Kun selaamme esimerkiksi sosiaalista mediaa, algoritmit valitsevat ja suosittelevat meille näytettävää sisältöä erilaisin perustein. Sisällöt herättävät meissä tunteita, joten reagoimme niihin. Näin annamme niille huomiota, jolloin näkyvyys lisääntyy entisestään. Kun myös journalistinen media tarttuu aiheeseen, ilmiöstä tulee uutinen, ja usein myös poliittinen keskustelunaihe. Näin toimii huomiotehdas.
– Sosiaalinen todellisuutemme rakentuu sen mukaan, minne kollektiivinen huomio kulloinkin suuntautuu. Näitä mekanismeja kuvaan huomiotehtaan käsitteellä, kertoo teologisen tiedekunnan professori, mediatutkija Katja Valaskivi.
– Huomiotehdas on käänteistyökalu: samalla kun käytämme sitä, se käyttää meitä keräämällä dataa toiminnastamme ja ohjailemalla mediankäyttöämme tuon datan perusteella. Huomiotehtaan kaikki osat somealustoista journalismiin ovat riippuvaisia käyttäjien huomiosta. Niille huomio on valuuttaa. Mediateknologioilla on keskeinen rooli siinä, miten huomiota suunnataan ja hallitaan.
Huomiotehdas saa käyttövoimansa tunteista
Huomiotehtaassa toimii monia eri koneita, ja ne kilpailevat huomiostamme. Huomiota mitataan reaktioilla, ja niitä herättävät tunteet.
– Pöyristyksen tunne on tehokas: siihen tarttuvat sekä samanmieliset että vastustajat. Äärioikeistolaistyyppinen, ihmisoikeuksia loukkaava dis- ja misinformaatio on levinnyt algoritmien ansiosta laajalle, ja Facebookin on todettu vuosikausia näyttäneen käyttäjille ensisijaisesti sisältöä, joka saa klikkaamaan vihaemojia, Katja Valaskivi kertoo.
Myös uskonnollisiin identiteetteihin liittyvät vastakkainasettelut, kuten Päivi Räsäsen oikeusjuttu, kiistely naispappeudesta tai sukupuolineutraali avioliittolaki, ovat huomiotehtaalle hedelmällistä materiaalia.
Kyse ei ole vain teknologiasta vaan myös sen käyttötavoista, ja erityisesti liiketoimintamalleista.
– Ilman mediankäyttäjien huomiota ei synny liikevoittoa Facebookille tai Youtubelle eikä toimintaedellytyksiä journalismille. Jopa omalla verollaan rahoitettu Yleisradio tähtää siihen, että sen tuottamat sisällöt saavat kansalaisten huomion. Muuten se menettää legitimiteettinsä.
Kuka, mitä ja miksi?
Huomiotehdas hyötyy myös sisältösekaannuksesta. Mediankäyttäjän ei ole helppo tunnistaa, kuka sisällön on tuottanut ja missä tarkoituksessa. Uutisteksti voi olla parodiaa, tai näennäisesti tieteellinen julkaisu ei olekaan objektiivisesti tuotettu vaan suunniteltu tukemaan propagandaa.
Sisältösekaannus puolestaan voimistaa tiedollista epävakautta: sisältöjen konteksti ja tuotantomotivaatio jäävät epäselväksi, mikä tekee tiedon luotettavuuden arvioimisesta vaikeaa ja rapauttaa episteemisten instituutioiden luotettavuutta.
– Episteeminen tai tiedollinen epävakaus on mediatutkija Jaron Harambamin käsite. Se kuvaa hyvin tätä auktoriteettien vallan rapistumista ja tiedontuotannon demokratisoitumista.
Huomio on valtaa
Pieniin kieliin kuten suomeen algoritmit purevat heikommin kuin suuriin kieliin. Silloin korostuu ihmistoimijoiden merkitys: sen, että joku siirtää sisällön esimerkiksi Twitteristä toiseen mediaan.
– Suomessa kuullaan lähinnä kaikuja siitä, mitä Amerikassa tai laajemmin kansainvälisessä politiikassa tapahtuu. Kun Donald Trump yllytti kannattajiaan hyökkäämään Capitol-kukkulalle, salaliittoteorioita kierrättävissä Telegram-ryhmissä toivottiin vastaavaa Suomeenkin. Ilmiö myös paikallistuu: Suomessa salaliittoteorianarratiivit kiinnittyvät esimerkiksi EU-vastaisuuteen.
Valaskiven mukaan salaliittoteoriat ovat saaneet Suomessa ilmiötä suuremman huomion. Koska koronavuosina ja varsinkin Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailun aikana kansainvälinen media kiinnitti aiheeseen valtavasti huomiota, myös suomalainen media kiinnostui. Toisinaan marginaaliset someilmiöt paisuvat journalistisen huomion kautta.
– Toimittajat saattavat löytää Telegramista vaikkapa keskustelun, jossa suunnitellaan mielenosoitusta, ja siitä ennakkoon kirjoittaessaan tulevat mahdollisesti paisuttaneeksi mielenosoitustakin, josta sitten uutisoidaan jälleen. Näin journalistinen media päätyy samalla tuottamaan raportoimiaan ilmiöitä.
Journalismi, tiede ja totuus
Miten käy mediaympäristön myllerryksessä totuuden ja oikean tiedon?
Journalismi on yksi huomiotehtaan koneista. Journalistin ohjeet ja itsesääntely mahdollisine sanktioineen lisäävät journalismin luotettavuutta, mutta journalismikin on riippuvainen huomiosta.
– Toimittajien ratkaisu disinformaation leviämiseen on faktantarkistus. Mutta kun väärää tietoa toistaa kumotakseen sen, päätyy samalla vahvistamaan sitä. Faktantarkistuksen hyödyistä dis- ja misinformaation torjumisessa on saatu ristiriitaisia tuloksia.
Eikä tieto välttämättä ole tehokas ase uskoa vastaan. Usko on kollektiivinen ilmiö, jota samanmielinen yhteisö ympärillä on omiaan vahvistamaan, eikä sitä voi kumota faktoilla. Uskoa voidaan perustella esimerkiksi intuition, kanavoinnin ja kokemustiedon lisäksi myös tieteellisellä tiedolla.
– Koska tieteellisen tiedon katsotaan olevan luotettavinta, salaliittoteoreettisia väitteitä perustellaan niitäkin usein tieteeseen vedoten, Katja Valaskivi sanoo.
Voiko huomiotehdasta vastustaa?
– Huomiotehtaan työläisiä olemme me kaikki median käyttäjät. Työskentelemme tehtaan hyväksi ja levitämme sen tuotteita omalla toiminnallamme, oli se sitten usko salaliittoteoriaan tai tarkoitus kertoa kiinnostavasta ilmiöstä, Valaskivi sanoo.
Samat työläiset voivat halutessaan muuttaa huomiotehtaan toimintatapoja. Aivan viime vuosina on kiinnitetty yhä enemmän huomiota sosiaalisen median tuottamiin tarkoittamattomiin sivuvaikutuksiin, kuten mis- ja disinformaation leviämiseen ja vihapuheeseen ja myös alettu kehittää teknologiajättien säätelyä lainsäädännön keinoin. Toistaiseksi ei näköpiirissä kuitenkaan ole nopeita ratkaisuja.
– Usein lääkkeeksi tarjotulla mediakasvatuksella on suuri merkitys, mutta se ei poista huomiotehtaan rakenteellisia ongelmia, Valaskivi huomauttaa.