Tutkimuksen taiteellisena perustana on Katarinan kokemus dokumentaaristen ääniteosten tekijänä yli 25 vuoden ajalta. Katarinan tutkimuksessa keskeistä on ikäihmisten kuunteleminen ja dokumentaarisessa työskentelyssä ilmenevän kanssatoimijuuden havainnointi. Hän yhdistää tutkimuksessaan dokumentaarisen työn käytäntöjä, dokumentaarisen elokuvan tutkimusta sekä fenomenologiseen ajatteluun pohjautuvaa käsitystä kuuntelemisesta. Tutkimuksessaan Katarina käyttää reflektiopintana hoivakodissa tekemiään äänityksiä ja painottaa dokumentaarisen kohtaamisen prosessuaalista luonnetta, mikä antaa tilaa kanssatoimijuudelle.
Dokumentaarista kohtaamisia eli haastatteluja, tilanneäänityksiä ja näiden yhdistelmiä käytetään usein sekä dokumentaarisissa ääniteoksissa että dokumentaarisissa elokuvissa. Haastatteluiden ja tilanneäänitysten suunnitteluun, toteuttamiseen ja niiden pohjalta tehtyjen teosten luomiseen on muotoutunut monenlaisia konventioita. Tutkimuksessaan Katarina purkaa dokumentaarisiin kohtaamisiin konventionaalisesti liitettyä ajatusta subjektista ja objektista sekä haastateltavasta informanttina ja eräänlaisena todistajanlausunnon antajana. Ihmisäänen, erityisesti puheen äänittäminen ei aina pyri pelkkään asiasisällön tallentamiseen, vaan dokumentaaristen kohtaamisten avulla voidaan tutkia ihmisen – sekä haastattelijan että haastateltavan – olemassaolon tapaa sekä puheelle, tilanteelle ja toiselle ihmiselle herkistymistä.