Ne voivat sijoittua esimerkiksi
Psykologi voi toimia myös yksityisenä ammatinharjoittajana. Psykologian maisteriksi tai filosofian maisteriksi psykologia pääaineenaan valmistuneet voivat sijoittua syvällistä käyttäytymistieteellistä asiantuntijuutta vaativiin suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin yrityksissä ja julkishallinnossa. He voivat myös toimia konsultteina henkilöstön rekrytoinneissa ja opettajan pedagogiset opinnot suoritettuaan psykologian opettajana esimerkiksi toiseen asteen oppilaitoksissa.
Opinnot ovat osa uraasi. Helsingin yliopistossa urasuunnittelu kuuluu kaikkiin tutkintoihin. Urapalvelut tukee yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa kasvuasi asiantuntijaksi osana opintojasi ja erillisin palveluin.
Urapalvelut on tukenasi aina ensimmäisestä opintovuodestasi lähtien ja vielä vuoden valmistumisen jälkeen.
Urapalvelut
Tutustu urapalvelujen koko tarjontaan Opiskelijan ohjeissa, teemoissa Työ ja ura sekä Harjoittelu.
Psykologian kandidaatin tutkinto antaa edellytykset jatkaa opintoja psykologian maisteriksi tai filosofian maisteriksi psykologia pääaineena. Psykologian maisteriksi valmistunut voi hakea Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (Valvira) lupaa toimia terveydenhuollon ammattihenkilönä, eli psykologina.
Filosofian maisterina ei saa pätevyyttä työskennellä psykologina.
Psykologina:
Psykologian maisteriohjelman sekä opettajan pedagogiset opinnot suorittaneella henkilöllä on psykologian aineenopettajan kelpoisuus. Sekä psykologian maisterin että filosofian maisterin tutkinnot antavat pedagogisten opintojen suorittamisen jälkeen mahdollisuuden toimia psykologian aineenopettajana. Psykologiaa opetetaan lukioiden lisäksi myös monissa muissa oppilaitoksissa.
Jos haluat suuntautua psykologian aineenopettajaksi sinun on sisällytettävä pedagogisten opintojen perusopinnot jo psykologian kandidaatin tutkintoon.
Vankilanjohtaja, psykologi Kaisa Tammi astui ensi kertaa Katajanokan vankilaan vuonna 1991, kesävartijana. Takana oli yksi vuosi psykologian opintoja Helsingin yliopistossa.
— Lama-aikaan ei oikein mistään tahtonut saada omaan alaan liittyviä töitä, ja näin ilmoituksen Porthanian seinällä. Kävin haastattelussa ja soittelin pitkään perään, koska vartiopäällikkö epäröi naispuolisen kesävartijan palkkaamista.
Kaikki Helsingin yliopiston entiset tutkinto-opiskelijat, vaihto-opiskelijat sekä työntekijät ovat alumnejamme. Helsingin yliopiston alumneja on maailmanlaajuisesti lähes 200 000, ja jo yli 30 000 henkilöä on osa alumnitoimintaamme.
Lue lisää Helsingin yliopiston alumneista ja heidän toiminnastaan.