Dialogikortit

Täältä löydät dialogikortteja, joita voit käyttää tukena SAGA-tuokioissa. Korttien tarkoitus on kannustaa lapsia pohtimaan satuhahmojen tunteita, ajatuksia ja aikomuksia. Kortit voi tarvittaessa myös ladata ja tulostaa.
Vinkkejä

Kun keskustelet lasten kanssa, kysymykset on hyvä pitää niin avoimina, kun mahdollista. Kysymykset voi aloittaa sanoilla ”miten”, ”mikä” tai yksinkertaisesti kysymällä ”Mitä mietitte tästä?”. Yritä välttää ”miksi”-kysymyksiä, sillä ne voivat ohjata lasta ajattelemaan, että on ”oikeita” ja ”vääriä” vastauksia.

Kaikki vastaukset ovat hyviä vastauksia. On tärkeää pohtia asioita yhdessä ja esittää jatkokysymyksiä: ”Mitä mieltä joku muu on tästä?” tai “Kerro lisää”. Varmista, että kaikki ryhmän lapset pääsevät kertomaan ajatuksistaan.

Kaikki kielet ovat sallittuja. Puhutun kielen tukena voi käyttää myös viittomia. Nallekortteja tai muita tunnekortteja voi käyttää apuna tunteiden nimeämisessä. Jos ryhmässä on monta eri kieltä, eri kielten sanojen merkitystä voi ”maistella” yhdessä. Merkitykset eivät aina ole identtisiä. Ruotsiksi ei esimerkiksi ole hyvää ilmausta suomen kielen sanalle ”mieli”. Voitte myös pohtia vaikkapa ”ledsen/surullinen” ja ”sorgsen/paha mieli” -sanojen eroja.

Myös yksittäisten sanojen merkitystä voi miettiä, esimerkiksi: ”kiire”, ”huolestunut” tai ”rakastaa”. 

Joskus saattaa huomata kysyvänsä ”kyllä/ei” -kysymyksiä (esim. ”Onko niin, että…”). Silloin on hyvä jatkaa ”mikä” tai ”miten” -tyyppisillä kysymyksillä. Jatkokysymyksiä voivat olla esimerkiksi: ”Kerro lisää, mitä ajattelet?” tai ”Onko kenelläkään muulla ajatuksia tästä?”.

Joskus voi auttaa aloittaa helpolla tai vähän ”hassulla” kysymyksellä, joka sopii tarinaan ja saa lapset nauramaan tai innostumaan vastamaan – ”Onko kenelläkään dinosaurusta kotona?” 

 

Dialogikortit
  • Kertokaa, kuinka paljon toisesta voi pitää.
  • Miltä Isosta Pupusta mahtaa tuntua, kun Pikku Pupu pitää hänestä? 
  • Miltä Pikku Pupusta tuntuu, kun Iso Pupu pitää hänestä? 
  • Mitä tarkoittaa ”arvata”?
  • Miten voi näyttää paljonko toisesta pitää? 
  • Onko muita tapoja? Kertokaa!
  • Miltä Pikku Pupusta tuntuu, kun Iso Pupu antaa hänelle hyvänyönsuukon?

     

”Hassu” kysymys: onko teillä Nyytiä tai Tuittua kotona?

  • Voiko talo olla yksinäinen? Miltä tuntuu, kun on yksin?
  • Mitä tarkoittaa ”lohduttaa”? Miten toista voi lohduttaa? 
  • Mitä luulette, että Nyyti pelkää? Miten huomaa, että Nyyti on peloissaan? 
  • Mitä tarkoittaa ”harmitella”? Mitä Nyyti oikeasti harmitteli? 
  • Mitä mietitte siitä, että Nyyti ei uskaltanut sanoa ”hei” kenellekään? Miltä tuntuu, kun on ujo? Mistä näkee, että joku on ujo? 
  • Mitä ajattelette, haluaisiko Nyyti näyttää näkinkengän jollekin? Onko helpompaa olla iloinen yhdessä jonkun kanssa - mitä mietitte siitä? 
  • Kertokaa, miksi Nyyti tuli rohkeaksi. Miltä tuntuu, kun on rohkea? Miltä tuntuu, kun joku sanoo ”hei”? 
  • Kertokaa, mitä tapahtui, kun Mörkö ilmestyi? Mitä mieltä olette, voiko olla kiukkuinen ja peloissaan samaan aikaan? Mitä Nyyti teki? 
  • Mitä luulette, että Nyyti haluaisi sanoa Tuitulle? Miten Nyytiä voisi auttaa?
  • Miltä Nyytistä ja Tuitusta tuntui, kun he halasivat?
  • Kaikki hurrasivat Nyytille ja Tuitulle. Miltä heistä tuntui silloin? 
  • Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti… Mitä ajattelette, että se tarkoittaa? 

     
  • Mitä on olla suloinen?
  • Miltäköhän isästä ja äidistä mahtoi tuntua, kun kaksi lasta kuoriutui?
  • Mitä tarkoittaa olla reipas?
  • Pitääkö aina olla reipas?
  • Mitä tarkoittaa kannustaa? Osaatko sinä kannustaa? Harjoitellaan (kannustakaa kaikkia lapsia vuorollaan yhdessä).
  • Mitä luulet, miltä Pikkulista tuntuu, kun äiti silittää hellästi?
  • Miltä Pikkulista mahtaa tuntua, kun hän on pienin?
  • Mitä tarkoittaa yrittää? Miltä Pikkulista mahtoi tuntua, kun hänelle sanotaan, että hänen täytyy ainakin yrittää?
  • Mitä Pikkuli mahtaa ajatella, kun sisko ja veli hyppäävät pesän reunalta?
  • Miltä Pikkulista mahtoi tuntua, kun sisarukset oppivat lentämään ja iloitsivat siitä?
  • Miltä Pikkulista mahtoi tuntua, kun hän ymmärsi, ettei hän pääse takaisin puuhun?
  • Miltä Honkkelista mahtoi tuntua, kun Pikkuli tuli auttamaan häntä?
  • Voiko vaikea asia tuntua helpommalta, kun tekee sen yhdessä jonkun kanssa?
  • Miltä äidistä mahtoi tuntua, kun kadoksissa ollut Pikkuli löytyi?
  • Miltä Pikkulista mahtoi tuntua, kun kaikki halasivat häntä?
  • Mitä ajattelette, voiko Pikkulista tykätä, vaikka hän ei aina osaa?
  • Miten Pikkuli oppi lentämään? Miltä hänestä mahtoi tuntua silloin?
  • Mitä sinä haluaisit osata?

”Hassu” kysymys keskustelun aluksi: Onko teillä kotona leijona vaatekomerossa?

  • Mitä luulette, oliko Mikko Mallikkaalla leijona vaatekomerossa? 
  • Voitteko auttaa minua ymmärtämään, mitä Mikko oikein halusi? 
  • Mitä luulette, että isä ajattelee?
  • Mikko ei halua mennä nukkumaan ollenkaan. Sanooko hän isälle ääneen, ettei halua nukkua? Miten Mikko näyttää, että hän ei halua nukkua? Mitä ajattelette, ymmärtääkö Mikon isä, että Mikko ei halua mennä nukkumaan? 
  • Isä on niin väsynyt kaikesta, että hän nukahtaa lattialle. Mitäköhän Mikko silloin miettii? 
  • Mitä isä mahtaa miettiä, kun hän herää ja huomaa, että hänet on peitelty huovalla?
  • Käykö teille joskus niin, että ette halua nukkua? Mikä voi auttaa, kun pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei halua?

     

Avaa keskustelu kysymyksellä: Onko kenelläkään teistä Mulperia kotona?

  • Miltä te ajattelette, että Mikosta tuntui, kun he muuttivat uuteen paikkaan? Miltä saattaa tuntua, kun ei tunne ketään? 
  • Miltä Mikosta tuntuu, kun isot pojat ajavat häntä takaa? Mitä Mikko ajattelee, kun pojat ajavat häntä takaa? 
  • Mulperi katosi, mutta palasi sitten takaisin. Mitä ajattelette siitä?
  • Mitäköhän isä sanoo, kun Mikko tulee kotiin vain yksi kenkä jalassaan?
  • Ville istuu portailla ja itkee. Mitä arvelette, että Mikko ajattelee siitä? Kertokaa, mitä Mikko sitten teki. Entä miltä se Villestä tuntuu?
  • Mitä voi tehdä, kun haluaa lohduttaa tai auttaa jotakuta?
  • Miltä Mikosta tuntui, kun hän oli Villen kanssa ja isot pojat tulivat takaisin? Miltä Villestä tuntui, kun isot pojat tulivat? 
  • Miltä Mikosta tuntuu, kun hän on saanut uuden parhaan kaverin? Miltä se tuntuu, kun on ystävä? Miltä tuntuu olla hyvä ystävä jollekin toiselle?
  • Tarinassa on yksi asia, jota en ymmärrä. Osaatteko auttaa minua? Minne luulette, että Mulperi katosi?
  • Mitä on kiire? Miltä näyttää aikuinen, jolla on kiire?
  • Miltä Rikestä mahtaa tuntua, kun äidillä on kiire?
  • Miltä Rikestä mahtaa tuntua, kun äiti kehuu häntä?
  • Miltä äidistä mahtaa tuntua, kun Rikke kehuu häntä?
  • Osaatko sinä kehua muita? Kokeillaanko?
  • Kun matkaeväät on syöty, äiti ehdottaa, että Rikke nukkuisi vähän. Mutta Rikke ei voi nukkua ilman Eppua. Eppua ei löydy mistään. Mikä Eppu mahtaa olla?
  • Eppua ei löytynyt kotoakaan. Miltäköhän Rikestä tuntui, kun Eppu on hukassa?
  • Miltä Rikestä tuntuu, kun hän kaipaa Eppua? Mitä tarkoittaa kaivata? Missä se tuntuu?
  • Mistä äiti mahtaa huomata, että Rikke kaipaa Eppua? Miltä Rikestä tuntuu, kun äiti ottaa syliin?
  • Äiti tuo paketin, jossa on Rikelle uusi pehmolelu. Rikke heittää sen pois, mitä ajattelette siitä?
  • Rikke huusi ja kiljui. Mitä Rikke mahtaa haluta?
  • Voiko huutaa, jos on surullinen? Voiko olla yhtä aikaa surullinen ja suuttunut?
  • Mistä näkee, että joku on vihainen? Mistä näkee, että joku on surullinen?
  • Rikke potkaisee uuden pehmolelun lattialle sängystä. Mitä Rikke mahtaa ajatella, kun hän heräsi aamulla ja uusi pehmolelu makasi surkeana lattialla?
  • Rikke hakee aamulla lattialla makaavan pehmolelun viereensä, ja pyytää tältä anteeksi. Mitä ajattelette siitä?
  • Mistä Rikke arveli, että Uppe oli nälkäinen? Mistä tietää itse, että on nälkäinen?
  • Illalla Uppe ja Rikke leikkivät yhdessä. Rikke mietti, missä Eppu on.
  • Ilahtuikohan Eppu, kun hän sai kirjeen Rikeltä?
  • Miltähän Rikestä mahtoi tuntua, kun hän sai kirjeen Epulta?
  • Molli ei ensin osannut nauraa. Osaatteko te nauraa?
  • Sisu lähestyy uteliaana porttia, saako hän mennä sisälle? Mitä luulette?
  • Mitä uteliaisuus on? Miltä se tuntuu?
  • Miltä tuntuu tehdä jotain mitä ei saisi?
  • Molli oli aina ollut yksin. Miltä Mollista tuntui, kun Sisu koputti ovea?
  • Miltä näyttää tuima ilme? (Lapset voivat näyttää)
  • Sisu lähti pois, koska Molli oli kieltänyt häntä tulemasta sisälle. Molli jäi yksin. Miltä Mollista nyt tuntui? 
  • Molli toivoi ja odotti että Sisu tulisi takaisin. Miltä tuntuu, kun odottaa jotain pitkään? 
  • Tiesiköhän Sisu, että Molli toivoi Sisun tulevan takaisin?
  • Molli harjoitteli hymyilemistä, mutta ei osannut. Miltä hänestä tuntuu, kun hän ei osaa?
  • Molli oli suunnitellut mitä hän sanoisi ja tekisi jos Sisu tulisi takaisin. Mollia taisi kuitenkin vähän ujostuttaa. Miltä tuntuu, kun ujostuttaa?
  • Miten voi näyttää toiselle, että hän on kiva?
  • Miltä Mollista tuntuu kehossa, kun Sisu halaa häntä?
  • Miltä ilo tuntuu ja missä se tuntuu? Miltä voi näyttää, kun on iloinen?

     

Oletteko joskus olleet metsässä? Oletteko käyneet koskaan matkalla? Mitä matkalle voi ottaa mukaan?

  • Mitä tarkoittaa mököttää? Miltä tuntuu mököttää?
  • Mollilla oli matkakuume. Mikä sellainen kuume on? Miltä se voi tuntua?
  • Molli ei koskaan ollut käynyt muurin ulkopuolella. Miltä voi tuntua, kun tekee jotain ensimmäistä kertaa?
  • Miltä Mollista tuntui lähteä matkalle? Voiko olla monta tunnetta samaan aikaan?
  • Huomasikohan Sisu, että Mollia jännitti?
  • Sisu kannusti portilla. Mitä tarkoittaa kannustaa? Miltä tuntuu, kun joku kannustaa? Kokeillaanko: ”hyvä Emil”, ”mahtavaa Siiri”, ”hienosti tehty Anton!”, ”loistavaa Emma!”. (Kannustetaan kaikkien ryhmän lasten nimillä).
  • Voiko kannustaa itse itseään? Mitä voi sanoa, kun kannustaa itseään? (lapset voivat kokeilla)
  • Molli ajatteli olevansa liian pieni isossa metsässä. Miltä se mahtoi tuntua?
  • Miltä Mollista mahtoi tuntua, kun vieras olento tuli liian äkkiä liian lähelle ja puhui oudosti?
  • Molli luopui kauniista kivestä ja antoi sen olennolle. Mitä ajattelette siitä?
  • Mikä on koti-ikävä? Miltä se tuntuu?
  • Miltä Mollista tuntui, kun hänellä oli ollut ikävä ja pääsi takaisin Sisuun syliin?
  • Oliko Sisu kaivannut Mollia?
  • Sisu oli hyvä kuuntelemaan. Mitä tarkoittaa, että on hyvä kuuntelemaan?
  • Mollilla on viisaat jalat. Millaiset jalat teillä on?

Mitä tarkoittaa kiire? Onko sinun vanhemmillasi joskus kiire? Mistä näkee, että jollakulla on kiire?

  • Miltä Pikku Pupusta tuntuu, kun Isolla Pupulla ei ole aikaa leikkiä? 
  • Kun Pikku Pupu lähti yksin leikkimään, hän tapasi Lumin. Miltä Pikku Pupusta tuntui, kun Lumi kysyi, haluaako hän olla ystävä?  
  • Miltä tuntuu, kun haluaa jotakin oikein kovasti? 
  • Mistä huomaa, että joillakin on hauskaa yhdessä? 
  • Miltä Pikku Pupusta tuntui, kun hän meni piiloon, mutta Lumi ei tullutkaan etsimään häntä? 
  • Miltä Pikku Pupusta mahtoi tuntua, kun Lumi ilmestyi Pikku Pupun kotiin? Mitä luulette, että sitten tapahtui?  

Tunnelmaa vapauttava kysymys: Mikä on parasta päiväkodissa? Mikä teidän päiväkotinne nimi on?

  • Miltä Onnista tuntui lähteä ensimmäistä päivää päiväkotiin?
  • Mitä tarkoittaa, että vatsa on täynnä perhosia? Mitä tarkoittaa, kun jännittää? Miltä tuntuu, kun jännittää? Missä jännittäminen tuntuu? 
  • Huomasikohan äiti, että Onnia jännitti?
  • Miltä Onnista mahtoi tuntua, kun äiti sanoi, että hän on ihana poika?
  • Mitä on olla reipas? 
  • Miltä tuntuu, kun alkaa itkettää? Miltä Onnista mahtoi tuntua, kun äiti oli mennyt nurkan taakse?
  • Mitä tarkoittaa olla rohkea?
  • Mitä tarkoittaa, että/kun halaa rohkeutta? Mitä ajattelette siitä?
  • Miltä Onnista tuntui nähdä Aadan päiväkodissa?
  • Onni auttoi Aadaa löytämään oman naulakon. Miltä tuntuu saada apua? Miltä tuntuu auttaa toista?
  • Onni meni keinumaan. Mitä hän mahtoi ajatella, kun hänelle sanottiin, että keinuun pitää jonottaa?
  • Mitä tarkoittaa, että nolottaa?
  • Miltä mahtaa tuntua, jos ei löydä leikkikaveria?
  • Onni otti ruokaa vain vähän. Voiko joskus käydä niin, että ruoka ei maistu, kun jännittää? Onko teille/sinulle koskaan käynyt niin?
  • Miltä Onnista mahtoi tuntua, kun hän ei tiennyt minne istua? Entä kun Aada pyysi istumaan viereensä?
  • Piia sanoi, että kaikkien on olisi opittava leikkimään. Mitä ajattelette siitä? Osaavatko kaikki lapset leikkiä?
  • Piia antoi tehtäväksi pyytää yksinäistä kaveria leikkiin. Mitä ajattelette siitä?
  • Miltä Onnista ja Aadasta mahtoi tuntua, kun he keinuivat yhdessä päiväkodin pihassa? Missä päin kehoa se tuntuu?

     

Tunnelmaa vapauttava kysymys: Oletteko te joskus käyneet yökylässä?

  • Miltä Onnista tuntui lähteä Aadan luo yökylään?
  • Miltä tuntuu, kun odottaa jotain kivaa?
  • Mitä tarkoittaa pitelemätön? Millainen Onni oli, kun hän oli pitelemätön?
  • Miltä Onnista mahtoi tuntua, kun yökyläpäivä vihdoin koitti?
  • Onni odotti äitiä eteisessä. Miltäköhän se Onnista tuntui? Saako äitiä aina odottaa?
  • Miltä arvelette, että Aadasta tuntui, kun Onni saapui heidän ovelleen?
  • Miltäköhän äidistä tuntui, kun hän sai olla iso tyttö ja pärjätä ilman haleja?
  • Onni ja Aada pomppivat sängyllä. Oletko sinä joskus pomppinut ollessasi innoissasi? Mistä voi nähdä, että joku on innoissaan?
  • Missä iloisuus tuntuu?
  • Lapsilla oli kivaa koko päivän, mutta iltapalalla Onnille tuli epävarma olo. Mikä se sellainen olo on? Missä epävarma olo tuntuu? Mitä voi tehdä, jos tulee epävarma olo?
  • Onnin unilelu oli unohtunut kotiin. Miltä hänestä mahtoi tuntua? Onko sinulla oma unilelu?
  • Aada antoi Onnille oman unilelunsa. Mitä ajattelette tästä? Miltä se mahtoi tuntua Onnista?
  • Miltä Onnista mahtoi tuntua, kun Aada nukahti ja hän oli vielä yksin hereillä?
  • Miltä Onnista tuntui, kun hän heräsi aamulla? (ja huomasi, että oli pärjännyt Aadan luona koko yön?)

     
  • Miltä tuntuu täyttää vuosia?
  • Miltä Lotasta mahtoi tuntua, kun isommat sisarukset sanoivat häntä pieneksi?
  • Lotta potkaisi vanhaa pyöräänsä, mitä ajattelette siitä? Mitä arvelette, voiko samanaikaisesti olla iloinen ja vähän pettynyt?
  • Miltä Lotasta tuntui olla iloinen? Missä päin kehoa ilo tuntuu? Mistä huomaa, että joku on iloinen?
  • Lotta meni ottamaan luvatta Vuorisen tädin pyörän. Mitä ajattelette siitä?
  • Miltä Lotasta mahtoi tuntua, kun hän pääsi pyörällä hurjaan vauhtiin?
  • Mitä tarkoittaa tuima? Miltä näyttää tuima katse?
  • Mitä tarkoittaa kaduttaa?
  • Lotta pyysi anteeksi Vuorisen tädiltä. Luuletteko, että Lotta katui pyörän ottamista luvatta?
  • Mitä tarkoittaa hävettää?
  • Mitä ajattelette, minkä takia syntymäpäivä oli Lotan mielestä ollut surkea?
  • Miltä Lotasta mahtoi tuntua, kun hän sai oman uuden polkupyörän?
  • Oletteko joskus yllättyneet iloisesti?

 

  • Kukaan ei potki palloa Pepen kanssa. Miltä Pepestä tuntuu?
  • Mitä Peppe tekee, kun hän on vihainen?
  • Miltä vihainen ihminen näyttää? (Lapset voivat näyttää)
  • Mitä luulette, huomasiko kaniini, että Peppe suuttui?
  • Miltä kaniinista tuntui, kun Peppe rikkoi tornin? (näytä kuvaa)
  • Miten suuttuminen vaikutti Peppeen? 
  • Mikä voi auttaa, jos on vihainen? 
  • Miltä Pepestä tuntuu, kun äiti ottaa hänet syliinsä? 
  • Miltä Pepestä tuntuu, kun suuttumus on mennyt ohi? 

     

Oletko sinä käynyt lastenjuhlissa?

Mitä tarkoittaa kateus? 

  • Kastehelmellä oli syntymäpäivä. Miltä Kastehelmestä mahtaa tuntua?
  • Miltä Pertusta mahtaa tuntua, kun on Kastehelmen syntymäpäivä?
  • Perttu ei antanut Kastehelmelle lahjaa. Mitä ajattelette siitä?
  • Miltä lahjan antaminen tuntuu?
  • Kastehelmi sai lahjaksi uuden polkupyörän. Mitä Perttu ajatteli siitä?
  • Mistä mahtoi johtua, että Perttu potkaisi omaa pyöräänsä? Mitä ajattelette siitä? Mahtoiko Perttu olla kateellinen uudesta pyörästä? Miltä tuntuu olla kateellinen?
  • Mitä luulette, huomasiko joku, että Perttu oli kateellinen?
  • Mitä Perttu mahtoi tuntea, kun hän sai piirustuslehtiön onginnassa? Mitä Perttu silloin teki?
  • Miltä Pertusta tuntui, kun hän kaatui pyörällä?
  • Miltä Pertusta tuntui, kun Vilma löysi hänet?
  • Isosisko torui Perttua. Mitä isosisko mahtoi ajatella?
  • Miltä Pertusta mahtoi tuntua, kun Vilma leppyi ja puhalsi Pertun polveen?
  • Auttaako kipuun, kun joku puhaltaa polveen?
  • Perttua toruttiin karkaamisesta ja pyörän anastamisesta. Miltä se Pertusta mahtoi tuntua?
  • Kastehelmen pyörään oli tullut naarmu. Miltä Pertusta mahtaa tuntua, kun Kastehelmi ei olekaan vihainen?
  • Kastehelmi on innoissaan siitä, että Perttu on testannut hänen pyöräänsä. Mikä on tukkasuorana-vauhti?
  • Perttu kehuu pyörää. Miltä se mahtaa Kastehelmestä tuntua?
  • Mitä ajattelette siitä Pertun Ruotsintarinasta?
  • Oletko nähnyt kaneja? Onko teillä kania kotona?
  • Äiti sanoi, ettei herra Vänskän puutarhaan saa mennä. Petteri kuitenkin meni sinne. Mitä ajattelette siitä? 
  • Mitä tarkoittaa olla tottelematon?
  • Herra Vänskä ei halunnut, että kaniinit tulevat hänen puutarhaansa. Mitä hän ajatteli, että hänen vihanneksilleen tapahtuu, jos kaniinit pääsevät puutarhaan?
  • Herra Vänskä jahtasi Petteriä. Miltä se mahtoi tuntua Petteristä?
  • Mitä luulette Petterin ajatelleen, kun hän oli kotona seikkailun jälkeen? 
  • Miltä Petteristä tuntui, kun äiti peitteli hänet vuoteeseen? 
  • Luuletteko, että Petteri ymmärsi miksi äiti ei halunnut hänen menevän herra Vänskän puutarhaan?
  • Luuletteko, että Petterin äitiä pelotti? Voiko olla, että aikuiset kieltävät vaarallisena pitämiänsä asioita?

     
  • Onko sinua jännittänyt koskaan?
  • Miltä se tuntuu, missä päin kehoa se tuntuu?
  • Miltä Pikistä mahtaa tuntua, kun Iso silittää hänen poskeaan? 
  • Majassa oli riehakas tunnelma. Miltä näyttää riehakas tunnelma? 
  • Olivatko kaikki majassa hyvällä tuulella? 
  • Miltä Pikistä mahtoi tuntua, kun majan ovi laitettiin kiinni sen edestä? Miltä tuntuu, jos ei pääse mukaan leikkiin? 
  • Piki huusi ja kiukutteli Isolle. Mitä ajattelet siitä? 
  • Mikä on kiukkujuoksu? 
  • Piki ei sanonut Isolle mitään. Mitä ajattelet siitä?
  • Pikillä oli paha mieli. Iso silitti Pikin tassua hellästi. Miltä se mahtoi Pikistä tuntua? 
  • Piki meni Ison kanssa yhdessä takaisin majalle, ja Iso kysyi, saisiko Piki tulla mukaan majaleikkiin. Miltä luulet, miltä Pikistä tuntui, kun Iso auttoi leikkiin mukaan pääsemisessä? 
  • Piki joutui olemaan koko ajan vartijana. Miltä Pikistä tuntui, kun hän istui yksin majan ulkopuolella? 
  • Miltä Pikistä mahtoi tuntua, kun Tupsukorvainen sanoi hänelle, että ”sinä olet kiva”? 
  • Missä päin kehoa tuntuu, kun sinua sanotaan kivaksi?

     

Tunnelmaa vapauttava kysymys: Minkälainen voi olla pöljä päivä?

  • Miltä tuntuu, kun harmittaa?
  • Piki hidasteli matkalla päiväkotiin. Mitäköhän Pikin mielessä mahtoi olla?
  • Isolla oli kiire Tärkeisiin Töihin. Miltä Isosta mahtoi tuntua, kun Piki käveli hitaasti ja heittäytyi maahan ryömimään?
  • Mitä tarkoittaa olla reipas? Miltä näyttää, kun on reipas? Miltä tuntuu olla reipas?
  • Piki meni Apusen luokse. Apunen katsoi, kun Lumi pompotti palloa. Miltä Pikistä mahtoi tuntua, kun Apunen ei huomannut häntä?
  • Piki muuttui Myrskyksi. Mitä ajattelette siitä? Voiko joskus käydä niin, että rupeaa riehumaan, kun ei löydä kavereita? Miltä muista lapsista mahtoi tuntua, kun Myrsky riehui?
  • Miltä Lumista mahtoi tuntua, kun pallo osui häntä poskeen? Entä kun Piki huusi hänelle ”tyhmänaama, luminaama!”? Miltä tuntuu, jos joku sanoo ikävästi?
  • Apunen karjaisi Pikille ”Nyt riittää!” Miltä Apunen näytti, kun hän suuttui? Miltäköhän Pikistä tuntui, kun Apunen oli hänelle vihainen? Voiko käydä niin, että säikähtää, kun aikuinen suuttuu?
  • Mitä ajattelette Myrskystä? Mahtoivatko Lumi ja muut lapset ymmärtää, että Piki olikin Myrsky?
  • Miltä Pikistä mahtoi tuntua, kun aikuiset keskustelivat harmistuneesti?
  • Mitä tarkoittaa, että ”päästää suusta sammakoita”? Voiko joskus sanoa jotain sellaista, jota ei tarkoita?
  • Mitä voi tehdä, jos on pahoittanut jonkun mielen?
  • Piki halusi, että Iso veisi kuvan Lumille. Mistä se mahtoi johtua? Miltä Lumista mahtoi tuntua, kun Piki antoi hänelle tekemänsä kuvan?
  • Miltä Pikistä mahtaa tuntua se, että Iso rakastaa häntä, vaikka hän tekee joskus jotain tyhmää? Mitä ajattelette tästä? Onko se tärkeää? [HUOM: jos tämä teema kiinnostaa lapsia, siitä kannattaa keskustella enemmänkin]
  • Minkälainen on hyvä päivä?
  • Mikä on nolo?
  • Mikä on kirpputori?
  • Mahtoiko Siiri haluta luopua tavaroistaan?
  • Äiti oli vienyt vohvelipannun kirpputorille. Miltä se Siiristä tuntui?
  • Siiri ja Pikku-Otto löysivät äidin vanhan nolon nallen. Siiri laittoi sen kirpputorikassiin.
  • Miltäköhän Siiristä tuntui, kun hän ymmärsi, että äiti ei olisi halunnut luopua nallesta?
  • Mitä tarkoittaa, että joku on lapsellinen?
  • Miltä Siiristä mahtoi tuntua, kun Iso-Otto sanoi hänelle ”lapsellista”?
  • Miltä Otoista tuntui, kun koira hyppäsi esiin?
  • Miltä Siiristä mahtoi tuntua, kun puiston penkillä istuva nainen antoi hänelle nolon nallen?
  • Isä olikin ostanut takaisin äidin kirpputorille viemiä tavaroita. Miltä se äidistä mahtoi tuntua?
  • Mistä kaikesta voi tykätä? 
  • Mitä rakastaminen tarkoittaa? 
  • Miltä tuntuu, kun rakastaa jotakuta tai jotain? Missä päin kehoa se tuntuu?
  • Miltä tuntuu, kun joku rakastaa sinua? Missä päin kehoa se tuntuu?
  • Käykö joskus niin, että joku tekee jotain tyhmää? 
  • Miltä tuntuu, kun joku aikuinen sanoo jotain ankarasti?
  • Miten voi näyttää, että rakastaa jotakuta tai jotain? 

Oletko sinä tai ystäväsi joskus muuttanut? Oletko ollut koskaan leipomossa? Tykkääkö joku muffineista?

  • Hiiri meni puistoon syömään muffinia. Oletko sinä tutustunut puistossa keneenkään? Voiko uuteen paikkaan meneminen jännittää?
  • Mikä se semmoinen susihukka on?
  • Mitä hiiri mahtaa ajatella siitä, että häntä varoitetaan susihukasta?
  • Miltä hiirestä mahtoi tuntua, kun hän sai monta uutta ystävää?
  • Kun hiiri lähti vuoren rinteelle, hän kuuli kauhistuttavan äänen. Millainen on kauhistuttava ääni? Miltä ääni hiirestä mahtoi tuntua? Voiko joskus pelästyä, jos kuulee kovan/kauhistuttavan äänen?
  • Mikä on häijy?
  • Jos jotakuta sanotaan häijyksi, voiko käydä niin, että hän itse uskoo sen? No entä, jos jotakuta sanotaan kivaksi?
  • Miltä susihukasta mahtoi tuntua, kun hiiri sanoi, että hän on komea ja kaunis?
  • Miltä susihukasta mahtaa tuntua, kun hiiri on ystävällinen? Jos jollekin sanoo ystävällisesti voiko olla, että hän vastaa myös ystävällisesti?
  • Miksi susihukka itkee? Voiko itkeä ilosta?
  • Miltä tuntuu, kun joku lohduttaa? Onko joku lohduttanut sinua joskus päiväkodissa?
  • Voiko pieni olla joskus rohkeampi kuin iso? Miltä tuntuu olla rohkea? Miltä näyttää, jos on rohkea?
  • Kaikki haukkuivat sutta. Hiiri auttoi selvittämään tilannetta. Miltä sudesta mahtoi tuntua, kun hiiri auttoi?
  • Voiko joku iso ja karvainen olla herttainen?
  • Mitä tarkoittaa ennakkoluulo?

”Hassu kysymys”: Onko jollakin teistä kissa? Osaavatko kissat puhua?

  • Kertokaa, minkälaista on olla huonolla tuulella.
  • Millainen Viiru on, kun hän on pirteä? 
  • Miltä Viirusta tuntuu, kun Pesonen ei halua leikkiä?
  • Mitä tarkoittaa ”säälitellä itseään”?  
  • Mitä tarkoittaa ”pysyä nahoissaan”? 
  • Miksi Pesonen iskee nyrkin pöytään ja karjaisee?
  • Miltä Viirusta tuntuu, kun Pesonen karjaisee? 
  • Miltä Viirusta mahtaa tuntua, kun Pesonen sanoo ”anteeksi”?
  • Miltä Viirusta tuntuu, kun Pesonen vihdoin suostuu lähtemään kalaan? Entä miltä Pesosesta tuntuu? 
  • Mitä mieltä Viiru on isoista hauista?
  • Mitä tarkoittaa puijata? 
  • Mitä Pesonen ajattelee, kun Viiru puijasi, että jalka oli kipeä?
  • Mitä ajattelette, että sitten tapahtuu? 
  • Onko teillä karhuja kotona? 
  • Miltä mahtaa Huukosta tuntua, kun hän leikkii isäkarhun kanssa? 
  • Mikä on yllätys? 
  • Miltä Huuko mahtaa näyttää, kun hän yllättyy? Missä yllätys tuntuu? (osaavatko lapset näyttää yllättyneiltä?)
  • Huuko lähtee näyttämään uutta pipoa kavereilleen. Mitä tarkoittaa, että pidetään hyvää huolta jostakin? 
  • Huuko oli innostunut uudesta piposta. Mitä hän teki, kun hän oli innostunut? 
  • Huukon pipo oli purkaantunut ja hän kauhistui. Miltä näyttää kauhistunut Huuko? Missä kauhistus tuntuu? 
  • Lintu ja jänis haluavat käyttää pipoa omiin tarpeisiinsa. Mitä Huuko tahtoo? 
  • Lopulta Huuko itkee. Mitä Huuko mahtaa miettiä? Miltä Huukosta tuntuu? 
  • Jänis lohduttaa Huukoa. Miltä tuntuu, kun joku lohduttaa? 
  • Huuko menee kotiin ja kertoo kaiken isälle ja äidille. Miltä Huukosta mahtaa tuntua, kun vanhemmat eivät ole vihaisia hänelle?  Isä sanoo ”älä huoli”. Mitä isä sitten tekee? Mitä Huuko ajattelee siitä? Mitä te ajattelette siitä?