Valmistuttuani ylioppilaaksi vietin innostavan vuoden työskennellen päiväkodissa. Kasvatukseen, oppimiseen, lastenkulttuuriin ja pienten lasten elämään yleisesti liittyvät asiat alkoivat silloin kiinnostaa todella paljon. Hain ja pääsin silloiseen Helsingin lastentarhanopettajaopistoon opiskelemaan lastentarhanopettajaksi.
Valmistuin vuonna 1987 ja jatkoin sen jälkeen Helsingin yliopistossa kasvatustieteen maisteriopintojen parissa tehden samalla töitä lastentarhanopettajana. Kiinnostuin varhaiskasvatuksen historiasta ja tein pro gradu -työni lastentarhanopettajankoulutuksen alkuvaiheista ja koulutuksen yhteyksistä yhteiskuntaan ja naisen asemaan.
Myös moninaiset sivuaineet kiinnostivat opintojen eri vaiheissa. Muun muassa sosiologia, käytännöllinen filosofia ja naistutkimus (nykyisin sukupuolentutkimus) tarjosivat uusia ja erilaisia näkökulmia tutkimukseeni ja varhaiskasvatukseen laajemmin.
Toimin myös muutaman vuoden ajan tiiviisti kasvatustieteen ainejärjestö Peducassa. Suosittelen ainejärjestötoimintaa lämpimästi, sillä siinä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa elinikäisiä ystäviä. Ainejärjestössä teimme myös paljon opintojen kehittämiseen liittyvää työtä, josta on ollut hyötyä myös työelämässä, esimerkiksi erilaisten täydennyskoulutusten suunnittelussa.
Valmistuttuani maisteriksi työskentelin Helsingin kaupungilla lastentarhanopettajana ja päiväkodin johtajana. Samalla opiskelin avoimessa yliopistossa muun muassa lapsuusopintojen opintokokonaisuuden, jonka kautta kiinnostuin lapsuuden muistelun merkityksestä oman työn kehittäjänä. Vuonna 2009 aloitin työt Ebeneser-säätiön toiminnanjohtajana. Säätiön tarkoitus on varhaiskasvatuksen ja vanhemmuuden tukeminen sekä lastentarhatyön kulttuurihistoriallisen merkityksen vaaliminen, joten olen päässyt työelämässäkin varhaiskasvatuksen historian pariin.
Työhöni Ebeneser-säätiössä kuuluu muun muassa Lastentarhamuseon toiminnan kehittäminen, arkistotyö ja erilaiset projektit ja hankkeet. Tällä hetkellä meillä on käynnissä esimerkiksi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen rahoittama Aikamatkalla-hanke. Sen tavoitteena on lisätä lapsen ja perheen sosiaalista hyvinvointia omia juuria ja identiteettiä vahvistavan työskentelyn avulla. Tämänhetkisessä työssäni pääsen hyödyntämään moninaisen opintopolkuni oppeja mainiosti.
Olen myös päivätyöni ohella jatko-opiskelijana Helsingin yliopistossa ja teen väitöskirjaa aiheenani lastentarhan eletty tila. Eletyllä tilalla tarkoitetaan fyysisen tilan lisäksi sosiaalista ja kulttuurista tilaa. Esimerkkinä voisi nostaa esille vaikkapa lastentarhan keittiötä toimintoineen ja ihmisineen ja keittiötilassa tapahtuneita muutoksia ja niiden vaikutuksia lasten toimintaan.
Taina Sillanpää työskentelee varhaiskasvatusta ja vanhemmuutta tukevan Ebeneser-säätiön toiminnanjohtajana. Hän valmistui Helsingin yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi vuonna 1994.
Laura Lampi halusi lukion jälkeen luokanopettajaksi. Hän ei kuitenkaan heti ensimmäisellä yrittämällä saanut opiskelupaikkaa.
– Tein sitten lukion jälkeen kaksi vuotta hommia koulunkäyntiavustajana. Siitä sain ajatuksen, että voisin hakea muihinkin kasvatusalan koulutuksiin. Pääsin erityispedagogiikan varasijalle ja sitä kautta sain opiskelupaikan.
Yhtenä erityispedagogiikan tärkeimmistä puolista Lampi pitää sitä, että tutkimuksen avulla pyritään pääsemään eroon haitallisista stereotypioista. Erityispedagogiikan koulutuksesta hän kokee ennen kaikkea saaneensa avaran ja monipuolisen ymmärryksen oppimisesta ja opettamisesta.
– Tosi tärkeä asia on, että ihan jokaisella – lapsilla, nuorilla ja aikuisilla – on oikeus oppia ja kaikilla on myös omat tapansa siihen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa oppia tai opettaa.
Lampi valmistui kasvatustieteen maisteriksi keväällä 2017. Pian valmistumisen jälkeen hän sai tutkimusavustajan paikan Koulutuksen arviointikeskuksesta.
– Työnkuvaani täällä kuuluu vähän kaikenlaista, mikä vaihteluineen tekee työstä mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa. Avustavien tehtävien lisäksi pääsen kanssakirjoittamaan esimerkiksi tutkimusraportteja ja artikkeleita.
Tutkimustyössä Lampi näkee erittäin tärkeinä piirteinä terveen itseluottamuksen, pitkäjänteisyyden ja tutkimusetiikan.
– Pitää uskoa itseensä ja omaan kykyynsä analysoida tietoa. Kun tietoa lähtee tulkitsemaan, on tosi tärkeää olla kriittinen sitä kohtaan, miten tieto on tuotettu. Ja se pätee myös omaan työhön.
Tutkijalla on Lammen mukaan myös suuri vastuu siitä, miten tiedettä, tutkimusta ja parhaita käytäntöjä viedään eteenpäin, kehitetään ja hyödynnetään.
– Itseluottamuksesta huolimatta pitää aina muistaa, että oman tutkimuksen tulosten perusteella voidaan tehdä päätöksiä tai tulkintoja, jotka vaikuttavat kasvatustieteen alalla erityisesti lapsiin ja nuoriin. Siinä on aika iso vastuu tutkijalla!
Tulevaisuuden suunnitelmissa Lammella on erityisopettajan työt ja tohtorin tutkinto.
– Haluaisin kyllä opettaa, mutta eiköhän vähän myöhemmin vielä ehdi. Tutkimuksen tekeminen kiinnostaa tällä hetkellä aavistuksen enemmän, ja aion hakea jatko-opiskelijaksi. Ehkä jo tänä keväänä.
Opiskeluajan parhaat muistot liittyvät Lammen kohdalla opiskelukavereihin.
– Päällimmäisenä mieleen tulevat opiskelukaverit. Heidän antamansa tuen sekä lukuisten keskusteluiden ja pohdintojen kautta pystyi kehittämään omaa ajattelua ja osaamista. Heiltä sai sitä tukea ja turvaa, jota tarvitsi varsinkin alussa ja silloin, kun tuntui ettei vaikkapa gradu edennyt ollenkaan. Parhainta on ollut se, että on saanut mahtavia ystäviä ympärilleen, keiden kanssa ihmetellä myös seuraavia askeleita tulevaisuuden työuralla.
Hakijoille Lampi haluaa painottaa, että ei pidä vähätellä omaa itseään tai osaamistaan.
– Ei pidä ajatella, että tarvitsisi olla joku superhenkilö pärjätäkseen ja menestyäkseen. Tärkeintä on, että haluaa ymmärtää asioita ja kehittää itseään. Silloin vastaan tulee mitä hienoimpia onnistumisia ja kiehtovimpia mahdollisuuksia!
Laura Lampi valmistui kasvatustieteen maisteriksi erityispedagogiikasta keväällä 2017. Hän työskentelee haastatteluhetkellä, vajaa vuotta myöhemmin, määräaikaisena tutkimusavustajana Koulutuksen arviointikeskuksessa. Tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on jatko-opinnot sekä erityisopettajan työt.
Lukion jälkeen en oikein tiennyt, mikä minusta ”tulisi isona”. Haaveilin ihan jostain muusta kuin opettajan urasta. Oltuani vuoden kotitalousopettajan viransijaisena huomasin kuitenkin, että työ oli mielenkiintoista mutta haastavaa. Sain työstä kipinän ja hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan kotitalousopettajaksi.
Kotitalousopettajan opinnot osoittautuivat hyvin laaja-alaisiksi. Koulutuksen tarjoamilla opeilla olisi voinut luoda uraa myös vaikkapa ravintola-alalla, elintarviketeollisuudessa, järjestötoiminnassa tai erilaisissa neuvontatehtävissä. Olisi voinut perustaa oman yrityksenkin. Opettajuus vei silti minun kohdallani voiton.
Opettajan työ on hyvin monialaista, sillä opettaja joutuu olemaan samanaikaisesti kasvattaja, varavanhempi ja vähän psykologikin. Kotitalousopettaja on lisäksi elämäntaitojen neuvonantaja, kävelevä keittokirja ja kodinhoito-opas. Onneksi opintojen kautta saa hyvät työkalut vastaamaan näihin työelämän haasteisiin. Kaikkien opintojen hyödyllisyyttä ei välttämättä tajua kuin vasta työelämässä.
Luokkaopetuksen ohella huolehdin kotitalousopettajana luokan järjestyksestä, materiaali- ja raaka-ainehankinnoista, opetuksen suunnittelusta, hankittavien laitteiden tarjouspyynnöistä ja kotitalousluokan toiminnasta kokonaisuudessaan. Koulussa tapahtuu paljon muutakin luokkaopetuksen ulkopuolella; on erilaisia teemapäiviä, luokanvalvojan tehtäviä ja yhteydenpitoa vanhempiin.
Opettajan työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Jokainen oppitunti on erilainen, ja joka kerta pitää osata vakuuttaa oppilaat siitä, että sillä kerralla opittavat asiat ovat mielekkäitä ja kiinnostavia. Tässä auttaa huomattavan paljon luovat ratkaisut ja yhteistyö muiden aineiden opettajien kanssa. Omassa työyhteisössäni teen paljon yhteistyötä esimerkiksi kuvataiteen ja kemian opettajien kanssa. Kotitalouden ja kemian yhdistäminen kiinnostaa kovasti, ja suunnittelemmekin kemian opettajan kanssa opetuksen jatkumoa niin, että oppilaat osaisivat yhdistää aineissamme oppimiaan asioita toisiinsa.
Opettajuus ja opettajan työ ovat minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeitä asioita. Haluan vaikuttaa alan kehitykseen ja olenkin aktiivisesti ollut mukana ammattijärjestöjen toiminnassa. Tällä hetkellä olen sekä Kotitalousopettajien liiton että Aineopettajaliiton puheenjohtaja. Koen pääseväni näissä luottamustehtävissä vaikuttamaan opettajan työnkuvaan ja opettajan asemaan laajemmin yhteiskunnassa.
Opettajan tehtävässä ei ole koskaan valmis ja täysoppinut. Oman osaamiseni kannalta ohjaavan opettajan tehtävä on erittäin tärkeä. Ohjaavana opettajana koulutan syksyisin ja keväisin vierailevia opetusharjoittelua suorittavia opiskelijoita. Pysyn ajan tasalla siitä, mitä yliopistossa opiskellaan ja millaisia ovat uusimmat ajatukset opetuksesta ja oppimisesta. Tämä tuo myös lisää mielekkyyttä omaan työhöni ja parantaa työssä jaksamista.
Anneli Rantamäki työskentelee kotitalousopettajana Pohjolanrinteen koulussa Riihimäellä. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998.
Helposti ajatellaan, että käsityönopettajan koulutuksen käynyt työllistyy itsestään selvästi käsityönopettajaksi. Käsityönopettajan opintosuunnassa voi kuitenkin erikoistua myös käsityöalan asiantuntijaksi, kuten Suvi Kettula teki.
– Halusin yliopistoon opiskelemaan jotain, johon kuuluisi kädentaitoja. Vastaan tuli käsityönopettajan koulutus. Siihenkin maailman aikaan saattoi syventyä hyvin erilaisiin asioihin. Valitsin tekstiilihistorian kansatieteellisen suuntauksen, mikä kuulosti valtavan kiinnostavalta!
Museoalalle Kettula päätyi jo varhain aloitettuaan opintonsa. Tekstiilihistorian opettaja vinkkasi, että töitä saattaisi löytyä museoalalta tekstiilien parista.
– Soitin Designmuseoon, kerroin mitä opiskelen ja kysyin olisiko tarvetta apukäsille. Sieltä vastattiin, että olisi sopiva tekstiilien siirtämisprojekti kesäksi, ja toivotettiin tervetulleeksi. Sen jälkeen olin siellä monet kesät töissä, ja myös muulloin tarpeen mukaan. Se oli opiskelijalle todella antoisaa, sillä sain työkokemusta alalta ja käytännön osaamista teorian vastapainoksi.
Kettula on jo pitkään työskennellyt Espoon kaupunginmuseon tekstiilikokoelmien ja -konservoinnin intendenttinä. Käytännössä hän siis vastaa muiden museotyöntekijöiden kanssa tekstiilien turvallisesta esillepanosta ja säilytyksestä, tutkimuksesta sekä erilaisista tekstiileihin liittyvistä yhteistyöprojekteista.
– Kaikissa toimipisteissämme on esillä erilaisia tekstiilejä, joiden avulla kerrotaan Espoon alueen historiasta. Yhteensä meillä on kokoelmissa suurin piirtein 8 000 erilaista tekstiiliä.
Opinnoistaan Kettula hyötyy omien sanojensa mukaan joka päivä. Kasvatustieteen oppeja hän pääsee hyödyntämään käydessään luennoimassa Espoon kaupunginmuseon omissa tapahtumissa ja muuallakin.
– Opettajan opinnoista ja harjoitteluista on ollut valtavasti hyötyä. Kun saa opettajankoulutuksen, osaa suunnitella kiinnostavan luennon tai keskustelun alustuksen. Ja ehkä vielä tärkeämpänä, uskaltaa mennä yleisön eteen ja avata suunsa.
Käsityötieteessä opitut asiat puolestaan tulevat vastaan jokaisen tekstiilin kohdalla.
– Melkein kaikkia käsityötieteen asioita olen tarvinnut. En ole vieläkään heittänyt luentopapereita pois. Joka kerta, kun otan ne esille, tuntuu että ne ovat edelleen ihan kuranttia tavaraa!
Jos Kettula ei olisi museossa töissä, hän todennäköisesti opettaisi koulussa käsityötä. Hän onkin uransa aikana opettanut sekä koulussa että yliopistossa. Erityisellä lämmöllä hän muistelee valinnaisten opintojen opetusta peruskoulussa.
– Se oli tosi hauskaa ja inspiroivaa, kun sai opettaa innostuneita nuoria, jotka olivat itse valinneet opiskella käsityötä. Mehän teimme ihan mielettömän hienoja töitä, esimerkiksi yläkoululaisten kanssa ihan oikeita bleisereitä! Ainoa, mistä en oikein tykännyt, oli välituntivalvonta.
Omilta opiskeluajoilta Kettulan parhaat muistot liittyvät tutkimukseen.
– Tutkin proseminaarityötäni varten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa vanhoja suutari- ja räätälikyselyitä kansanomaisesta jalkineiden hoidosta. Ikkunasta näkyi suoraan Tuomiokirkko. Ajattelin, että kyllä olen onnellinen, kun saan istua täällä ja lukea ihmisten hauskoja tarinoita.
Kettula muistelee lämmöllä myös opiskelijayhteisöä.
– Toisaalta opiskelijaelämäkin oli kivaa. Meillä oli ihan huippu porukka, jota tapaan edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti!
Hakijalle Kettula lähettää terveisinä ennakkoluulottomuutta pitkäjänteisyyttä.
– Pitää rohkeasti kokeilla uusia juttuja ja uskaltaa ottaa ihmisiin yhteyttä. Koskaan ei voi tietää etukäteen mikä kolahtaa tai osoittautuu omaksi jutuksi, jos ei kokeile. Välillä opiskelu on myös puurtamista, mutta kun joka päivä ottaa työn esille ja tekee sille jotain, laittaa vaikka pilkkuja paikalleen, niin yhtäkkiä se onkin valmis!
Suvi Kettula työskentelee Espoon kaupunginmuseon tekstiilikokoelmien ja -konservoinnin intendenttinä. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 1987 ja filosofian tohtoriksi vuonna 2009. Aiheena oli semanttisen webin ontologisen tekstiilikäsitteistön kehittäminen ja liittäminen museoideoiden luettelointitietoihin.
Teksti ja kuva: Tomas Sjöblom
Suvi Pulkkinen on töissä Opetusalan Ammattijärjestössä koulutuspoliittisena asiantuntijana. Pulkkisen työhön kuuluu edistää opetusalalla tärkeäksi nähtyjä kysymyksiä poliittisten päättäjien suuntaan. Yksi tärkeä osa tätä on budjettivaikuttaminen, jossa tavoitteena on saada lisää resursseja kasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi Pulkkisen tehtäviin kuuluu erilaisten poliittisten linjausten valmistelua sekä kunta- ja eduskuntavaalivaikuttamista.
– Tuntuu, että työt OAJ:ssä ovat melko lähellä sitä, mitä toivoinkin alun perin yliopistoon pyrkiessäni. Hain heti lukion jälkeen opiskelemaan kasvatustieteitä eri ohjelmiin ja päädyin Helsinkiin luokanopettajankoulutukseen.
Pulkkisen työssä olennaista on ymmärtää opettajan työtä ja opetusalan kenttää sekä politiikan dynamiikkaa ja toimijoita. Hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat myös olennaisia työssä menestymisessä. Näihin kasvatustieteen opinnot antoivat loistavan perustan.
– Jo hakiessani opiskelemaan halusin vaatimattomasti uudistaa suomalaisen koulutusjärjestelmän sekä samalla oppia ymmärtämään hitusen enemmän ihmisyyttä ja yhteiskuntaa. Millaisia kansalaisia koulu meistä oikeastaan kasvattaa, millainen tila siellä annetaan lapsen omalle persoonalle ja kasvulle, ihmisyyden itseisarvolle?
Pulkkinen katsoo, että myös hänen nykyisessä työssä on pystyttävä pitämään aina mukana myös tällaiset näkökulmat, vaikka työtä ja kehittämistä tehdäänkin usein monien näkökulmien ristipaineessa. Jo kasvatustieteen opinnoissa kävi hyvin selväksi, että näkökulmien kirjo siitä, mitä on hyvä kasvatus ja koulutus on valtava, eikä yhtä totuutta ole. Silti vaihtoehtoja on mahdollista punnita kriittisesti. Kyyniseksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä.
Yhtenä olennaisena asiana Pulkkinen pitää työnsä kannalta laajaa taustaa opiskelijajärjestötoiminnassa ja yliopistohallinnossa. Hän ehti olla opintojen aikana useissa eri opiskelijajärjestöissä puheenjohtajana, hallinnon opiskelijaedustajana ja myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) hallituksessa.
– Järjestötoiminta opetti minulle valtavasti ajanhallintaa, yhteistyön merkitystä, vastuun kantoa ja uskoa siihen, että asioita voi muuttaa, kunhan on itse aktiivinen. Nämä ovat olleet minulle erittäin tärkeitä oppeja omalla työurallani. Järjestötyössä sai myös paljon vastuutta kannettavakseen ja haastaviakin juttuja tehtiin ihan amatöörinä. Se opetti paljon rohkeutta ja valmiutta ottaa haasteita vastaan.
Kun Pulkkinen vuonna 2012 aloitti opintonsa maisteriohjelmassa, istui hän samana vuonna myös HYY:n hallituksessa. Opiskelijaliike piti tällöin vahvasti esillä kysymystä maksuttoman koulutuksen merkityksestä ja monet tahot taas tuntuivat näkökulmaa haastavan. Siitä Pulkkinen sai kimmokkeen myös gradunsa aiheeksi. Ensimmäisen oman alan työpaikkansa hän löysi vuoden 2013 alussa. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön (Otus) silloinen toiminnanjohtaja oli käymässä HYY:n toimistolla ja kiinnostui myös Pulkkisen graduaiheesta.
– Sitten sovimme tapaamisen, ja tapaamisen tuloksena minulle irtosikin työpaikka tutkimusavustajana. Aluksi tein osa-aikaisena määräaikaisessa työsuhteessa, mutta työn sujuessa hyvin ja opintojen edetessä työ muuttui kokoaikaiseksi, tehtävänimike uudistui ja paikka muuttui vakinaiseksi. Työ Otuksella ja opinnot maisteriohjelmassa tukivat valtavan hyvin toisiaan, vaikka aikatauluhaasteilta ei voitukaan välttyä.
Kun muutama vuosi Otuksella oli kulunut, Pulkkinen koki että olisi aika siirtyä kohti uusia haasteita. Kun OAJ:llä oli auki uusi toimenkuva, Pulkkiselle oli heti selvää, että tähän hän aikoo hakea. Tehtävänkuva on muuttunut ajan saatossa ja työsuhde muuttunut määräaikaisesta vakinaiseksi. Samalla erilaiset luottamustehtävät ovat vaihtuneet, mutta Pulkkinen näkee ne edelleen tärkeäksi osaksi omaa urapolkua ja osaamisen kehittymistä. Vuonna 2018 hän toimii HYY:n puheenjohtajana, Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirihallituksen jäsenenä ja Vihreiden koulutuspoliittisen työryhmän jäsenenä.
Seuraava iso haaste Pulkkisen työssä on eduskuntavaaleihin 2019 valmistautuminen. Voisiko kasvatus ja koulutus nousta vaalien ykkösaiheeksi, vai viekö sote ja Nato jälleen voiton?
– Se, mitä työura tuo tullessaan OAJ:n jälkeen on minulle vielä epäselvää ja haluan pitää mielen avoimena. Minua kiinnostaa olla lähellä politiikkaa, sillä haluan vaikuttaa siihen, millainen maa Suomi on tuleville sukupolville elää, asua ja opiskella. Toisaalta näen yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä myös paljon mahdollisuuksia maailmanparantamiseen. Aika näyttää!
Suvi Pulkkinen valmistui kasvatustieteiden maisteriksi vuonna 2014. Nykyisin hän työskentelee koulutuspoliittisena asiantuntijana Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ssä.
Opinnot Helsingin yliopistossa ovat vaikuttaneet hyvin paljon siihen, millainen asiantuntija, työntekijä, kollega ja ihminen olen työssäni tänä päivänä.
Opiskelin maisterivaiheessa pääaineena kasvatustiedettä sekä sivuaineina kotitaloustiedettä, sosiologiaa ja erityispedagogiikkaa. Olen jälkikäteen pohtinut, olivatko valitsemani opinnot yhdistettynä vaihteleviin työtehtäviin opintojen ohessa yksi alkusysäys siihen, että kiinnostuin myöhemmin vuorovaikutuksesta tutkimuskohteena. Työskentelin maisteriopintojen aikana sekä maahanmuuttajataustaisten lasten että aikuisten kanssa ja innostuin tekemään pro gradu -tutkielmani maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettajien asenteista.
Yläkoulussa kotitalous- ja erityisluokanopettajana työskentely heti opettajaksi valmistumisen jälkeen herätti mielenkiintoni luokan sosiaalisia suhteita kohtaan. Kotitalousopetuksen tavoitteellinen pienryhmätyöskentely ja vuorovaikutteiset oppimistilanteet haastoivat pohtimaan vuorovaikutusta monimutkaisena ja monitulkintaisena prosessina. Jatko-opinnoissani yhdistyivät monikulttuurisuuteen liittyvät teemat ja syvennyin kulttuurien väliseen kompetenssiin ja kulttuurien väliseen viestintään. Loppujen lopuksi kasvatustieteen väitöskirjani keskittyi monikulttuurisen luokan vuorovaikutustilanteisiin.
Valmistumisen jälkeen työskentelin Helsingin yliopistossa yliopistonlehtorina. Opettaja-opiskelijoiden kanssa työskentely oli mielekästä ja opettavaista. Opiskelijoiden opettajapersoonan kasvun tukeminen sekä osaamisen kehittäminen suhteessa opetettavan aineen ja opetustaitojen hallintaan oli motivoivaa. Vuorovaikutustaidot ja niihin liittyvä tutkimus olivat jälleen työni keskiössä, sekä opetus- ja tutkimustyössä että opetusharjoitteluun liittyvässä ohjaustyössä.
Helsingin yliopiston jälkeen työskentelin Opetushallituksessa ja Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa (Karvi) projektipäällikkönä kotitalouden oppimistulosarvioinnin parissa. Arvioinnin tarkoituksena oli tuottaa luotettavaa tietoa perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden kotitalouden tavoitteiden saavuttamisesta, kotitalouden osaamisen tasosta sekä koulutuksen tasa-arvon toteutumisesta.
Tämän jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus työskennellä hankkeessa, jossa yhdessä opettajien, oppilaiden ja muiden toimijoiden kanssa kehitettiin koulujen toimintakulttuuria. Kehittämistyön tuloksena syntyi Ippo-oppimiskokonaisuus, jonka keskiössä ovat laaja-alaisen osaamisen vahvistaminen, oppimisen ja arvioinnin tavoitteellisuus, oppilaiden vahvuuksien huomioiminen ja vuorovaikutustaidot sekä niiden kehittäminen.
Nykyisin työskentelen Karvissa arviointiasiantuntijana ja koen voivani hyödyntää monipuolisesti opiskeluiden ja aiempien työtehtävien kautta hankittua osaamistani. Karvin arviointitoiminnan on tarkoitus tuottaa tietoa opetuksen kehittämiseen ja päätöksentekoon. Lisäksi arvioinneilla pyritään varmistamaan koulutuksellista tasa-arvoa ja opetuksen laatua.
Työpäiväni kulku vaihtelee sen mukaan missä vaiheessa arviointihanketta ollaan. Hyvin usein työskentelen arviointiaineiston parissa, joko sitä valmistellen tai sitä analysoiden. Erilaisten arviointien valmistelu, raportointi ja tulosten jakaminen ovat tiimityötä, joten työpäiviini kuuluu usein joko pienempiä tai isompia palavereja. Lisäksi perehdyn erilaisiin tutkimuksiin ja raportteihin sekä osallistun Karvin toiminnan kehittämiseen. Arviointityön kannalta keskeisiä ja hedelmällisiä ovat tapaamiset hankkeen arviointiryhmän, eri sidosryhmien ja kentän toimijoiden kanssa.
Parasta arviointiasiantuntijan työssäni on sen mielekäs ja monipuolinen sisältö sekä työn innostavuus ja merkityksellisyys. Lisäksi koen, että minulla on vaikutusmahdollisuuksia työssäni. Karvissa keskeinen elementti työn mielekkääksi kokemiseen on työhön liittyvät vuorovaikutussuhteet; osaavat ja innostavat kollegat sekä edellä mainittu yhteistyö eri toimijatahojen kanssa. Työn mielekkyyttä lisää myös se, että voin työssäni kehittää osaamistani.
Opetuksen kehittäminen ja tutkimustyö innostavat edelleen, mutta molemmat ovat tällä hetkellä harrastuksen asemassa. Kaksi väitöskirjan ohjausta ja pienimuotoinen osallistuminen hanketoimintaan pitää onneksi mielen virkeänä.
Millaista sitten on mielestäni toimiva vuorovaikutus, kun sitä on tullut tarkasteltua tutkijan, opettajan, opiskelijan, oppilaan ja asiantuntijan näkökulmista? Keskeisiä lähtökohtia toimivaan vuorovaikutukseen ovat toisen ihmisen arvostus ja luottamus. Tärkeää on myös oma asenne sekä taidot toimia yhteistyössä. Myötätuntoisuus ja pienetkin kannustavat eleet auttavat luomaan myönteisiä vuorovaikutustilanteita. Koen saaneeni kasvatustieteen opinnoista sisällöllisesti monipuoliset lähtökohdat työelämään sekä tukea ja eväitä toimivien vuorovaikutustilanteiden luomiseen, oli kyse sitten opettajan tai asiantuntijan työstä.
Salla Venäläinen työskentelee Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa arviointiasiantuntijana. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2000 ja filosofian tohtoriksi vuonna 2010.