Miten merkitys muodostuu vuorovaikutuksessa? Tätä tuli Helsingin yliopistoon selvittämään Mannheimin ylipiston germaanisen filologian professori Arnulf Deppermann. Hän työskentelee humanistisen tiedekunnan vierailevana professorina yhteistyötyössä Helsingin yliopiston vuorovaikutustutkijoiden kanssa kolmivuotisessa projektissa vuoden 2020 loppuun. Yhteistyökumppaneina ovat suomen kielen professori Marja-Leena Sorjonen, post doc -tutkija Katariina Harjunpää ja sosiologian professori Anssi Peräkylä.
Tutkijoita kiinnostaa, miten puhujat tekevät keskustelukumppaneilleen selväksi, mitä tarkoittavat. Ryhmällä on aineistona vuorovaikutustilanteita esimerkiksi psykoterapiaistunnoista ja teatterin harjoitustilanteista. Videoaineistoja käytetään niin paljon kuin mahdollista, sillä niiden avulla päästään myös muun kuin kielellisen vuorovaikutuksen äärelle: vartalon liikkeet, eleet ja katseet merkitsevät paljon.
Terapian kommunikaatiosäännöt poikkeavat arkikeskusteluista
Psykoterapiaistuntojen kommunikaatiossa tutkijoita kiinnostaa esimerkiksi, miten ja missä kohtaa terapeutti tulkitsee ääneen potilaan kertomusta ja ohjaa tätä tunnistamaan asiaan liittyviä tunteita ja motivaatiotekijöitä. Potilas esimerkiksi kertoo menneisyyden tapahtumasta, ja terapeutti puuttuu kertomukseen: ”Mitkä olivat tunteesi siinä tilanteessa?” ”Näen, että olet vihainen.” ”Voisiko olla, että tunnet surua tapahtuneesta?”
Tutkijat selvittävät, missä kohtaa potilaan kertomusta nämä väliintulot tapahtuvat ja miten potilas reagoi terapeutin huomioihin. Oletuksena on, että potilaan muuttuvat reaktiot terapeutin väliintuloihin voivat kertoa terapian edistymisestä.
Arnulf Deppermann toteaa, että terapiakeskustelu on kommunikaatiotilanteena hyvin erilainen arkikeskusteluihin verrattuna. Jos terapian kaltainen keskustelu käytäisiin ystävysten kesken, keskustelukumppanin esittämät tulkinnat ja kysymykset, joissa tämä pohtisi toisen motiiveja ja tunteita, voisivat aiheuttaa kiusaantuneisuutta ja siten konfliktin vuorovaikutustilanteeseen.
Deppermannilla on kielitieteellisen osaamisen lisäksi myös psykologian alan koulutus. Hän kiinnostui kielentutkimuksesta, kun oli psykologian alan tohtorin tutkintonsa jälkeen mukana tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin toisen maailmansodan aikana aivovamman saaneiden potilaiden kommunikaatiota. Haastattelut olivat jopa kolmen tunnin mittaisia. Deppermann huomasi kiinnostuvansa siitä, miten kielellä rakennetaan tarinoita. Niinpä hän päätti jatkaa uraansa kielitieteen alalla.
”Ok” on yleistynyt monissa kielissä
Arnulf Deppermannin kolmivuotinen yhteistyö Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa alkoi vuoden alussa, mutta tutkijakollegat ovat tuttuja jo useiden vuosien takaa. Deppermann kehuu suomalaisia kollegoitaan: Helsingissä on eloisa ja kansainvälinen akateeminen ympäristö. Viime vuonna päättyneen Suomen Akatemian Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikön työ tunnetaan maailmalla.
Viime vuonna Deppermann ryhtyi tutkimaan yhdessä suomalaisten ja muiden kansainvälisten kollegoidensa kanssa ilmaisun ok käyttöä 14 eri kielessä. Ilmaisun käyttö on yleistynyt 1990-luvulta lähtien, ja sen merkitykset ovat laajentuneet. Puhuja voi ilmaista ok:lla esimerkiksi, että on täysin ymmärtänyt, mitä keskustelukumppani sanoo. Äänen painokin vaikuttaa: esimerkiksi nouseva intonaatio viestittää usein yllättyneisyyttä tai epäluuloa sanottua kohtaan.
Tyypillinen ok-ilmauksen käyttötarkoitus on myös uuteen toimintaan siirtyminen. Esimerkiksi kun lääkärin vastaanotolla on ensin käyty läpi potilaan sairaushistoriaa ja sen jälkeen ryhdytään tutkimaan: ”Ok, nyt voisimme sitten tutkia jalkaasi.”
Puhuessaan ihmisten kanssa arjessa Arnulf Deppermann ei vuorovaikutustutkimuksen oppeja juuri mieti.
– Keskusteluista tulisi todella keinotekoisia, outoja ja hidastuneita, jos niiden aikana ryhtyisi analysoimaan, miksi toinen käyttää tiettyä äänenpainoa tai ilmausta juuri nyt.