Opetushallitus esitti arviointistrategiassaan vuonna 1995, että koulutuksen vaikuttavuutta arvioitaessa on tarkasteltava paitsi oppiaineosaamista myös muita koulun tuottamia valmiuksia. Nämä valmiudet auttavat menestymään eri oppiaineissa ja ennakoivat itsensä kehittämistä muodollisen koulutuksen jälkeenkin. Oppiainetietojen ja -taitojen ohella ne turvaavat peruskoulunsa päättäville nuorille elinikäisen oppimisen eväät muuttuvassa maailmassa.
Opetushallituksen opetusneuvos Ritva Jakku-Sihvonen ja Helsingin kaupungin Opetusviraston linjajohtaja Paula Sermilä kutsuivat Jarkko Hautamäen, Patrik Scheininin ja Markku Niemivirran kokoukseen, jossa päätettiin kehittää oppimaan oppimisen arviointimenetelmä. Opetushallituksen tilauksesta Helsingin yliopiston tutkijaryhmä ryhtyi professori Jarkko Hautamäen johdolla laatimaan oppimaan oppimisen suomalaista viitekehystä ja siihen perustuvaa testimuotoista tutkimusmenetelmää. Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA (Centre for Educational Assessment CEA), perustettiin vuonna 1996 kasvatustieteelliseen tiedekuntaan tätä tehtävää varten. Mukana olivat perustamisvaiheessa Pekka Arinen, Airi Hautamäki, Jarkko Hautamäki, Sirkku Kupiainen, Markku Niemivirta ja Patrik Scheinin. Näin lähtivät kehittymään oppimaan oppimisen teoria, arviointikehys ja arviointivälineet sekä isojen aineistojen käsittelyn tietotaito.
Taustalla olivat Euroopan unionin koulutuksen arvioinnin (European Network of Policy Makers for the Evaluation of Educational Systems) kehittämistavoitteet sekä Opetushallituksen silloinen koulutuksen tuloksellisuuden arviointimalli (1995), jossa ennakoitiin EU-kehitystä ja suomalaisen koululainsäädännön muutoksia. Samaan kokonaisuuteen liittyy OECD:n PISA-ohjelma (Programme for International Student Assessment) erityisesti metakognition ja ongelmanratkaisun osalta.
Ryhtyessään laatimaan teoreettista viitekehystä ja tehtäväsarjaa oppimaan oppimisen arvioimiseksi tutkijaryhmällä oli neljä tavoitetta:
Teoreettisen pohjatyön jälkeen ensimmäinen tavoite konkretisoitui tehtäväsarjana, joka soveltui aineistonkeruuseen kouluissa opettajan johdolla. Sarja koostui osaamistehtävistä sekä asenteita ja uskomuksia luotaavista kysymyksistä. Menetelmää koekäytettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran viidellä helsinkiläisellä ala-asteella keväällä 1996. Samalla luotiin tapa välittää arviointitietoa selkeänä ja käytännönläheisenä raporttina mukana olleille kouluille ja arvioinnin tilaajalle.
Tavoitteiden mukaisesti raportissa ei vain esitelty arviointituloksia, vaan ne yhdistettiin oppilaiden koulumenestystä koskeviin tietoihin oppilas-, luokka- ja koulutasolla. Näin saatettiin tuoda aiempaa tarkemmin esiin koulujen välisten erojen syitä ja eri tekijöiden yhteyksiä. Virallisen raportin lisäksi arviointituloksia ja oppimaan oppimisen teoriataustaa esiteltiin mukana olleiden koulujen opettajille erillisessä tilaisuudessa. Tämä osoittautui jatkossakin tärkeäksi tavaksi saada arviointitietoa mukaan elävään keskusteluun koulun kehittämisestä.
Testin viimeistelyn jälkeen toteutettiin viisi valtakunnallista oppimaan oppimisen arviointitutkimusta (2005, 2002, 2000, 1999, 1997).
Koulutuksen arviointikeskus HEA alkoi tarjota oppimaan oppimisen arviointia myös yksittäisille kunnille tai kouluille. Yhteistyö oli tiivistä erityisesti Helsingin kanssa, minkä ansiosta voitiin kehittää muun muassa Ensiaskeleet-seulaensiluokkalaisten oppimisvalmiuksien arviointiin. Myös ammatillisia oppilaitoksia arvioitiin useaan otteeseen.
Valtakunnallisten tutkimusten päätyttyä kehitettiin edelleen kunnille tarjottavia arviointipalveluja ja niitä tarjottiin etenkin pääkaupunkiseudun kunnille. Näiden tutkimusten yhteydessä tuli entistä selvemmin esiin interventioiden tarve. Arviointitutkimuksella saatiin hyvä kuva kunnan tai koulun oppilaiden oppimaan oppimisen valmiuksista, jolloin tilaaja luonnollisesti kysyi, miten niitä voitaisiin parantaa. Arviointikeskuksessa otettiin käyttöön ajattelutaitointerventiot ja laadittiin Sosiaalisesti taitava koululainen -ohjelma edistämään oppimismyönteisten uskomusten kehittymistä koululuokissa. Interventioita kokeiltiin käytännössä ja niiden toimivuutta arvioitiin. Lupaavista tuloksistaan huolimatta ne jäivät satunnaiseen käyttöön.
Oppimaan oppimisen tutkiminen jatkui 2000-luvun alkuvuosina pääosin Suomen Akatemian rahoittamana tutkimusprojektina. Vuosituhannen vaihteessa Euroopan unionissa alettiin keskustella eurooppalaisen oppimaan oppimisen arviointimenetelmän kehittämisestä. Arviointikeskus on ollut vuodesta 1998 asti mukana EU:n koulutuspoliittisessa yhteistyössä kehittämässä tällaista mittaristoa. Suomi osallistui yhtenä kahdeksasta maasta vuonna 2008 EU-indikaattorin pilottitutkimukseen, ja arviointikeskuksen asiantuntemus on edustettuna mittariston jatkokehittämisessä.
Vuonna 2004 Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA sai hoidettavakseen PISA 2006 -tutkimuksen Suomen osuuden.
PISAn aineistonkeruuvaiheen päätyttyä Koulutuksen arviointikeskus laajensi toimenkuvaansa ja kehitti uusia työtapoja ja arviointimenetelmiä: luokkahuonevideointia, haastattelutekniikoita, opettajien vertaisarviointia ja kehittävää arviointia. Lisäksi laadittiin uusi koulun ja opetuksen arviointimenetelmä, Koulun laatumittari, joka antaa oppimaan oppimisen arvioinnin kanssa kattavan kuvan koulun tuloksellisuudesta laajassa merkityksessä.
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA on tarjonnut jo 25 vuoden ajan kunnille ja kouluille mahdollisuutta arvioida työnsä tuloksellisuutta oppimaan oppimisen tehtäväpaketin avulla. Oppimaan oppimisen arviointiin on tähän mennessä osallistunut yhteensä jo yli 100 000 peruskoulun oppilasta ja toisen asteen opiskelijaa, mikä muodostaa yhden laajimmista suomalaisista samaan tehtäväsarjaan perustuvista osaamistietokannoista.
Toiminta kattaa nykyään paitsi eri-ikäisten oppilaiden oppimaan oppimisen taitojen arvioinnin, myös koulunsa aloittavien ensiluokkalaisten oppimisvalmiuksien arvioinnin sekä opettajien oman pedagogisen työn kehittämisen.