Viime vuosina julkisissa tiloissa ovat yleistyneet turvallisempien tilojen periaatteet. Ne ohjaavat toimimaan sensitiivisesti erityisesti usein syrjityksi tulevia ryhmiä ja yksilöitä kohtaan. Hiljattain julkaistussa Erimielisten tila: Vaikeiden aiheiden käsittely opetuksessa -artikkelikokoelmassa kysytään kuitenkin, voiko turvallisen tilan tavoittelu tuottaa myös ongelmia. Tutkijat ovat aiheesta jokseenkin erimielisiä.
– Koen turvallisen tilan ideana tervetulleena, sanoo Taideyliopiston musiikkikasvatuksen yliopistonlehtori Katja Thomson.
– Mutta kun koulutamme lapsia, nuoria ja aikuisia, emme halua tilaa, joka on ehdoton ja puhdasoppinen.
Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen yliopisto-opettaja Silja Lamminmäki-Vartian mukaan turvallisen tilan ongelma voi olla se, että vaikeita asioita lähdetään välttelemään. Tällöin toisen kohtaaminen ja oppiminen voi jäädä pinnalliseksi.
Turvallisemman tilan käsitteelle on esitetty myös vaihtoehtoja, kuten rohkea tai älyllisesti turvaton tila tai avointa akateemista keskustelua painottavat Chicagon periaatteet. Katja Thomson pohtii, että keskeistä ei ehkä olekaan se, että valitaan sopivin käsite tai periaatelista, vaan että pohditaan opetustilanteen syviä tavoitteita ja uskalletaan keskustella eri aiheista ja niiden herättämistä tunteista.
– Erilaisten käsitteiden ääneen sanominen antaa myös opiskelijoille avaimia siihen, mitä vaihtoehtoja on, julkistamistilaisuuden juontaja, historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja muusikko Matti Johannes Koivu Vantaan seudun steinerkoulusta summaa.
Silmien avaamista ja tunteiden herättelyä
Vaikka suomalaiseen keskustelukulttuurin ei perinteisesti ole kuulunut räiskyvää tunteiden ilmaisua, myös luokkahuoneiden keskusteluissa tunteet ovat läsnä esimerkiksi siinä, että rakennetaan me vastaan he -asetelmia.
– Tänä päivänä sosiaalisen median tunnekulttuuri tuntuu tihkuvan luokkahuoneeseen, kertoo Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Sonja Helkala.
– Tällöin opiskelijat voivat pelätä osallistua keskusteluun, koska he pelkäävät, mitä muut ajattelevat mutta myös sitä, että jokin kannanotto voi joutua viraaliksi.
Joskus oppijoita pitääkin rohkaista ilmaisemaan tunteita sekä kuvittelemaan sitä, miltä elämä voisi näyttää toisenlaisissa olosuhteissa. Tähän yksi apu on kaunokirjallisuus. Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina toimiva Monja Kataja Kallion lukiosta kertoo tilanteesta, jossa romaani avasi lukiolaisen silmät toisenlaiselle ajattelutavalle:
– Opiskelija katsoi minua ja sanoi: Ai, näinkin voi ajatella! Näitä tapauksia pidän mielessä, kun mietin, miksi luetutan kirjallisuutta, joka ei välttämättä tunnu hyvältä sitä maailmankatsomusta vasten, joka opiskelijalla on, tai joka tuntuu tylsältä, kurjalta tai ankealta.
Erimielisyyttä myös tiedosta?
Vaikeistakin aiheista voidaan keskustella, kun se tehdään dialogisesti ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon perustuen. Viime vuosina yhteiskunnassa on kuitenkin havaittu episteemistä polarisaatiota, jossa yhteinen tietoperusta sirpaloituu. Keskustelu voi tuntua mahdottomalta, jos jo perustavanlaatuisista faktoista ollaan eri mieltä.
Helsingin yliopiston systemaattisen teologian yliopistonlehtori Rope Kojonen argumentoi, että myös tiedeskeptikon kanssa voi silti keskustella.
– Jos opetuksessa tulee hankalia tilanteita, voi myös turvautua kollegojen apuun, pohtii Helsingin yliopiston biologian didaktiikan yliopistonlehtori Elina Särkelä. Esimerkiksi luonnontieteiden ja katsomusaineiden välinen yhteistyö voisi helpottaa evoluution kaltaisten aiheiden opetusta, joihin liittyy katsomukseen pohjautuvia erimielisyyksiä.
Rope Kojosen mukaan tiedon lisäksi kannattaa opettaa myös tiedollisia asenteita, kuten sitä, miten suhtautua asiantuntijoiden laajaan konsensukseen.
Laadukas opetus voi johtaa näkemysten muuttumiseen – siis oppimiseen. Sen sijaan kuoliaaksi vaikeneminen, tuomitseminen ja vastakkainasettelu harvoin toimivat.
Terveellistä etäisyyttä
Helsingin yliopiston historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktiikan yliopistonlehtori Mikko Puustinen toteaa, että koululla on keskeinen merkitys pätevän tiedon ja keskustelutaitojen opettamisessa erityisesti tässä polarisaation, populismin ja epävarman tulevaisuuden ajassa. Parhaimmillaan koulu voi olla paikka, jossa saa ottaa terveellistä etäisyyttä yhteiskunnallisesti repiviin kysymyksiin ja tarkastella niitä analyyttisesti mutta myös empaattisesti, yhteistä hyvää tulevaisuutta kuvitellen ja rakentaen.