Uhanalainen lyydi on oma itämerensuomalainen kielensä

Lyydin kieltä puhutaan Aunuksen kannaksen itäosassa Syvärin mutkasta kohti Äänisen luoteiskolkkia ulottuvalla alueella. Puhujia on jäljellä enintään 300. Miikul Pahomovin väitöstutkimus osoittaa, että lyydi ei ole karjalan murre vaan täysin oma kielimuotonsa. Pahomov toimii aktiivisesti kielen säilymisen puolesta.

– Kaikkia kieliä on kohdeltava tasavertaisina, koska jokainen kieli on tärkeä kulttuurihistoriallinen tekijä. Kulttuurihistoria ei ole urheilukilpailua. Kieli heijastaa sitä puhuvan yhteisön maailmankatsomusta, Miikul Pahomov toteaa.

Lyydin voi nähdä esimerkkinä unohdetuista suomalais-ugrilaisista kielistä, joiden tutkiminen voi paljastaa uudenlaisia kehityskulkuja ja näkökulmia. Pahomovin tutkimuksesta ilmenee, että aunuksen ja osaksi varsinaiskarjalan kielipohjana ei ole ollut vepsä, kuten aiemmin on ajateltu, vaan varhaislyydi.

– Lyydiläisten omakielinen identifioituminen poikkeaa heidän virallisesta kielellisestä ja etnisestä identifikaatiostaan. Myös kielentutkimuksessa lyydin asema on arvioitava uudestaan, koska nykyinen käsitys lyydiläismurteista perustuu pääosin 1940-luvulla tehtyihin tutkimuksiin, jolloin tieteessä ei ollut mm. kielisosiologista suuntausta. Lyydiä ei voi luokitella minkään toisen kielen varieteetiksi, koska sen murteista on löydettävissä ympäristöstään selvästi erottuva oma järjestelmänsä. Lyydi täyttää itsenäisen kielimuodon kriteerit, ja sitä on lähestyttävä omana itämerensuomalaisena kielenään.

Lyydi kuuluu uhanalaisimpiin suomensukuisiin kieliin. Nykyiset lyydiläismurteet edustavat kielikuoleman eri asteita. Kielen sammumisen taustalla ovat mm. lyydiläisalueen korkea teollistuminen ja Petroskoin kaupungin läheisyys sekä itäisiin itämerensuomalaisiin kieliin kohdistuneen kielensuunnittelun puutteet. Lyydiläinen kielitoiminta toteutuu edelleen vapaaehtoisvoimin. 

Petroskoissa syntynyt Miikul Pahomov on äidinkielinen lyydin puhuja. Hänen äitinsä on Karjalan kansallisen kirjallisuuden tutkimuksen alullepanija Maija Pahomova (Kuujärvi), joka kannusti häntä väitöskirjan tekemiseen ja jonka muistolle hän omistaa tämän teoksensa. Lyydin kielen säilyminen ja kehitys on Miikul Pahomoville elämäntyö.

– Olen puhunut lyydiä enemmäkseen kotona ja maaseudulla, koska äidinkieleni poikkeaa selvästi Petroskoissa käytetyistä itämerensuomalaisista kielimuodoista, hän kertoo.

Pahomov on julkaissut lyydiksi toistakymmentä kirjaa, joiden joukkoon kuuluvat kolme runokokoelmaa ja lyydin aapinen. Vuonna 1998 hän perusti Lyydiläisen Seuran edesauttamaan kielen pelastumista. Pahomov on tuonut esiin lyydiläisten vaikeaa tilannetta kolmessa suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa.

– Mielestäni lyydin kielen aseman tunnustus, siihen kohdistuva laaja kansainvälinen yhteistyö ja elvytystoiminnan tukeminen voivat vielä edesauttaa lyydiläisten eloonjäämistä. Olen tavannut monta nuorta lyydiläistä, joka haluasi säilyttää lyydiläisyytensä. Jos lyydin kaltaiset uhanalaisimmat kielet jätetään nykymaailmassa oman onnensa nojaan, on turha odottaa myöskään muiden kielisukulaistemme ymmärrystä ja tukea ”suurten” kielten puhujilta.    

 

FL Miikul Pahomov väittelee 11.2.2017 kello 10 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Lyydiläiskysymys: Kansa vai heimo, kieli vai murre?" (The Ludian Question). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, auditorium XII, Fabianinkatu 33. Vastaväittäjänä on professori Vesa Koivisto, Itä-Suomen yliopisto, ja kustoksena on professori Riho Grünthal.

Väitöskirjaa myyvät Lyydiläinen Seura ja tekijä. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Miikul Pahomov
miikul.pahomov@helsinki.fi

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri