Tutkimuskohteena se on tieteidenvälinen, sillä geeniperimän (DNA) tutkimus sijoittuu luonnontieteisiin ja domestikaatiohistorian tutkimus on yksi arkeologian keskeisimmistä osa-alueista. Biologisen kulttuuriperinnön suojelulla ja tallennuksella tarkoitetaan nykyisten maatiaisrotujen geeniperimän suojelua ja geenipankkien ylläpitoa, toisaalta historiallista DNAta sisältäviä näytteitä ja esineitä on tallennettuna kulttuurihistoriallisissa ja luonnontieteellisissä museoissa. Ongelmana on näiden aineistojen kohtaamattomuus tutkimus- ja suojelutyössä. Merkittävä osa tieteellisesti arvokkaasta aineistosta on näin vaarassa kadota lopullisesti. Tavoitteenamme onkin saattaa yhteen biologisen kulttuuriperinnön eri alojen keskeiset toimijat sekä edistää monitieteistä ja -toimijaista yhteistyötä suomenhevosen bioaineistojen kartoittamiseen, keruuseen, tutkimukseen ja jakamiseen keskittyvän tutkimushankkeemme avulla.
Luoda ja toteuttaa strategia eri tahoilla ja toimijoilla olevien bioaineistojen kartoituksesta, kerryttämisestä, jatkosäilytyksestä ja jakamisesta: Kartoitamme eri organisaatioiden kokoelmissa olevat geneettistä materiaalia sisältävät aineistot sekä kokoamme täysin uudenlaisia bioaineistoja ennen niiden lopullista katoamista ja tuhoutumista. Historiallista DNAta on mahdollista saada lukemattomista – esimerkiksi hevosen jouhista valmistetuista aineistoista kuten harjoista, siivilöistä, köysistä, keinuhevosista, esineiden ja huonekalujen täytteistä, taljoista jne. Näiden bioaineistojen tunnistus ja tutkimus tuo täysin uudenlaista tietoa myös analyysien kohteena olevien museoesineiden biografiasta.
Bionäytteet ovat orgaanisia aineistoja, ja niiden olemassaoloa uhkaa niin rakentaminen, luonnollinen hajoaminen kuin paikkojen unohtaminen. Yksityishenkilöillä on yhä edelleen tallessa vuosikymmenien kuluessa kerättyjä biomuistoja ja -raaka-aineita, jotka eivät useinkaan enää kiinnosta perikuntia. Näiden aineistojen ja niihin liittyvän muistitiedon kokoaminen on juuri tällä hetkellä ensiarvoisen tärkeää. Nyt luotavat toimintamallit ovat sovellettavissa kaikkeen muuhunkin biologiseen kulttuuriperintöön.
Tutkimme historiallisten bioaineistojen avulla tapahtumia ja syitä, jotka johtivat kansallisen rodun syntyyn. Modernin rodunjalostuksen merkittävimmällä yksittäisellä tapahtumalla, eli rodun kantakirjauksella tarkoitetaan rodun määrittelemistä sen ulkonäkö- ja rakenneominaisuuksien perusteella. Suomessa tällä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa virinneellä toiminnalla oli vahva yhteys kansallisuusaatteeseen, sillä omilla roduilla haluttiin nimenomaan vahvistaa kansallista identiteettiä. Tutkimuskohteenamme on suomenhevonen, jonka symboliarvo työhevosena, sotahevosena, ratsuna ja juoksijana on ollut rodunjalostusaatteen syntyaikoina huomattava. Suomalainen maatiaishevonen kuuluu geneettisesti niin kutsuttuun pohjoismaiseen ryhmään yhdessä islanninhevosen, norjalaisen vuonohevosen ja shetlanninponin kanssa. Niiden erikoispiirteenä on, että ne ovat kehittyneet maantieteellisesti eristyneillä alueilla, ovat säilyttäneet hyvinkin arkaaisia piirteitä ja kuvastavat vahvaa sopeutumista paikallisiin olosuhteisiin. Ennen modernin jalostusaatteen syntyä Suomessa eli useita paikallisia populaatioita, joiden pohjalta vuonna 1907 perustettiin nykyinen suomenhevosrotu. Euroopan unioni vahvisti suomenhevosen alkuperäisroduksi vuonna 1995. Tutkimus tuottaa aivan uudenlaista tietoa Suomessa tehdystä eläinrodun muuntelun menneisyydestä ja sen pitkälle ulottuvista vaikutuksista. Kysymys on erittäin ajankohtainen aikakaudella, jolloin on vahvasti nostettu esiin eläinten hyvinvoinnin merkitys niiden jalostuksessa.
Kokoamme yhteen monitieteisen ja -toimijaisen asiantuntijaverkoston sekä solmimme yhteistyösuhteet keskeisiin kansainvälisiin toimijoihin. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä suomalaisen hevosalan toimijoiden kanssa tuottaen aineistoja suomenhevosen asemaa ja uusia rooleja käsittelevään tulevaisuustyöhön.
Kartoitamme kulttuurihistoriallisissa ja luonnontieteellisissä kokoelmissa olevat historialliset hevosen DNAta sisältävät aineistot. Tavoitteenamme on saada tämä tieto sisällytettyä kokoelmien luettelointitietokantoihin. Kartutamme bioaineistoja kansalaiskeräyksen ja arkeologisten kaivausten avulla. Kansalaiskeräyksellä kerrytettävät aineistot ovat suomenhevosten jouhi-, hammas-, talja- ja luunäytteitä, joita on vuosikymmenten ajan otettu muistoiksi tilojen eläimistä tai kerätty tarveaineeksi. Haastattelutietojen ja historiallisten dokumenttien avulla voidaan näytteet identifioida jopa hevosen tarkkuudella. Samalla kootaan muistitietoa siitä, mihin tällainen biomuistojen ottaminen ja vuosikymmeniä kestänyt tallennus on perustunut.
Tutkimme arkeologisesti tunnettujen 1800–1900-luvun vaihteessa eläneiden hevosyksilöiden hautoja sekä erityisiä hevoskalmistoja. Hevoshautausten tarkat sijainnit selvitetään muun muassa maatutkauksen ja maaperän sähkönjohtavuuden avulla. Löytömateriaalissa, so. luustossa havaittavien sairauksien, vammojen ja kulumisen, eläimen ravitsemuksen ja rakenteen analyysistä vastaa eläinosteologiaan ja eläinten rakenteellisiin ominaisuuksiin erikoistunut tutkijaryhmä.
Museokokoelmista, arkeologisista tutkimuksista ja kansalaisnäytteistä kertynyt aineisto analysoidaan: Vanhaa DNA:ta sisältävät näytteet puhdistetaan ja käsitellään puhdaslaboratoriossa. Ominaisuuksien muutosta vuosikymmenten kuluessa tutkitaan muutaman keskeisen, ja vaikutukseltaan merkittävän geenimutaation kautta selvittämällä niiden kulkeutumista sukupolvelta seuraavaan sekä maantieteellistä levinneisyyttä/reittiä. Tämä SNP-tutkimus tehdään yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.
Tuotamme nykyisyysarkeologian, materiaalitutkimuksen ja luonnontieteellisten analyysien avulla täysin uudenlaista tietoa biologisesta kulttuuriperinnöstämme ja orgaanista ainesta sisältävistä museokokoelmistamme. Hanke antaa ihmisen ja suomalaisten koti- ja tuotantoeläinten yhteiselosta uutta tietoa ainutlaatuisella tavalla. Hanke edistää monitieteisyyttä ja -toimijuutta kansallisesti arvokkaan biologisen kulttuuriperinnön suojelussa ja tutkimuksessa. Aineistonhankintaa tehdään yhteisyössä yksityishenkilöiden kanssa kansalaistieteen periaatteita noudattaen.
Albarella U. et al. (eds.) 2017. The Oxford Handbook of Zooarchaeology. Oxford: Oxford University Press.
Andersson L. et al. 2012. Mutations in DMRT3 affect locomotion in horses and spinal circuit function in mice. Nature 488, 642-646.
Francis R. 2015. Domesticated. Evolution in a man-made world. New York: W.W. Norton & Company Inc.
Frischknecht M., et al. 2015. A Non-Synonymous HMGA2 Variant decreases height in Shetland ponies and other small horses, PLOS ONE, DOI: 10.1371
Gaunitz C. et al. 2018. Ancient genomes revisit the ancestry of domestic and Przewalski’s horses. Science 360 (6384), 111-114.
Lejano R. et al. (eds.) 2013. The Power of Narrative in Environmental Networks. Cambridge, London: The MIT Press.
Orlando L. et al. 2013. Recalibrating Equus evolution using the genome sequency of an early Middle Pleistocene horse. Nature 499, 74-78.
Sild E., et al. 2019. Genetic diversity of Estonian horse breeds and their genetic affinity to northern European and some Asian breeds. Livestock Science 220 (57-66).
Stefaniuk M., et al. 2016. Analysis of polymorphisms in the equine MSTN gene in Polish populations of horse breeds. Science 187 (151-157.
Wutke S., et al. 2016. The origin of ambling horses. Current Biology, 26 (R697-R699)