Elintarviketieteiden opintojen alussa ei todellakaan tarvitse tietää, mitä haluaa tehdä isona ja opintojen edetessäkin mieli voi muuttua vielä monta kertaa. Jos olet kiinnostunut ruuasta, voi ala sopia sinulle hyvin. Elintarviketieteiden kandiohjelmassa tutustutaan elintarviketieteiden eri osa-alueisiin, kuten elintarviketeknologiaan, -kemiaan, mikrobiologiaan ja ravitsemukseen.
Elintarvikekemian opiskelija Kaisa Somerpalo oli kiinnostunut ravitsemuksesta, ympäristötieteistä, kemiasta ja ruoasta. Äidin työkaverin vinkkaamana hän päätti lopulta hakea opiskelemaan Viikkiin elintarviketieteiden kandiohjelmaan.
Elintarvikekemian maisteriopiskelija Ira Karanko päätyi taas opiskelemaan elintarviketieteitä vain sattuman kautta haettuaan monille eri aloille, mutta opinnot veivät mennessään. Elintarviketieteet ovatkin näyttäytyneet mielenkiintoisena ja kehittyvänä ala. Ihmiset tulevat aina syömään, eli alalla luulisi aina olevan myös töitä.
Kandiohjelmasta valmistuttuaan opiskelijoiden on maisteriopintoja varten valittava, mikä osa-alue elintarviketieteissä kiinnostaa eniten. Elintarviketieteissä maisterivaiheessa voi suuntautua elintarviketeknologiaan, viljatieteeseen ja -teknologiaan, maitotieteeseen ja -teknologiaan, lihatieteeseen ja -teknologiaan tai elintarvikekemiaan. Valinnaisia elintarviketieteiden kokonaisuuksia on vielä enemmän.
Ensimmäisen vuoden elintarvikekemian maisteriopiskelijalla Theresa Natrilla oli alkuun vaikeaa valita, mitä hän opiskelisi pääaineenaan kanditutkinnon jälkeen. ”Kandivaiheessa pääsi tutustumaan monipuolisesti, mitä kaikkea elintarviketiede sisältää. Kiinnostuin erityisen paljon elintarviketurvallisuudesta, -lainsäädännöstä ja -innovaatioista. Pähkäilin pitkään, että mikä pääaine tukisi kiinnostuksenkohteitani eniten, ja mietin vaihtoehtoja elintarvikekemian ja elintarviketeknologian välillä. Molemmat vaihtoehdot varmasti olisivat olleet ihan yhtä hyvät, mutta lopulta päädyin kemiaan ihan vain sillä perusteella, että tykkäsin tosi paljon kandivaiheen elintarvikekemian kursseista!” Elintarviketieteiden opiskelu on toisaalta joustavaa, ja minkään päätöksen ei tarvitse olla lopullinen.
Elintarvikekemiaa opiskellessa laboratoriotyöskentely tulee tutuksi. Somerpalon parhaat opiskelumuistot ovatkin syntyneet labratyöskentelyn tuoksinnassa: ”Opiskelukavereiden kanssa on tullut tehtyä tunteja titrausta, laskareita, tuhottu vahingossa näytteitä sekä kaadettu banaaniaromia viemäriin, niin että koko kampus haisi banaanille!” hän nauraa.
Kaikki kolme haastateltavaa ovat nauttineet opiskeluajoistaan. ”Opintojen aloituksessa parasta oli tutustua uusiin ihmisiin, olla mukana ainejärjestötoiminnassa järjestämässä tapahtumia ja muuta kivaa opiskelukavereille sekä nauttia uudesta ympäristöstä. Rakastuin Viikkiin heti muutettuani ja asuin siellä 5 vuotta. Viikissä on ihana ilmapiiri ja paljon opiskelijoita, ja myös suurin osa opiskelijatapahtumista järjestetään Viikissä”, Somerpalo summaa kokemuksiaan Viikin kampuksella.
Kaikki kolme rohkaisevat elämään opiskelijaelämää juuri niin kuin itsestä tuntuu parhaalta: ”Opiskeluaika on ihanaa ja vapaata, joten siitä kannattaa nauttia! Töitä ehtii kyllä tehdä. Yliopistossa ei tarvitse edetä niin järjestelmällisesti kuin lukiossa, vaan kursseja voi käydä ihan omaan tahtiin. Jos välillä kiinnostaa jokin muu ala, voi sieltä ottaa kursseja.”
Elintarviketieteet ja -kemia avaavat siis useita mahdollisuuksia tulevaisuudelle. Karanko on kiinnostunut tuotekehityksestä: ”En tarkkaan tiedä, millaisten elintarvikkeiden parissa haluaisin työskennellä, mutta olisi hienoa kehittää uudenlaisia, kestävämpiä ja kotimaisia vaihtoehtoja ruokapöytään.”
Myös Somerpalo on kiinnostunut tuotekehityksestä, mutta vaihtoehtoja hänellä riittää: ”Unelmaduuni on vaihdellut opintojen aikana useasti, mutta kaksi vahvinta haaveammattiani ovat tuotekehityspäällikkö tai laatupäällikkö. Myös tutkijan uraa olen harkinnut. Lopulta toivon olevani yrittäjä ainakin osittain. Tällä hetkellä olen töissä laatuvastaavana ja tuotekehittäjänä Baba Foodsilla ja teen graduani Ruokavirastolle.”
Natri taas on kiinnostunut uusista innovaatioista, elintarvikelainsäädännöstä ja elintarviketurvallisuudesta: ”Tarkkaa haaveammattia minulla ei vielä ole, mutta näiden kolmen yhdistäminen tulevaisuudessa olisi kiva!”