EuroStorie aloittaa yhteistyössä Kulosaaren yhteiskoulun kanssa pedagogisen ohjelman, jolla yhteiskuntatieteellinen yliopistotutkimus pyritään tuomaan keskelle toisen asteen kouluopetusta. ACASILAS – pedagogisen hankkeen puitteissa tuotetaan sarja keskusteluja, jossa maan johtavat asiantuntijat keskustelevat ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista, mutta tällä kertaa lukiolaisyleisön edessä, opiskelijoita osallistaen ja keskustelun pyrkimyksenä on palvella lukion opetusta ja tuottaa materiaalia lukion opetussuunnitelmaa silmällä pitäen. Tarkoitus on ylittää nuorten maailman ja yliopiston tieteellisesti hiottujen esitysten välinen kuilu ja tuoda tieteellinen ajattelu toisen asteen koulutuksen kontekstiin, jolloin sitä voidaan tarkastella ja haastaa opiskelijoiden maailmasta käsin.
Lukuvuoden 2021-2022 aikana toteutetaan keskustelut teemoista kuten: ’Perusoikeudet ja oikeusvaltio EU:ssa’, ’Velka ja velkaantuminen Euroopan maissa’ sekä ’Rikos ja rangaistus Euroopan historiassa.’ Keskustelun osapuolina toimivat kunkin aihealueen huippututkijat Helsingin yliopistosta. Tilaisuutta yleisökysymyksineen voi seurata suorana Zoom-yhteyden kautta ja keskustelusta tuotetaan myös tallenne myöhempää opetuskäyttöä varten.
Sarja lähtee liikkeelle 27.10.2021 Klo 13:15 aiheella Demokratian kulmakivet: Ihmis- ja perusoikeudet sekä oikeusvaltio. Kulosaaren yhteiskoulun auditoriossa keskustelemassa ovat Reetta Toivanen ja Juha Raitio, molemmat Helsingin yliopistosta.
Keskustelutilaisuutta voi myös seurata zoomin kautta:
https://helsinki.zoom.us/j/65215351294
Meeting ID: 652 1535 1294