Yhteiskuntatieteissä luottamuksen suhteen painotetaan rakenteellisia elementtejä. Voimme luottaa edistyneissä yhteisöissä esimeriksi lainvoimaan ja oikeusvaltioon. Humanistisilla aloilla korostetaan taas yksilön kehityspsykologisia tekijöitä.
Ekumeniikan professori Risto Saarinen haluaa saattaa näkökulmat keskustelemaan keskenään.
Hän tarkastelee uutuuskirjassaan luottamusta filosofi Karen Jonesin esittämän kolmijaon kautta. Tämän mukaan ihmiset ovat rajallisia, ajattelukykyisiä ja sosiaalisia olentoja.
− Luottamuksen tarve ja esiintyminen tulevat aikuisella ihmisellä esiin kokemuksesta, missä hän haluaisi tehdä enemmän kuin mihin hän pystyy yksin. Pystyäkseen tekemään enemmän täytyy liittoutua ja ryhmäytyä, ja liittoutumaan pystyy vain jos pystyy luottamaan liittolaisiin, Saarinen selittää.
Luottamus koetuksella?
Viime vuosina tehdyt lukuisat luottamusbarometrit osoittavat ihmisten ja eri ryhmien välisen luottamuksen toisiinsa vähentyneen yhteiskunnassa. Sosiologisesti tulkittuna elämän yleinen epävarmuus ja maailman ennustamattomuus on lisääntynyt. Luottamuspula vähentää kykyä yhteistyöhön.
Saarinen pitää ilmiötä huolestuttavana.
− On todella vaikea sanoa, mihin kaikkeen epäluottamus liittyy. Liittyykö se siihen, että ihmiset ovat vaativampia kuin ennen vai onko esimerkiksi sosiaalinen media lisännyt epäluottamusta ihmisten välillä heidän kommunikoidessaan keskenään omissa ryhmissään ja ”kuplissaan”.
Nykypäivän työelämässä luottamuksen merkitys korostuu digitalisoitumisen mukanaan tuomassa valtavassa muutoksessa.
− Työpaikat ovat yhä enemmän asiantuntijaorganisaatioita, joissa erilaiset ohjelmistot ja applikaatiot korvaavat suorittavan työn tekijät. Kun ihmisiä palkataan töihin, heiltä ei osteta ensikädessä suorittavaa työtä vaan kokonaisvaltainen ”hyvän tyypin” henkilökohtainen suhde, Saarinen kuvailee.
Toimiakseen hyvin luottamuspohjainen asiantuntijaorganisaatio vaatisi paljon henkilökohtaista vuorovaikutusta.
− Yhtäältä digitalisaatio antaa meille vapauksia ja mahdollisuuksia tehokkaaseen ajankäyttöön, mutta toisaalta siihen liittyvä anonyymius saattaa pinnallistaa monimutkaisten ja syvällisten asioiden käsittelyä, Saarinen pohtii.
Henkilökohtainen on poliittista ja poliittinen henkilökohtaista
Luottamuksen rakentumiseen liittyvä henkilökohtaisuuden ulottuvuus tulee esiin osuvasti myös politiikassa.
Kyselytutkimusten perusteella luottamus poliitikkoihin ja politiikkaan on vähentynyt. Erityisesti kunnallisvaaleissa äänestysprosentit ovat olleet Suomessa hyvin alhaisia. Jos poliitikkoja ei tunneta, jää luottamus etäiseksi.
Saarisen mukaan kehityskulku liittyy siihen, että kuntapäättäminen on koettu perinteisesti luottamusmiesten ja -naisten toiminnaksi, jota ei tehdä päätoimisesti. Nyt kuntien määrän supistuminen ja päätäntävallan pieneneminen on tehnyt kunnallisista luottamustoimista yhä kaukaisempia ja professionaalisempia.
− Esimerkiksi Ranskassa on kunnallisvaaleissa korkea osallistumisprosentti, koska lähiyhteisöt ovat säilyneet historiallisesti samoina. Jos päätösvalta koetaan etäiseksi ja henkilökohtainen tuttuus ohenee, ei luottamusta samalla tavalla synny.
”Ihmisten luottamus toisiinsa rakentuu sosiaalisesti pidemmän ajan kuluessa. Sen mahdollistavien rakenteiden lisäksi luottamus edellyttää sekä yksilön itsevarmuutta että avoimuutta.”
Mihin luotetaan ja mihin ei?
Tutkimukset osoittavat, että poliitikot ja suuryritykset ovat vähiten luotetuimpien tahojen joukossa.
Lähiyhteisöistä perheeseen luotetaan paljon ja julkisista instituutioista Suomessa luottamusta herättävät poliisi ja koululaitos. Maltilliset uskonnolliset yhteisöt ja toimijat sijoittuvat luottamusmittausten puoliväliin.
Hyvin korkea luottamus voi kuitenkin nopeasti romahtaa.
− Luottamus on vähän kuin vuorikiipeilyä, mitä suurempi luottamus on johonkin tahoon ja tulee herpaannus, sitä helpommin tippuu kovaa ja korkealta alas, Saarinen naurahtaa.