Olen 26-vuotias Pohjois-Amerikan tutkimuksen opiskelija, jolla on jäljellä enää gradupuristus. Aloitin Helsingin yliopistossa opiskelun syksyllä 2011 arkeologia pääaineenani ja tein siitä kandin. Maisterin tutkintoon vaihdoin pääaineeni. Arkeologia ei tuntunutkaan enää omalta ja olin päätynyt opiskelutoverin suosituksesta lukemaan myös Pohjois-Amerikan tutkimusta, joka kolahti heti.
Pohjois-Amerikan tutkimus on niin laaja-alainen tieteenala, että jokaiselle Amerikoista kiinnostuneelle varmasti löytyy oma kulma tutkimukseen. Meillä voi suuntautua juuri niihin itseään kiinnostaviin juttuihin tosi hienosti. Itse olen esimerkiksi erityisen kiinnostunut populaarikulttuurista ja taiteista, ja olenkin opiskellut valinnaisia opintoja niin elokuva- ja tv-tutkimuksesta kuin taidehistoriasta.
Yksi mieleenpainuvimmista luennoista on eräs Seksuaalisuus populaarikulttuurissa -kurssin luento. Opettajamme Outi Hakola toi PlayStationin luokkaan ja laittoi meidän pelaamaan Mortal Kombatia ja lopuksi keskustelemaan muun muassa pelin hahmojen asuista. Omat opintoni ovat kyllä olleet todella monipuoliset. Olen suorittanut kursseja niin Vietnamin sodasta, intiaanien uskontoperinteistä, Yhdysvaltojen lakisysteemistä kuin kulttuurihistoriastakin.
Minun on todella hankalaa motivoida itseäni opiskelemaan, jos asia ei ole minusta kiinnostava. Niinpä olenkin rakentanut opintoni mahdollisimman kiinnostaviksi itselleni, sen mukaan mitä olen tahtonut oppia. Ylipäätään yliopistossa opiskelu on todella vapaata. Kukin saa rakentaa haluamansa paketin kursseista, jolloin jokaisella opiskelijalla on omanlaisensa kokonaisuus. Konkreettisesti ainakin meillä Pohjois-Amerikan tutkimuksessa on hyvin vähän tenttejä. Esseet ja erilaiset kirjalliset työt ja esitelmät ovat isommassa osassa kurssien suorittamistapoina, mikä sopii hyvin itselleni.
Tärkeimmät oppimani asiat liittyvät varmasti analyyttisen ajattelun kehittymiseen. Myös ihan konkreettisia sääntöjä tai tapoja, miten tutkimusta voi ja tulee tehdä, on tullut opittua.
Vaikka valmistumiseni on "ihan kulman takana", en ole liikaa miettinyt miten aion työllistyä. Ensisijaisesti haluaisin päästä joko Yhdysvaltoihin tai Kanadaan hetkeksi töihin ja sitä kautta syventää kulttuurin tuntemusta. Alun perin olin miettinyt jotain ehdottomasti elokuvatutkimukseen yhdistyvää työtä, esimerkiksi jossain televisio- tai elokuva-alan tuotantoyhtiössä. Taitaa se vieläkin vähän salaisena haaveena mielessä olla.
Kiinnostukseni Lähi-idän tutkimukseen kasvoi vaivihkaa, tuntuen yhä oikeammalta kerros kerrokselta, kuten herkullinen baklava. Tajusin kaipaavani uusia haasteita oltuani työelämässä jo jonkin aikaa. Miettiessäni aihepiiriä, josta en tiennyt mitään mutta joka kuitenkin olisi loputtoman mielenkiintoinen ja aina relevantti, huomasin kerta toisensa jälkeen palaavani Lähi-idän opintoihin. Aloitin hitaasti opiskelemalla ensin arabiaa itsekseni. Pian haluni oppia enemmän itselleni täysin uudesta kulttuurista oli niin polttava, että luin pääsykoekirjaa ennen näkemättömällä innolla.
Jo arabiaa opiskellessani olin tajunnut, että tämä ei olisi todellakaan mikään helppo nakki. Lähi-itä on pieni käsite mahdottoman laajalle kokonaisuudelle, joka kattaa kymmeniä kieliä, kulttuureja, uskomuksia ja poliittisia näkökantoja. Aina kun yhden asian oppii ja kuvittelee vihdoin tajuavansa asioiden oikean laidan, jotain tapahtuu, joka kääntää kaiken päälaelleen. Kaikesta jatkuvasta työstä huolimatta jokainen luento ja jokainen oppimani uusia asia luo uusia kerroksia siihen herkulliseen baklavaan, jota Lähi-idän opiskelu on. Ilman arabian kielioppisäännöissä kahlaamista, jatkuvasti muuttuvaa poliittista kenttää ja lukemattomia eri kulttuurimuunnoksia Lähi-idän aluetutkimuksen opiskelu ei olisi niin hauskaa ja mielenkiintoista!
Opintoni ovat vieneet minut Jordaniaan vaihto-oppilaaksi sekä Maanpuolustuskorkeakoululle JOO-opiskelijaksi. Olen istunut kymmenissä seminaareissa kuuntelemassa asiantuntijoita Suomesta ja ulkomailta, olen osallistunut syvällisiin analyyseihin Lähi-idän tulevaisuudesta. Olin ehtinyt tehdä opintosuuntaukseeni liittyviä töitä ennen opintojeni alkuakin, mutta olen saanut täysin uutta näkökulmaa töihini opintojeni kautta. Aion jatkaa valitsemallani polulla eräänlaisena kulttuuritulkkina. Tarkoituksenani on avata hieman kahden näennäisen erilaisen kulttuurin yhtäläisyyksiä toisilleen ja näyttää ihmisille, kuinka samanlaisia he oikeastaan ovatkaan. Helppo tulevaisuus ei varmasti ole, mutta uskon, että se on sitäkin antoisampi.
Virpi Hämeen-Anttilan ihanne on renessanssin universaalioppinut. Maisteriksi hän valmistui laajalla aineyhdistelmällä ja kaikkiruokaisen humanistin tie on jatkunut yliopiston opettajana, kääntäjänä ja tieto- ja kaunokirjailijana. Tutkija-Virpin ala on Etelä-Aasian kirjallisuus ja kulttuuri. Kirjailija-Virpin ala puolestaan on kieli, mieli ja mennyt ja nykyinen maailma.
Taru Salminen on Etelä-Korean tunnetuin suomalainen. Ravintoloitsijana, kääntäjänä ja tv-kasvona Salminen osallistuu jatkuvasti korealaisen kulttuurin ja yhteiskunnan kehittämiseen. Hän pyrkii tuomaan suomalaista ja korealaista kulttuuria lähemmäksi toisiaan ja toivoo tulevaisuudessa pystyvänsä joustavammin työskentelemään kahden maan välillä.
Lähi-Itä ja arabian kieli ovat aina kiinnostaneet Lotta Malmirintaa. Nyt hänen työpaikkansa PYM-koordinaattorina Suomen Egyptin suurlähetystössä Kairossa yhdistää molemmat. Tehtävissään hän näkee mielenkiintoisia ihmisiä ja kokee, miten egyptiläinen yhteiskunta kehittyy.
–Toimenkuvanani on valvoa ja opastaa, miten paikalliset kansalaisjärjestöt käyttävät Suomen valtion niille myöntämiä määrärahoja. Tällä hetkellä painotus on erityisesti naisten aseman parantamisessa.
Vaikka projektinhallinta ja talousosaaminen eivät olleet valmiiksi tuttuja, kielen ja kulttuurin tutkimuksesta valmistunut Malmirinta sai paikan.
– Olin aikaisemmin Egyptissä vuoden verran vaihdossa opiskelujen aikana ja pitempiä aikoja mm. vapaaehtoistyössä, joten käytännön kokemusta oli ehtinyt kertyä. Opintojen teoreettinen puoli sai täten erittäin hyvää vastapainoa käytännön kokemuksista. Uskon, että tätä myös työnantajani ovat arvostaneet.
Malmirinnan työura lähti alun perin liikkeelle jo opintojen aikana Ulkoministeriön tarjoamasta harjoittelupaikasta.
– Arabian kielitaito on ollut koko työuran ajan avuksi. Paljon ovat myös auttaneet Ulkoministeriössä luodut suhteet. Pääsin tutustumaan erilaisiin henkilöihin, minkä uskon myöhemmin auttaneen työnsaannissa.
Ministeriöstä tie vei IOM:n (International Organization for Migration) ja Maahanmuuttoviraston kautta nykyiseen työtehtävään.
– Opintojen jälkeen voi hyvin jatkaa opiskeluja itsekseen ja opetella esimerkiksi excelin käyttöä tai budjetin kasaamista. Se, että ei ole opetellut jotain opintojen aikana, ei ole mikään este sille, etteikö sitä voisi oppia ja tehdä vaikka työkseen myöhemmin.
Malmirinta harmittelee, että liian usein työpaikkailmoituksia katsotaan vaatimusluettelona ja paikkaa ei uskalletakaan hakea, koska oma osaaminen tuntuu riittämättömältä. Malmirinta rohkaiseekin hakemaan, mikäli vain työnkuva kiinnostaa.
-Suurimmalla osalla hakijoista ei ole kaikkia tarvittavia ominaisuuksia. Työnantajat katsovat myös paljon hakijan persoonaa ja sitä, kuinka paljon hakija olisi valmis kehittymään työn mukana.
Samaa lähestymistapaa hän suosittelee opintoihin.
-Ehdottomasti kannattaa hakea opiskelemaan asioita, joihin itsellä on halu ja intohimo. Vaikka ei aina tietäisi mihin se johtaa niin kannattaa seurata omaa ääntä. Jos olet oikeasti hyvä jossain, niin kyllä töitä löytyy.