Jukka Rantala väitteli vuonna 1997 toisen maailmansodan jälkeisistä opettajien poliittisista puhdistuspyrkimyksistä Suomessa teoksella Sopimaton lasten kasvattajaksi! Hän on jatkanut opettajien poliittisen asennoitumisen tutkimista ja julkaissut aiheesta teokset Kansakoulunopettajat ja kapina (2002), Kansaa kasvattamassa (2005) ja Suomalaisen opettajan poliittinen orientaatio (2010). Historian käytön ja opetuksen alueella hänen kiinnostuksensa on kohdistunut lasten historiatietoisuuteen, historiallisen ajattelun opettamiseen ja historian tekstitaitoihin. Hän on julkaissut aiheista monografian Lapset historiakulttuurin kuluttajina (2012) sekä kollegojensa kanssa teokset Ajan merkit – Historian käyttö ja opetus (2015) ja Näinkö historiaa opitaan? (2020). Rantala on lisäksi julkaissut yhdessä Sirkka Ahosen kanssa teoksen Sata vuotta oppikoulua varten – Valmistava koulu 1870-luvulta 1970-luvulle (1996). Hänen tuorein teoksensa, Vainon jäljet (2024), kuvaa miten vainotuksi joutuminen ja oikeutta vaille jääminen vaikuttivat opettaja Kaarlo Isomäen elämään.
Rantala on vuodesta 2004 lähtien toiminut historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professorina Helsingin yliopistossa. Hän on pitkään toiminut Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran puheenjohtajana (ent. Suomen Kouluhistoriallinen Seura) ja osallistunut historian ja yhteiskuntaopin kansalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Hän on historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimusryhmän johtaja.
Sirkka Ahonen, historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professori emerita, on väitellyt vuonna 1990 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa historiandidaktisesta aiheesta The Form of Historical Knowledge and the Adolescent Conception of It. Hänen myöhemmät tutkimusintressinsä ovat jakautuneet historiallisen identiteetin rakentumisen, koulutuspolitiikan historian, kasvatustieteen historian, historianopetuksen politiikan ja konfliktiyhteiskuntien historiankäytön kysymyksiin. Hän on osallistunut 1990-luvulla yhteiseurooppalaiseen historiatietoisuutta empiirisesti vertailevaan Youth and History tutkimushankkeeseen ja 2000-luvulla yhteispohjoismaiseen koulutuksellisen tasa-arvon politiikkaa arvioivaan hankkeeseen. Hän on toiminut asiantuntijana ja vastaväittäjänä useissa Ruotsin, Norjan ja Tanskan yliopistoissa.
Ahosen julkaisuihin kuuluvat monografiat Clio Sans Uniform – A Study of the Post-Marxist Transformation of the History Curricula in East Germany and Estonia, 1986–1991 (1992), Historiaton sukupolvi? Historian vastaanotto ja historiallisen identiteetin rakentuminen 1990-luvun nuorison keskuudessa (1998), Yhteinen koulu – tasa-arvoa vai tasapäisyyttä? (2003), Coming to Terms with a Dark Past – How Post-Conflict Societies Deal with History (2012), Suomalaisuuden. monet myytit – Kansallinen katse historian kirjoissa (2017) sekä yhdessä Jukka Rantalan kanssa Sata vuotta oppikoulua varten – Valmistava koulu 1870-luvulta 1970-luvulle (1996) ja Ajan merkit – historian käyttö ja opetus (2015).
Dosentti Janne Säntti toimii Aikuisopetukseen suuntautuvien opettajan pedagogisten opintojen yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Säntti on väitellyt vuonna 2007 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa opettajuuden rakentumisesta ja muuttumisesta sotienjälkeisessä Suomessa. Säntti on tehnyt muutaman tutkimusaiheeseen liittyvän väitöksen jälkeisen artikkelin, mutta varsinainen tutkimuksellinen painopiste on ollut sotienjälkeisen, ja erityisesti akateemisen, opettajankoulutuksen vaiheissa. Viime aikoina Säntti on perehtynyt muun muassa koulutuksen digitaalisuuteen ja tulevaisuusvisioihin. Menetelmällisesti hän on perehtynyt retoriseen analyysiin. Säntti toimii Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran hallituksessa sekä seuran vuosikirjan päätoimittajana.
FT Mikko Puustinen on historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktiikan yliopistonlehtori. Hänen tutkimusaiheitaan ovat opettajankoulutus sekä historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktiikka. Puustinen väitteli vuonna 2018 aineenopettajien koulutuksen lähihistoriasta ja opettajankoulutukseen kohdistuneen asiantuntijapuheen retoriikasta. Viime aikoina Puustisen tutkimuksen painopisteenä on ollut historian ja yhteiskunnallisten aineiden tiedonalaperusta sekä koulun tarjoaman tiedon merkitys nuorten tulevaisuutta koskevien käsitysten ja mahdollisuuksien rakentajana. Hän tekee powerful knowledge -käsitteen ympärille kietoutuvaa tutkimusyhteistyötä kansainvälisessä KOSS-verkostossa ja oli toteuttamassa laajaa historianopetukseen kohdistunutta observointitutkimusta, jonka tuloksia on raportoitu muun muassa kirjassa Näinkö historiaa opitaan? (2020). Puustisen muita ajankohtaisia tutkimusintressejä ovat talousopetukseen kohdistuva retoriikka sekä työssä toimivien opettajien opettajankoulutukselle ja kasvatustieteelle antamat merkitykset.
Amna Khawaja väitteli vuonna 2024. Hänen väitöskirjansa Historical literacy in Finnish primary classrooms käsitteli historian tekstitaitojen opetusta ja arviointia alakoulussa. Hän on kiinnostunut historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta erityisesti alakoulussa mutta on ollut mukana myös lukion historianopetusta koskevissa tutkimuksissa. Khawaja on ollut mukana kirjoittamassa teosta Näinkö historiaa opitaan? (2020), joka pohjautuu osittain hänen väitöskirja-aineistoonsa. Hän toimii aktiivisesti kansainvälisessä KOSS-verkostossa, joka tutkii tiedon asemaa ja merkitystä eri oppiaineiden opetuksessa Powerful Knowledge -käsitettä hyödyntäen. Väitöskirjatyönsä lisäksi hän on työskennellyt muun muassa kansainvälisessä HistoryLab-hankkeessa lukion historianopetuksen oppimateriaalien parissa sekä PARVI-hankkeessa, jossa tutkitaan päättöarvioinnin uudistusta yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa.
Väitöskirjatutkija Tanja Taivalantti työskentelee historian ja yhteiskuntaopin didaktiikan yliopisto-opettajana. Hän viimeistelee väitöskirjaansa suomenkielisten nuorten historiallisista narratiiveista ja identiteeteistä. Tutkimuksessaan Taivalantti keskittyy koulun historian opetuksen ja nuorten identiteettien rakentamisprosessin suhteeseen. Hän on mukana yleiseurooppalaisessa Youth and History -tutkimushankkeessa, joka vertailee eurooppalaisten nuorten historiatietoisuutta ja poliittisia asenteita. Taivalantti on myös opettanut historiaa ja yhteiskuntaoppia sekä ohjannut opetusharjoittelijoita Helsingin normaalilyseossa.
Dosentti Jari Salminen väitteli vuonna 2002 yksityisten oppikoulujen rakenteellisesta kehityksestä autonomian kauden lopulla ja itsenäisyyden ajan alussa. Väitöksensä jälkeen hän on tutkinut muun muassa opetussuunnitelmien historiaa ja koulun kehittämistä. Hän on laatinut useita kouluhistorioita ja monografian Koulun pirulliset dilemmat (2012). Hän on toiminut Kasvatus & Aika -lehden toimitussihteerinä ja Suomen Kouluhistoriallisen Seuran sihteerinä.
Najat Ouakrim-Soivio väitteli vuonna 2013 perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerien toimivuudesta. Vuodesta 2016 vuoteen 2020 hän työskenteli tutkijatohtorina ja lukuvuoden 2020-2021 yliopistonlehtorina. Hänen tutkimuksensa kohdistuvat oppimissuoritusten laajamittaisiin arviointeihin. Hän on tarkastellut muun muassa arvioinnin yhdenvertaisuutta historian ja yhteiskuntaopin oppiaineissa.
Ouakrim-Soivio on osallistunut 2000-luvulla opetussuunnitelman perusteiden laadintaan ja arvioinnin kehittämiseen. Hän on julkaissut yhdessä Jorma Kuuselan kanssa raportin historian ja yhteiskuntaopin oppimistuloksista perusopetuksen päättövaiheessa (2012). Arvioinnista hän on julkaissut teokset Oppimisen ja osaamisen arviointi (2016) sekä Ylioppilas valintojen pyörteissä (2018) yhdessä Sirkku Kupiaisen ja Jukka Marjasen kanssa.
Ouakrim-Soivio on Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun rehtori sekä Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti.
Marko van den Berg työskentelee opettajankouluttajana sekä historian ja yhteiskuntaopin lehtorina yliopistollisessa harjoittelukoulussa, Helsingin normaalilyseossa. Hän on työskennellyt myös historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktikkona Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.
Marko van den Bergin vuonna 2007 julkaistu väitöskirja Yksi historia monimutkaistuvassa maailmassa (2007) käsitteli luokanopettajaopiskelijoiden historiatietoisuutta. Hän on tutkinut myös suomalaisnuorten yhteiskunnallisia asenteita. Vuonna 2010 hän julkaisi teoksensa Nuorten näkemyksiä Suomen yhteiskunnallisesta kehityksestä. Viime vuosina van den Bergin tutkimusintressit ovat liittyneet erityisesti lukiolaisten historiallisen ajattelun taitoihin. Hän on toiminut myös oppikirjailijana ja osallistunut historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelman perusteiden valmisteluun opetushallituksen palveluksessa.
Marko van den Bergillä on kokemusta myös kansainvälisistä koulutustehtävistä; hän on toiminut eurooppalaisille opettajille ja opettajankouluttajille suunnatun Pestalozzi-ohjelman suunnittelijana ja kouluttajana.