Dekaani Pirjo Hiidenmaa haluaa tuoda humanistista ymmärrystä yleiseen keskusteluun

Professori Pirjo Hiidenmaa aloitti humanistisen tiedekunnan uutena dekaanina lokakuun alussa. Uusi dekaani piti valita koska aiempi dekaani Hanna Snellman siirtyi yliopiston vararehtoriksi.

– Hain dekaanin tehtävää, koska minua kiinnostaa katsoa yliopistoa eri näkökulmista, Pirjo Hiidenmaa kertoo.

Pirjo Hiidenmaa on toiminut tietokirjallisuuden professorina suomalais-ugrilaisella ja pohjoismaisella osastolla vuodesta 2015. Sitä ennen hän oli johtajana Avoimessa yliopistossa ja Palmeniassa sekä muun muassa Suomen Akatemiassa yksikönjohtajana.

Tämän vuoden alusta Pirjo Hiidenmaa oli myös yliopiston hallituksen jäsen. Tästä tehtävästä hän on nyt luopunut, sillä dekaanit eivät voi kuulua hallitukseen. Tilalle tuli professori Markku Kulmala Kumpulan kampukselta.

– Hallitus oli hieno ja opettavainen paikka. Sieltä oli näköala koko yliopistoon, Hiidenmaa sanoo.

Dekaani on mahdollistaja

Dekaanin tärkeimpänä tehtävänä Pirjo Hiidenmaa pitää tiedekunnan rahoituksen turvaamista.

– Dekaanina en aio keksiä uudistuksia, vaan keskittyä siihen, että tutkijoilla ja opettajilla on parhaat mahdolliset toimintaedellytykset. Neuvotteluissa rehtorin kanssa pitää tuoda esiin humanistisen tiedekunnan monimuotoisuus ja erityisyys. Tietenkin dekaanin pitää myös hahmottaa yliopisto kokonaisuutena ja huolehtia siitä, että yliopiston linjauksia noudatetaan.

– Dekaanin pitää tietää, mitä tapahtuu, mutta luottaa siihen, että vastuuntuntoiset ihmiset tietävät, miten parhaiten tekevät työnsä, Hiidenmaa kiteyttää.

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Uutta dekaania motivoi myös halu saada humanistinen tutkimus näkymään paremmin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

– Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun tapahtuu pitkälti tutkimusten ja tutkijoidemme kirjoittamien yleistajuisten tietokirjojen kautta, mutta miten saisimme lisää humanisteja osallistumaan yleiseen keskusteluun entistä enemmän ja monipuolisemmin, Hiidenmaa kysyy.

– Voisimme esimerkiksi nostaa paljon nykyistä paremmin esiin sen, että koulutamme moderneja opettajia, jotka ymmärtävät digitalisaatiota ja globalisaatiota.

Yhteisöllisyyden kehittäminen

Dekaani Pirjo Hiidenmaa aikoo syksyn aikana vierailla tiedekunnan kuuden osaston kokouksissa ja kuunnella tarkasti, mitä sanottavaa henkilökunnalla on.

– Vaikka opetus ja tutkimus ovat monilta osiltaan yksinäistä aherrusta, on yhteistyöllä ja yhteisöön kuulumisella paljon annettavaa. Hienoa olisi, jos työsuunnitelmia ja opinto-ohjelmia voitaisiin tarkastella myös yhdessä ja löydettäisiin luontevia yhteistyön muotoja, jotka tukevat kaikkien arkea.

Uusi dekaani kantaa myös huolta siitä, miten apurahatutkijat ja tohtorikoulutettavat saadaan mukaan tiedekunnan toimintaan ja esimerkiksi osallistumaan yhteisiin juhliin.

– Meillä olisikin hyvä olla erilaisia epävirallisia yhteydenpitomuotoja ja tapaamispaikkoja, kuten vaikka kahvihuoneita.

 

Pirjo Hiidenmaa 375 Humanistia-sivustolla