Digitointi

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on saavutettu miljoonan digitoidun hyönteisnäytteen virstanpylväs. Digitoinnin avulla luonnon monimuotoisuuden tutkimus, suojelu ja vaaliminen osana maankäytön suunnittelua voidaan perustaa merkittävästi laajempaan tietomäärään. Kaikkia Luomuksessa digitoituja näytteitä voi tarkastella Suomen Lajitietokeskuksen laji.fi-palvelussa.

Kasvilinjastolla pahviarkeille kiinnitetyistä, prässätyistä putkilokasvinäytteistä kirjataan tiedot tietokantaan ja jokaiseen arkkiin liimataan tarra, jossa on yksilöllinen tunniste. Tämän jälkeen arkit syötetään liukuhihnalle, joka vie ne järjestelmäkameran alle kuvattavaksi. Lopuksi kuvat yhdistetään tunnisteen avulla tietokannassa olevaan tietueeseen. Kasvilinjastolla tarroitetaan ja valokuvataan putkilokasviarkkeja n. 200 000 vuodessa.

Litteitä hyönteisiä, kuten perhosia, kuvataan hyönteislinjastolla, jossa liukuhihna vie kuvauskelkkaan asetetun hyönteisnäytteen etiketteineen ja tunnisteineen automaattisesti toimivan järjestelmäkameran kuvattavaksi, minkä jälkeen näytteiden etikettitiedot naputellaan talteen ja viedään kuvien kanssa tietokantaan. Hyönteislinjaston läpi kulkee kymmeniä tuhansia näytteitä vuodessa.

Linjastot eivät sovellu kaikkeen digitointiin. Muut kuin arkeille kiinnitetyt kasvitieteelliset näytteet, kuten sammalet, jäkälät ja levät, kuvataan tietojen kirjaamisen ja tunnistetarran lisäämisen jälkeen kuutiomaisella digitointiasemalla, jonka avulla joka näyte saadaan kuvattua samoilla kameran asetuksilla ja aina samassa valaistuksessa. Digitointiasemalla kuvataan myös arvokkaita tyyppinäytteitä, jotka on erityisen tärkeää saada koko tiedeyhteisön saataville maailmanlaajuisesti.

Kaikkia näytteitä ei kuvata linjastoilla tai digitointiasemalla, mutta jokaisen näytteen tiedot on tärkeää saada tietokantaan ja antaa niille yksilölliset tunnisteet. Kun näyteyksilön lajimääritys ja keruutiedot, eli mistä näyte on kerätty ja milloin, on viety tietokantaan, tutkijan on helppo hakea muutamalla klikkauksella lista esimerkiksi kaikista Luomuksen kokoelmiin kuuluvista pistiäisistä, jotka on kerätty Helsingissä vuonna 1963 – pelkästään fyysisiä kokoelmia tutkimalla etsimiseen ja listaukseen kuluisi hyvin paljon aikaa. Tällainen ns. työpistedigitointi on linjastoihin verrattuna hidasta, mutta se mahdollistaa tarkemman työskentelyn, joten se soveltuu myös esimerkiksi tyyppiaineistolle.

Tärkeimmistä näytteistä otetaan myös kuvat järjestelmäkameralla tai jopa hyvin yksityiskohtaisia kuvia kerroskuvaamalla. Tarvittaessa näytteitä voidaan kuvantaa myös mikro CT-skannerilla.