Vuoden nimeksi valittiin Tikkurilan kirkko

29.10.2020
Vuoden nimeksi 2020 on valittu Tikkurilan kirkko. Valinnan tekivät nimistöntutkimuksen asiantuntijat.

Vuoden nimeksi on valittu Tikkurilan kirkko, ruotsiksi Dickursby kyrka, englanniksi Tikkurila Church.

Vantaan Tikkurilassa vihitään tammikuussa 2021 käyttöön uusi kirkko, jonka nimeksi kerättiin ehdotuksia julkisella nimikilpailulla. Kilpailuun saatiin lukuisia kekseliäitä ja humoristisiakin ehdotuksia, mutta valituksi tuli lopulta ilmeisin ja suosituin vaihtoehto, Tikkurilan kirkko. Asiantuntijat pitävät nimivalintaa onnistuneena, sillä se kuvaa kohdettaan hyvin selkeästi sekä on helppo muistaa ja käyttää.

Toiseksi äänestyksessä tuli Oikia, aiemmin nimellä Real Snacks Oy tunnetun pohjanmaalaisen sipsivalmistajan uusi nimi. Murteellinen nimi tuo onnistuneesti esille yrityksen paikallisidentiteettiä ja lienee siten houkuttelevampi etenkin suomalaisille kuluttajille. Kolmanneksi äänestyksessä sijoittui Tanssin talo, Helsingin Ruoholahteen vuonna 2022 valmistuvan tanssitaiteen käyttöön tarkoitetun rakennuksen nimi. Nimeksi julkistettiin ensin Form, mutta runsaan vastustuksen vuoksi nimeksi päätettiin vaihtaa. Tikkurilan kirkon tavoin Tanssin talo on luonteva, selkeä ja helppokäyttöinen nimi.

Muut finaaliin päässeet nimet olivat Finnoo, Hiisi ja Horna, Muu sekä Tuomioistuinvirasto. Ehdokkaat perusteluineen ovat nähtävillä Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.

Valintaan osallistui 49 nimistöntutkimuksen asiantuntijaa

Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka annetaan kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilön-, yritys- tai tuotenimiä. Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.

Vuoden nimi valittiin Nimistöntutkimuksen päivillä 29. lokakuuta järjestetyssä äänestyksessä, johon osallistui 49 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa. Palkinto jaettiin nyt neljättä kertaa. Vuonna 2017 palkinnon voitti Tampereen yliopisto, vuonna 2018 Helsingi Sõnumid, Maaelu Tulevik sekä Pealinnaleht ja vuonna 2019 Liisankatu.

Nimistöntutkimuksen päivät on Helsingin yliopistolla vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään erisnimiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Tapahtuma järjestettiin nyt 23. kerran.

Lisätietoja:

Yliopistonlehtori Terhi Ainiala
terhi.ainiala@helsinki.fi
050 3185251

Tutkijatohtori Lasse Hämäläinen
lasse.hamalainen@tuni.fi