Vihdistä Viikkiin ja takaisin – kokemuksia maataloustieteiden koulutusohjelmasta
”Täähän on auringonnousun ala” ― vastaus tulee ensireaktiona, kun kysyn kasvintuotantotieteiden alumnilta ja vihtiläiseltä luomutilalliselta Eliisa Malinilta hänen mielipidettään maatalousalan tulevaisuuden haasteista. Lue Eliisan kokemuksesta maataloustieteiden koulutusohjelmasta ja opiskelun jälkeisestä työelämästä.

Malinin mielestä tarve ruoantuotannon muutoksille ympäristönmuutoksen aikoina tulee nähdä mahdollisuutena, jonka myötä maatalous tulisi saada toimimaan yhteistyössä luonnon kanssa. Suomi muun muassa runsaine vesivaroineen voisi Malinin mukaan parhaimmillaan toimia yleiseurooppalaisena esimerkkinä tässä kehityksessä.

Malin itse aloitti opintonsa Viikissä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2000 ja valmistui vuonna 2005 pääaineenaan kasvipatologia. (Kasvipatologia kuuluu maataloustieteiden kandiohjelmassa kasvintuotantotieteiden opintosuunnan moduuliin.) Puolisoonsa Eliisa tutustui jo teininä lukiossa, ja myös tämä opiskeli kasvintuotantoa samassa tiedekunnassa yhtä aikaa. Heillä molemmilla oli myös tilataustaa, ja he halusivat saada biologian opintojensa oleelliseksi osaksi, mutta kokonaisuudesta kuitenkin spektriltään laajemman. Alkusitaattia mukaillen, Eliisan mielestä maatalousala on yhteiskunnallisen muutoksen aallonharjalla biodiversiteettikadon ja ilmastonmuutoksen määrittelemällä aikakaudella. Koulutuksen roolin hän näkee tietenkin tässä oleellisena.

Monipuolista työelämää

Opiskeluaikoina Malin teki toisinaan viikonloppuisin ”torikeikkaa” isänsä apuna, mutta keskittyi muuten enimmäkseen opintoihinsa. Ura tietotyöläisenä sai alkunsa, kun hänelle tarjottiin töitä Puutarhaliitosta kasvinsuojeluun liittyvän hankkeen tiimoilta jo ennen hänen valmistumistaan. Malinin isä pyöritti vielä tuolloin perheen kotitilaa Vihdissä muiden töidensä ohessa, ja Eliisa päätti lopulta luopua Puutarhaliiton pestistään, vaikka siitä kovasti pitikin, päästäkseen auttamaan isää tilan pyörittämisessä. Myöhemmin Malin työllistyi Viikkiin Helsingin yliopistoon silloisen soveltavan biologian laitoksen ensimmäisen kansainvälisen maisteriohjelman koordinaattoriksi NIFAPRO-hankkeeseen liittyen. Hanke oli Nicaraguan agroteknologisen instituutin ja Helsingin yliopiston yhteistyötä, jossa kymmenen nicaragualaista opiskelijaa suoritti maisterintutkinnon Viikissä. Tämän jälkeen, kotimaahansa palattuaan, he työllistyivät Nicaraguan kansalliseen maatalouden tutkimuskeskukseen. Malin piti tuolloisesta opiskelijoiden kanssa työskentelystä kovasti ja teki samalla myös opintoasiainsuunnittelijan hommia.

Viikissä työskentelyn jälkeen Malin jäi äitiyslomalle. Vuonna 2007 hän päätti miehensä kanssa ostaa vanhempiensa perhetilan. Tilan ensimmäiset luomulohkot perustettiin jo vuonna 1994, ja pinta-alaa tilalla on noin 200 hehtaaria. Eliisan isä oli omana aikanaan tuottanut esimerkiksi verrattain paljon valkosipulia ja harjoittanut sen sekä joidenkin viljojen suoramyyntiä. Tätä toimintamallia jatkettiin vuoteen 2013 asti, jonka jälkeen nuoret perheelliset päättivät keventää työtaakkaansa ja keskittyä viljan luomuviljelyyn.

Sittemmin Eliisa on työskennellyt hetkellisesti Metsänhoitoyhdistyksessä sekä myös Vihdissä muutaman vuoden määräaikaisena luokanopettajana paikallisessa koulussa, jossa perheen lapsetkin ovat opintietään aloitelleet. Luokanopettajan työt sopivat joustavuudeltaan Malinin tilanteeseen, kun perheen lapset olivat pieniä ja lisätulot toivottuja maanviljelyn päälle. Ylipäätään Eliisa kokee, että hänelle on aina ollut runsaasti töitä tarjolla, mutta ratkaisuihin vaikuttavat muutkin kuin yksilökeskeiset tekijät, perheen ollessa prioriteettilistan kärjessä. Valinnan paikat voivat joskus olla kiperiä; tutkijanurasta haaveillut Malin olisi aikanaan päässyt tekemään gradua ja siitä edelleen suoraan väitöskirjaa Yhdysvaltoihin alalla arvostettuun yliopistoon eräässä tutkimushankkeessa, mutta hän ei halunnut jättää läheisiään. Tehtyä valintaa hän ei kadu.

Nykytilanne

Malinien kotitila lähti mukaan Baltic Sea Action Groupin maanviljelyn hiilensidontaa edistävään Carbon Action -hankkeeseen yhtenä yli sadasta suomalaisesta tilasta, joiden toimintaa hankkeessa pilotoidaan. Viljelyn suhteen tilalla onkin tehty paljon kokeellisia ratkaisuja. Eräillä pellonpiennarpäivillä Malin kertoi oikeille korville kyvystään tehdä agronomin töitä, mikäli kotitoimisto vain sopisi ratkaisuksi. Tavattuaan samat henkilöt uudestaan seuraavilla pellonpiennarpäivillä, hänelle tarjottiin uudistavan maatalouden tiimissä BSAG:ssa tilanteeseen sopivia töitä, jotka hän otti omien sanojensa mukaan kiljuen vastaan. Näitä töitä hän on tehnyt viimeiset kaksi vuotta tuoden käytännön osaamista BSAG:n tiimiin. Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi paljon viljelijäyhteistyötä, tutkimuksen saattamista käytäntöön kentälle sekä luennoimista. ”Koskaan en vaihtaisi pois.” Koska kyseessä on yleishyödyllinen säätiö, joka toimii lahjoitusvaroilla ja hankerahoituksilla, työssä mennään pätkä kerrallaan.  Eliisa viihtyy toimessaan silti hyvin. Aviomies Mika työskentelee kotitilan lisäksi nykyisin muun muassa teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämisestä tunnetussa kiertotalousyhtiö Soil Foodsissa.

Eliisan mielestä asiantuntijatyö BSAG:ssa, erityisesti kotitilalta käsin, tukee tilan toiminnan suunnittelua. Tilan pyörittäminen antaa vastaavasti paljon materiaalia asiantuntijuuden kehittämiseen. Myös puolison asiantuntijatyö tukee kokonaisuutta. Eliisa pitää työyhteisöstään ja kokee, että työn mielekkyys vähentää merkittävästi työn kuormittavuutta. Omien sanojensa mukaan Viikissä luodut kontaktit osin mahdollistavat sen, että hän voi tehdä työnsä hyvin. ”Melkein joka paikassa on joku ystävä.” Kysyttäessä työn tulosten näkemisestä tai konkretisoitumisesta Malin mainitsee tiedon levittämisen ja jäljen jättämisen merkityksen tietotyöläiselle. Hän kertoo esimerkiksi, kuinka erään seminaaritilaisuuden jälkeen joku kuulijoista tuli kertomaan lukeneensa hänen kirjoittamansa kerääjäkasvioppaan ja innostuneensa aiheesta tämän myötä.

Malin kokee laaja-alaisen tiedonhankinnan ja soveltamisen relevantiksi tietotyön, mutta myös maatilan pyörittämisen kannalta. Hänen mielestään on tärkeää seurata digimaatalouden kehittymistä sekä pyrkiä kaikessa työnteossa kokonaisvaltaiseen näkemykseen. ”Meidän täytyy nähdä ympäristömme holistisesti.” Malinin mielestä omaa toimintaa ei voi siis nähdä irrallisena ympäristöstään, mikä varmasti konkretisoituu tietotyön ja maatilan pyörittämisen yhdistelmässä. ”Miten voi parhaiten tukea yksikköä säilymään kestävänä”, hän tiivistää.

Vuodet Viikissä

Malin muistelee kuulleensa ensimmäisinä päivinä Viikissä joltakin vierailevalta luennoitsijalta, että erityisesti kannattaa opiskella sitä, mitä vähiten tekee mieli. Tätä ohjetta olisi Eliisan mukaan voinut totella enemmänkin, ainakin agroteknologian, maatalousekonomian ja maatalouspolitiikan osalta. ”Halusin vain lukea sienistä, ötököistä, soluista, kasveista ja kaikesta (sellaisesta).” Kiinnostus biologiaan näkyi siis vahvasti opinnoissa, vaikkakin kokonaisuuteen hän halusi myös yhteiskunnallista näkökulmaa sovellettavuuden lisäämiseksi. Luonnontieteellisestä vinkkelistä hänen olisi kannattanut mielestään kuitenkin lukea myös enemmän maaperäkemiaa ja -fysiikkaa.

Malin korostaa, että omaa opintopalettia kannattaa koota avoimesti, sillä se palvelee opiskelijaa pitkällä tähtäimellä. Hän myös kannustaa verkostoitumaan muiden opiskelijoiden lisäksi opettajien ja luennoitsijoiden kanssa sekä osallistumaan erilaisiin projekteihin ja toimiin kampuksella, tällä kun voi olla positiivinen vaikutus esimerkiksi työnhaun kannalta. ”Muista, että kaikki kanssakäyminen jättää jäljen.” Malinin opiskeluaikoina kandidaatintutkielman kirjoittaminen ei kuulunut alan opintoihin, mutta tämän muutoksen hän näkee yhdessä esimerkiksi palautteen saamisen kanssa hyvänä ”raadollisen tieteellisen kirjoittamisen menetelmien” oppimiseksi. Kaiken tämän lisäksi Malin korostaa myös, että tilanteen salliessa yliopistovuosien aikana kannattaa tehdä muutakin kuin opintoja, töitä ja elämän välttämättömyyksiä, sillä yleensä parhaat yksittäiset muistot liittyvät johonkin muuhun.

Elämä Viikissä

”Edelleen kun tulen Viikkiin, tulen kotiin.” Opiskeluaikoina Malin ja hänen puolisonsa asuivat Latokartanon ylioppilaskylässä ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta. ”Kun kavereiden kanssa halusi lähteä lenkille, niin harjanvarrella koputettiin yläkertaan. Meillä oli koodi, että kolme koputusta ja sitten mennään!” Malin kertoo kokevansa edelleen omien aikojen opiskeluporukkansa tietynlaiseksi perheeksi ja tuntevansa suurta luottamusta heitä kohtaan. ”Että jos minä joutuisin jonkinlaiseen pulaan, niin tietäisin edelleen, että voisin vetäistä ketä tahansa (heistä) hihasta.” Aktiivinen ote elämään on luonut tukiverkkoa, joka kantaa.

”Haasta itseäsi, mutta ota rennosti ja hymyile vastaantulijoille.”