta, mahdollisia merkittyjä retkeilyreittejä lukuun ottamatta. Luonnonpuistot sijaitsevat valtion mailla ja ne ovat Metsähallituksen hallinnassa ja hoidossa. Luonnonpuiston perustamisesta ja tarkoituksesta säädetään lailla, jos alue on vähintään 1 000 hehtaarin suuruinen, muussa tapauksessa asetuksella.
Kansallispuisto on luonnonsuojelualue, jonka ensisijainen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta samalla ne palvelevat yleisinä luonnonnähtävyyksinä. Niihin on rakennettu retkeilyreittejä, luontopolkuja, taukopaikkoja ym. virkistyskäyttöä palvelevaa infraa. Kansallispuistoissamme on myös merkittävää kulttuuriperintöä. Kansallispuistot kuuluvat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton luokan II luonnonsuojelualueisiin. Siihen kuuluvat alueet ovat luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia, ja niiden tarkoituksena on ekologisten prosessien, lajien ja ekosysteemien suojelu. Rauhoitussäädösten puitteissa kansallispuistot mahdollistavat kuitenkin myös tutkimuksen, opetuksen, henkisen hyvinvoinnin, virkistyskäytön, retkeilyn ja matkailun. Hallinnasta vastaavan viranomaisen luvalla voidaan lisäksi sallia muita toimintoja kuten hirven ajaminen metsästyksen yhteydessä, liian runsaslukuiseksi tai vahingolliseksi käyneen kasvi- tai eläinlajin yksilöiden lukumäärän vähentäminen tai rauhoitussäädösten puitteissa järjestettävät yleisötapahtumat tai maastokilpailut. Kansallispuistot perustetaan erityislailla valtion maille ja ne ovat Metsähallituksen hallinnassa ja hoidossa.
Retkeilyalue on pinta-alaltaan laaja ulkoilu- ja retkeilytarkoituksiin varattu alue, joka on perustettu ulkoilulain nojalla valtion maille Valtioneuvoston päätöksellä. Myös kaikki retkeilyalueet ovat Metsähallituksen hallinnassa ja hoidossa. Retkeilyalue ei ole varsinainen luonnonsuojelualue, vaikka retkeilyalueeseen sisältyy usein myös esimerkiksi hakkuilta suojeltuja alueita. Retkeilyalueella on kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, tulentekopaikkoja ja laavuja. Retkeilyalueella on metsätalouden harjoittaminen, metsästys ja kalastus samoin kuin maa- ja vesialueen muukin käyttö järjestetty niin että ulkoilutoiminnan tarpeet tulevat riittävästi otetuiksi huomioon. Retkeilyalueilla harjoitetaan myös tutkimustoimintaa ja käyttö koulutustoimintaan on mahdollista kuten Evolla.
2. Minkä lisäarvon tiedekansallispuisto toisi Evolle verrattuna nykyiseen valtion retkeilyalueeseen, jossa tehtäisiin sitä samaa tiedettä?
Ihminen on muokannut ympäristöä monilla tavoin. Kansallispuiston suojelusäännöt takaavat pitkäaikaisen tutkimuksen ja ympäristön tilan seurannan häiriöttömässä ympäristössä - mikä mahdollistaa erinomaisen vertailukohteen muulle tutkimukselle ja tutkittaessa luonnon omaa muutosta. Esimerkiksi metsän kokeelliseen tutkimukseen kuuluu olennaisesti myös häiriöttömien metsäekosysteemien säilyttäminen ja tutkiminen verrokkialueina. Evolla tähän on erityiset mahdollisuudet olemassa, koska metsien manipulointimahdollisuus on olemassa mm. kansallispuiston ulkopuolelle jo lähtökohtaisesti rajatuilla alueilla. Tiedekansallispuisto avaa mahdollisuudet myös laajemmalle ja pitkäjänteiselle prosessitutkimukselle, jossa ympäristön monimuotoisuuden, hiilivirtojen ja luonto- ja kulttuuripääoman ymmärrystä ja kasvattamista tukevaa empiiristä ja kokeellista tutkimusta voidaan tehdä erilaisissa ympäristöissä ja eri asteisen ihmistoiminnan puitteissa – aina luonnontilaisiin ympäristöihin asti.
Tiedekansallispuiston idea on tehdä tiedettä tutuksi kävijöille, tutustuttaa kävijöitä tieteen tekemiseen ja kasvattaa näin tieteen arvostusta ja tuoda mahdollisesti myös tutkimukselle sen kipeästi kaipaamaa rahoitusta. Kansallispuiston perustamisen myötä kävijämäärät yleensä lisääntyvät, usein jopa kaksikertaisiksi, joten kansallispuistostatus on selkeä vetonaula sekä tutkimustoiminnan rikastuttamiseen (”luonnonlaboratorio”) että tiedekasvatuksen ja tieteen tunnetuksi tekemiseen. Tiedekansallispuistossa tehdään tutkimusta moniaistisesti näkyväksi ja ymmärrettäväksi. Tieteen tulosten lisäksi avataan tieteen prosessia ja annetaan retkeilijöille osallistumisen mahdollisuus mm. kansalaistieteen keinoin.
3. Vaatiiko tieteenteko kansallispuistostatuksen, jos, niin miksi?
Tieteenteko ei suoranaisesti vaadi tiedekansallispuistostatusta, sitä tehdään nykyisellä retkeilyalueellakin, mutta tiede liittyneenä kansallispuistoon tuo edellisessä kohdassa mainittua huomattavaa tutkimuksellista lisäarvoa. Tiede tarvitsee vertailualueita, jotta pystymme vastaamaan tiettyihin polttaviin kysymyksiin ympäristön muutoksessa ja ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Etelä-Suomessa on prosentuaalisesti hyvin vähän suojeltua maata ja vertailualueet puuttuvat. Suojelualueet eivät ole tärkeitä ainoastaan ekologisia ja luonnonsuojelututkimuksia varten, vaan niiden avulla on mahdollista tutkia asioita, jotka antavat hyödyllistä tietoa esimerkiksi metsätaloudelle, maankäytön kestävälle suunnittelulle, riistanhoidolle ja ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Kansallispuisto mahdollistaa tieteen avaamisen ja osallistavan tieteenteon sen myötä lisääntyvälle retkeilijä- ja kävijäjoukolle. Kansallispuisto on tunnetumpi käsite kuin retkeilyalue, joten ”brändiä” on helpompi markkinoida ulospäin, myös kansainvälisesti.
4. Tähdätäänkö tiedekansallispuistolla tiettyihin luonnonsuojelutoimiin, jos, niin millaisiin?
Kansallispuiston tarkoituksena on aina suojella luontoa ja turvata luonnon monimuotoisuus, olipa sen yhteydessä tiedettä tai ei. Luontokadon pysäyttäminen on kansainvälinen ja kansallinen tavoite ja myös velvoite. Etelä-Suomen metsistä vain noin kolme prosenttia on nykyisellään suojeltu ja Evo tarjoaa potentiaalin koko maan mittakaavassa merkittävän metsiensuojelukokonaisuuden kehittämiseen. Toimet kohdennetaan myös muiden arvokkaiden biotoppien kuten soiden, lehtojen, järvien, purojen, lähteiden sekä geodiversiteetin, perinnemaisemien ja arvokkaiden kulttuuriperintökohteiden suojelemiseen. Ekosysteemien elvyttämisellä voidaan lisäksi kasvattaa luontopääomaa. Evon nykyisillä luonnonsuojelualueilla on vielä jäljellä uhanalaista lajistoa, mutta sukupuuttovelan vuoksi sen säilyminen pienillä eristyneillä alueilla on epävarmaa. EU:n monimuotoisuusstrategian tavoitteessa todetaan ekosysteemien ja niiden tuottamien palveluiden heikentyneen juuri elinympäristöjen pirstoutumisen seurauksena. Tämän vuoksi tarvitaan laajempia yhtenäisiä suojelualueita.
5. Mitä nykyisiä toimintoja retkeilyalueen muuttaminen kansallispuistoksi ihan oikeasti estäisi?
Kansallispuisto on tarkoitettu retkeilyyn ja luonnossa virkistäytymiseen. Kansallispuistoissa on mahdollista liikkuminen jalan, hiihtäen, soutaen ja meloen jokamiehen oikeuksien mukaisesti mahdollisia pienialaisia rajoitusosia lukuun ottamatta. Myös polkupyöräily ja ratsastus ovat mahdollisia niitä varten osoitetuilla reiteillä ja teillä. Kansallispuistoissa voi onkia, pilkkiä ja poimia marjoja ja hyötysieniä sekä leiriytyä tilapäisesti sitä varten osoitetuilla telttailualueilla, lukuun ottamatta mahdollisia pienialaisia rajoitusosia. Moottoriajoneuvojen käyttö on myös mahdollista niillä kansallispuiston teillä, joilla se ei ole liikennemerkein kielletty.
Evon retkeilyalueen muuttaminen kansallispuistoksi vaikuttaisi eniten nykyisiin metsähakkuisiin ja metsästysjärjestelyihin. Lähtökohtaisesti Etelä-Suomen kansallispuistoissa ei harjoiteta metsätaloutta eikä metsästystä. Perustelluista tutkimuksellisista, suojelullisista tai muista erityisen painavista syistä metsästyskiellosta voidaan kuitenkin poiketa, ja työryhmä pohtii parhaillaan hirvieläinten metsästykseen liittyviä erityiskysymyksiä Evon metsästysmailla. Eräharrastusta on edelleen mahdollista jatkaa tiedekansallispuistossa sen perustamisen jälkeenkin. Vieraslajien kantojen rajoittaminen tai uhanalaisten lajien elinympäristöjen parantaminen eivät ole lähtökohtaisesti kiellettyjä kansallispuistossa. Myös luonnontilaan liittyvä ennallistaminen ja sen tutkimus on mahdollista kansallispuistossa.
6. Millaisia matkailuun liittyviä toimintoja tiedekansallispuisto mahdollistaisi tai estäisi verrattuna retkeilyalueeseen?
Kansallispuistoilla on suuri merkitys matkailun vetovoimatekijöinä. Huomattava osa viime vuosina voimakkaasti kasvaneesta luontomatkailusta suuntautuu kansallispuistoihin tai niiden välittömään läheisyyteen. Kansallispuisto muodostaa luontomatkailukohteelle tietynlaisen statuksen, mikä houkuttelee koskematonta ja erämaista luontoa etsiviä matkailijoita – Evon kohdalla myös tieteestä ja tutkimuksesta kiinnostunutta kotimaista ja kansainvälistä yleisöä. Kun retkeilyalue muutetaan kansallispuistoksi kävijämäärät ovat aikaisempien esimerkkien valossa tavallisesti vähintään kaksinkertaistuneet. Myös matkailun viipymät ovat lisääntyneet.
Valtion retkeilyaluetta hyödynnetään ja kehitetään tuottamaan tuloa valtion kassaan. Retkeilyalueilla on tämän vuoksi enemmän vapausasteita rakentaa erilaisia virkistyskäyttöä ja luontomatkailua tukevia rakennuksia ja rakennelmia sekä tuottaa erilaisia luonnon virkistyskäyttöä ja luontomatkailua tukevia palveluita itse alueen sisälle. Kansallispuistolla ei ole tuottovaatimusta. Sen sijaan niitä kehitetään tuottamaan tuloa aluetalouteen – esimerkiksi pysyvänä luonnon- ja kulttuuriperinnön resurssina, jonka pysyvyyden varaan yrittäjät uskaltavat investoida puiston ulkopuolelle. Kansallispuiston tilanteessa elinkeinosektori voi luoda lähialueille maksulliset matkailu-, ravitsemus-, liikenne-, ohjelma-, mobiili- ym. palvelut kestävän matkailun periaatteita noudattaen. Metsähallitus on määrätietoisesti lisännyt kansallispuistojen ylläpidossa ja palvelujen kehittämisessä ostopalvelujen määrää, mikä parantaa paikallisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Kansallispuistokävijöiden rahankäytön vaikutus paikallistalouteen on 2020 arvioitu 257 miljoonaksi euroksi. Kymmenessä vuodessa se on kolminkertaistunut. Keskimäärin kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö tuo lähialueelle yli 10 euroa jokaista puiston retkeilypalveluihin ja luontokeskuksiin sijoitettua euroa kohti.