Vuosi 2026 alkaa Taloustoimittajien yhdistyksen jäsenille suunnatulla tilaisuudella, jossa syvennymme ratkomaan kulutuksen ja kasvun ristiriitaa tutkijoiden johdolla.
Jatkamme juttuvinkkien laatimista, ja kartotamme sopivia areenoita, joissa voimme nostaa kestävyyden ja median kysymyksiä esiin. Tavoitteena on myös muun muassa tavata toimittajia ja toimituksia, jatkaa yhteistyötä Kestävyyspaneelin kanssa ja tukea edelleen HELSUSin jäsentutkijoita mediasuhteissa.
Järjestimme keväällä 2025 median metsäsuhdetta käsittelevän dialogin Suureena metsädialogipäivänä. Järjestimme myös huhtikuun lopulla Suomalaisen Tiedeakatemian kanssa yhteistyössä "tiedesparrauksen". Nämä dialogiset työpajat auttoivat tutkijoita ja toimittajia ymmärtämään paremmin monitahoisia kysymyksiä kestävyysuutisointiin liittyen.
Syksyllä 2025 järjestimme mediakoulutuksen Helsingin yliopiston kestävyystutkijoille. Lisäksi olemme suunnitelleet toimitusvierailuja sekä fasilitoimme paneelikeskustelun "Beyond the Growth Bubble: Media, Narratives, and the Transition to Sustainable Futures" lokakuisessa Aalto yliopiston ja Helsingin yliopiston järjestämässä
Marraskuussa inspiroimme ja kannustimme Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran, YHYSin, syyskollokviossa tutkijoita olemaan aktiivisesti yhteydessä mediaan itselle sopivalta tuntuvalla tavalla.
Pitkin vuotta olemme myös tehneet juttuvinkkejä, muun muassa mikromuoveista maataloudessa ja mainonnasta ylikulutuksen rakenteellisena ajurina.
Hankkeen tavoitteena on ymmärtää millaista tietoa, välineitä, yhteyksiä tai toiminnan alustoja toimittajat ja tutkijat tarvitsevat edistääkseen moniäänisempää, systeemisempää ja kokonaisvaltaisempaa, parhaimmillaan maailmankuvia ja yhteiskuntaa kestävämmäksi muuttavaa uutisointia ja muita mediasisältöjä. Toimimme myös käytännössä näiden tavoitteiden eteen. Hankkeen lopuksi tuotamme kaikesta oppimastamme koosteen, jota sekä tutkijat että toimittajat voivat hyödyntää työssään.
Käytännön tavoitteita:
Hankkeen ytimessä on tekemällä oppiminen, eli selvitämme mitkä käytännöt muodostuvat parhaiksi ja vaikuttavimmiksi, jotta kestävyystutkijat ja toimittajat löytävät toisensa ja motivoituvat yhteistoiminnan kautta transformatiiviseen kestävyysmurrosta edistävään mediatyöhön.
Vierailut toimituksiin – tarjoamme kestävyystieteellistä osaamista suomalaisten mediatalojen toimituksille
Luomme yhdessä tutkijoiden kanssa juttuvinkkejä suomalaisille toimittajille
Viemme oppimamme Suomen rajojen ulkopuolelle
Syksyllä 2023 viisi Helsingin yliopiston kestävyystieteen tutkijaa perusti HELSUS Mediaryhmän, joka alkoi pohtia uutisointia suomalaisessa mediassa kestävyystieteen näkökulmasta. Kerran kuussa pidetyt tapaamiset poikivat muun muassa juttuvinkkejä ja tapahtumia. Mediaryhmä on myös tavannut toimittajia kartoittaakseen, miten kestävyysuutisointia voisi kestävyystieteen tukemana kehittää ja lisätä.
Joulukuussa 2024 Koneen säätiö myönsi apurahan kolmevuotiseen hankkeeseen. Hanke käynnistyi virallisesti maaliskuussa 2025 ja hankkeen taustalle on muodostunut muun muassa media-ja viestintäasiantuntijoista koostuva ohjausryhmä. HELSUS Mediaryhmä toimii hankkeen pääasiallisena kestävyystutkijoista koostuvana työryhmänä. Keväällä 2025 Mediaryhmässä on 13 jäsentä ja mukaan saa liittyä motivoituneet HELSUSin jäsenet.