Globaali ja paikallinen kulttuuri sekoittuivat antiikin ajan Lähi-idässä

30.11.2017
Yhteispohjoismainen tutkimusrahoitus tuo antiikin historian tutkijat yhteen. Yhdistävänä tarkastelukohteena on ylikansallisen ja paikallisen kulttuurin vuorovaikutus ja urbaani uskonnollisuus.

Antiikinaikaista urbaanistumista, kaupunkikulttuuria sekä kaupunkien ja niitä ympäröivän maaseudun välisiä suhteita itäisen Välimeren alueella tutkitaan Globalization, Urbanization and Urban Religion in the Eastern Mediterranean in the Roman and Early Islamic periods -hankkeessa.

Hanke yhdistää antiikin historiantutkijoiden, islam-tutkijoiden, arkeologien ja teologien tutkimusintressejä. Yhteispohjoismainen rahoitus käytetään kolmen toisiinsa liittyvän poikkitieteellisen workshopin järjestämiseen.

Projektin aikarajaus on laaja. Se ulottuu roomalaisajasta aina varhaiseen islamiin asti.

− Tarkoituksenamme on hahmottaa globalisaatioon, urbanisaatioon ja urbaaniin uskontoon liittyviä pidempiaikaisia historiallisia kehityskulkuja. Haluamme katsoa, löytyykö eri ajoilta ja alueilta samantyyppisiä ilmiöitä ja yhdistäviä teemoja, Uuden testamentin eksegetiikan dosentti, akatemiatutkija Raimo Hakola toteaa.

Antiikin kaupungeissa eri uskonnollisten ryhmien välillä oli paljon vuorovaikutusta

Hakolan mukaan antiikin ajan historiantutkimus on nojannut aikaisemmin etupäässä kirjallisiin lähteisiin. Tämä ei ole ongelmatonta.

− Säilyneet kirjalliset lähteet on suunnattu etupäässä kirjoittajien sisäpiirille. Siksi tällaisessa aineistossa korostuu ryhmien oman identiteetin rakentaminen ja erottautuminen muista.

Nyt kirjallisia lähteitä täydennetään arkeologisella tutkimusaineistolla, jossa eri yhteisöjen rinnakkainelo korostuu enemmän.

”Arkeologia tuo esille kulttuurista vuorovaikutusta juutalaisten, varhaiskristittyjen, roomalaisten pakanakulttuurien ja varhaisislamilaisten välillä.”

Tutkittavassa teemassa on paljon potentiaalia myös nykypäivän Lähi-idän tilanteen uudelleen ajatteluun.

− Nykyajan kansallisten ja uskonnollisten ryhmien näkemys omasta menneisyydestään on usein yksinkertaistava. Rakennettaessa identiteettiä historiasta otetaan esille vain ne elementit, jotka sopivat haluttuun kertomukseen, Hakola huomauttaa.

Materiaalisen maailman historiallinen tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät identiteetit ole olleet annettuja, vaan ne on rakennettu monista erilaisista elementeistä.

Arkeologiset kaivaukset muuttaneet kuvaa Galilean alueen historiasta

Laajempaa näkökulmaa itäisen Välimeren alueen historiaan Galileassa on jo saatu Hakolan johtamilla myöhäisantiikin aikaisen synagogan kaivauksilla Horvat Kurissa Israelissa. Horvat Kurin kaivausten lisäksi myös muut alueella viime aikoina tehdyt kaivaukset ovat muuttaneet kuvaa seudun syrjäisestä luonteesta. Tutkimusaineisto on osoittanut, kuinka paikalliset yhteisöt saivat vaikutteita aikansa globaaleista virtauksista.

− Jopa Galilean maaseudun kylien asukkaat olivat osa kansainvälisiä kauppaverkostoja. Esimerkiksi Horvat Kurin kylän synagogan katto rakennettiin osittain Vähässä-Aasiassa valmistetuista kattotiilistä, Hakola mainitsee. 

Tuleva workshop-sarja saattaa eri antiikintutkimuksen aloja edustavia tutkijoita ja yliopistoja entistä tiiviimmin yhteen. Työpajoista ensimmäinen: Global and Local Cultures in the Roman East: From Domination to Interaction pidetään syyslukukaudella 2018 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Seuraavat workshopit ovat vuorossa 2019 Aarhusissa ja Bergenissä.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri