Koska talvella järveen tulee vähän valoa ja vesi on kylmää, talvea on pidetty eliöyhteisön kannalta merkityksettömänä vuodenaikana. Lammilla on oltu talvitutkimuksen nykyisen nousukauden edelläkävijöitä (Salonen ym. 2009, 2014). On osoittautunut, että kylmästä vedestä huolimatta talvi ei ole järviekosysteemille lainkaan merkityksetön vaihe, vaan se muovaa monin tavoin eliöyhteisön rakennetta ja toimintaa.
Usein ajatellaan, että talvella järven olosuhteet ovat vakiot, mutta tilanne on todellisuudessa aivan toinen muun muassa lumipeitteen paksuuden vaihteluiden vuoksi. Kun lisäksi veden lämpötila on lähellä suurimman tiheyden (4oC) lämpötilaa, pienetkin lämpötilaerot vuosien välillä johtavat hyvin erilaisiin jään alaisiin veden liikkeisiin ja eri kerrosten väliseen sekoittumiseen.
Talvella jään päälle kertyvän lumikerroksen painon ylittäessä jään kantokyvyn, jään päälle nousee vettä. Jos lunta on paljon, vesikerroksesta voi tulla yhtenäinen ja se voi säilyä lumen sulamiseen saakka. Jos taas lunta on vähän, veden purkaumat ovat laikuittaisia ja ne säilyvät sulina vain lyhyen ajan muodostaen kohvajääkerroksen. Jään päälle lumen alle nousseen veden planktonyhteisöstä ei ole kuitenkaan juuri lainkaan julkaistua tietoa.
FT Jorma Keskitalo määritti vuoden 2025 aikana kasviplanktonnäytteet, jotka on aiemmin kerätty prof. emer. Kalevi Salosen johdolla jään ja lumen välissä olevasta vedestä. Näytteenottopaikat olivat Vesijärven Kajaanselkä ja Enonselkä, Lammin Mekkojärvi ja Taka-Killo, Vanajaveden Miemalanselkä ja Hattulanselkä sekä Enontekiön Kilpisjärvi. Pääkohteena oli Vesijärvi.
Uusia näytteitä oli tarkoitus ottaa talvella 2025 Lammin Pääjärveltä kasviplanktonin ajallisen ja alueellisen vaihtelun selvittämiseksi. Lisäksi seuraavana talvena oli tarkoitus täydentää tutkimusta koejärjestelyin rajatulla alueella. Kumpanakaan talvena ei jään ja lumen väliin kuitenkaan muodostunut järvivedestä kummunnutta vesi- ja sohjokerrosta.
Tutkittujen kohteiden kasviplanktonlajisto muodostui pääosin yksisoluisista, varsin pienikokoisista flagellaateista (siimaeliöistä), joita usein ei voinut määrittää, sekä nielulevistä, panssarisiimalevistä, kultalevistä ja viherlevistä (kuvat 1–2). Liikuntakyyttömiä lajeja oli vain satunnaisesti ja pieninä tiheyksinä. Poikkeuksena oli Vesijärvi, jonka kymmenessä näytteessä kuudestatoista esiintyi Aulacoseira-piilevää (pääas. A. islandica). Jään alaisessa vedessä Aulacoseira oli Enonselällä dominoiva (Salmi & Salonen 2016). Valtataksoni vaihteli Enonselällä kuitenkin radikaalisti näytteestä toiseen. Aulacoseira aiheutti voimakkaan maksimin Enonselän näytepisteellä 2, Chlamydomonas-viherlevä näytepisteellä 3 ja Peridinium-panssarisiimalevä näytepisteellä 4. Näytepisteiden 2, 3 ja 4 maksimibiomassat olivat niin suuria, että ne vastaavat rehevän järven kesäarvoja. Heinosen (1980) mukaan järvi on rehevä, jos sen kokonaisbiomassa ylittää 2.5 g m-3.
Kuva 1. Vesi- ja sohjokerroksen kasviplanktonin tuorebiomassan kehitys (ylempi osakuva) ja taksonomisten pääryhmien suhteellinen vaihtelu (alempi osakuva) Vesijärven Kajaanselän ja Enonselän näytepisteillä maalis–huhtikuussa. Enonselän numerointi (1–7) etenee länsirannan luota itärannalle. Cyanophyceae = sinilevät, Cryptophyceae = nielulevät, Dinophyceae = panssarisiimalevät, Chrysophyceae = kultalevät, Diatomophyceae = piilevät, Chlorophyta = viherlevät (s.l.), Others = muut (mm. tunnistamattomat siimaeliöt).
Kuva 2. Kasviplanktonin suhteellinen koostumus ja tuorebiomassa (g m-3, kunkin pylvään yläpuolella) järvillä, joilta oli yksi näyte.
Aulacoseiran esiintymisen äärimmäinen vaihtelu Vesijärvellä tukee työhypoteesia, että näytteenottopaikan etäisyys järviveden jään päälle purkautumiskohdasta vaikuttaa lajikoostumukseen. Aulacoseira oli ilmeisesti runsain hyvin lähellä järviveden purkautumispaikkaa. Sen rihmamainen yhdyskuntarakenne tekee siitä helposti sohjoon pidättyvän, mikä selittää sen täydellisen puuttumisen monista näytteistä. Kun veden virtaus jäälle pysähtyy, myös veden liikkeet sohjokerroksessa pysähtyvät ja kullekin paikalle jäänyt leväyhteisö alkaa lisääntyä. Kasvu voi olla voimakasta, koska valaistus on järveä suotuisampi ja sohjon osittainen jäätyminen väkevöittää ravinteita. Pienikokoiset levät eivät suodatu sohjossa kovinkaan voimakkaasti ja liikkumiskyvyllään ne voivat hyödyntää sohjossa esiintyviä valon ja ravinteiden eroja.
Pienikokoisten ja syömäkelpoisten levien osuuden mahdollisesti kasvaessa eläinplanktonin tuotanto keväällä lisääntyy. Tähän viittaa se, että Taka-Killon lammelta otetuissa näytteissä oli harvakseltaan esiintyvien ripsieläinten lisäksi rataseläimiä ja pieniä Bosmina-vesikirppuja. Tulosten suuresta vaihtelusta huolimatta vesi- ja sohjokerroksen kasviplanktonbiomassat olivat niin suuria, että ne saattavat hyvinkin vaikuttaa ratkaisevasti kasviplanktonin perustuotannon kevätmaksimiin ja sitä kautta muuhun tuotantoon.
Heinonen, P. (1980).
Salonen, K., Pulkkanen, M., Salmi, P., & Griffiths, R. W. (2014).
Salmi, P. & Salonen, K. (2016).
Salonen, K., Leppäranta, M., Viljanen, M. & Gulati, R.D. (2009).
FT Jorma Keskitalo