Kiovassa Ylelle työskentelevä Maxim Fedorov kokee tekevänsä tavallista toimittajan työtä, jota jokainen kollega pystyy tekemään. Siksi hän suhtautuu huomioon vaatimattomasti.
– Nimitys tuntuu hienolta. Ymmärrän kuitenkin, etten näyttäydy pelkästään toimittajana, vaan edustan myös jotakin isompaa: olen oppinut aikuisiällä vieraan kielen ja toimin sillä julkisissa töissä.
Tällaisena kansainvälisenä osaajana ja kieliasenteiden tuulettajana häntä kuvaillaan myös nimitysperusteissa.
Pietarista Helsingin ja Saksan kautta Ukrainaan
Maxim Fedorov aloitti suomen opinnot Pietarissa vuonna 2002. Hän haki vaihto-ohjelman kautta opiskelemaan Jyväskylään ja huomasi pärjäävänsä yliopisto-opinnoissakin suomeksi. Maisterihaussa aukeni tie useampaan yliopistoon. Opinahjoksi valikoitui Helsingin yliopisto. Fedorov valmistui vuonna 2010 pääaineenaan Suomen kieli ja kulttuuri.
Elämistään rahoittaakseen Fedorov työskenteli ensin kirjakaupassa. Vuonna 2013 hän pääsi Ylen venäjänkieliseen toimitukseen tuntipalkkaiseksi freelanceriksi. Pienessä porukassa sai opetella niin radiota, televisiota kuin verkkoakin.
Ylen vuosien jälkeen Fedorov työskenteli Saksassa paikalliselle yleisradiolle, Deutsche Wellelle. Hän teki paljon juttuja kansainvälisestä politiikasta venäjäksi. Niille oli tarvetta: Youtuben katselu Venäjällä lisääntyi, kun liberaalia mediaa rajoitettiin, ja normaalien journalististen tapojen mukaisesti tehdyt Youtube-sisällöt täydensivät propagandistista uutisointia.
Seuraavaksi Fedorov aikoi suunnata freelanceriksi Moskovaan, mutta sodan myötä toimittajan työ Venäjällä muuttui mahdottomaksi. Kun Ylellä selvisi hänen kiinnostuksensa tehdä toimittajan töitä Ukrainassa sodan jälkeen, hänelle ehdotettiin:
– ”Entä jos lähtisit jo nyt?” Niinpä lähdin. En pelännyt sotaa, mutta minua huolestutti Venäjällä asuneen ukrainalaisen äitini suhtautuminen sekä se, miten minut venäläistaustaisena otettaisiin vastaan. Kumpikin pelko osoittautui aiheettomaksi.
Ukrainassa työ sujuu
– Juuri nyt Ukraina on toimittajalle ammatillisesti ihanteellinen paikka tehdä työtä. Ihmiset ovat avoimia. He haluavat kertoa tarinoita ja antaa haastatteluita, etenkin suomalaiselle medialle. Ukrainalaiset tuntevat Suomen talvisodan, ja he kiittelevät myös aseavusta ja henkisestä tuesta.
Ukrainassa on Fedorovin mukaan myös helpompaa sopia haastatteluja ja vierailuita valtion elimiin kuin Venäjällä rauhan aikana. Byrokratiaa on kummassakin maassa, mutta Ukrainassa sitä pyritään kitkemään osana korruptionvastaista taistelua.
Fedorovin päivät rakentuvat uutistilanteen mukaan.
– Olen lähes päivittäin yhteydessä Pasilaan. Jos tulee tärkeä uutistapahtuma, päiväni voi kestää aamusta iltaan. Muina päivinä saan itse vaikuttaa työmäärään ja rytmittää sitä vapaa-ajan kanssa. Jos toimituksellisia töitä on vähemmän, kaivelen mahdollisia juttuaiheita, kirjoitan kirjaa tai opiskelen uutta kieltä.
Kuvaajana hän käyttää usein tuttuja paikallisia kontakteja. Suorat lähetykset hän kuvaa itse omalla kännykällään.
Entäs sota?
– Sodan läsnäolo tuntuu erilaiselta eri osissa Ukrainaa. Kiovassa eletään suhteellisen normaalia elämää. Sota vaikuttaa kuitenkin taustalla. Koko ajan on hyvä pitää mielessä, että jotakin voi tapahtua.
Vaalikone, oppositiojohtaja ja ensimmäinen suora lähetys
Maxim Fedorovin tähänastiselle uralle mahtuu kolme erityistä merkkihetkeä.
– Venäjänsin Ylen vaalikonetta vuoden 2019 eduskuntavaaleja varten ja kommentoin sen sisältöä. Kommenttejani pidettiin arvokkaina, ja sain kutsun vaalikonetyöryhmään. Olin muuttanut Suomeen alle 15 vuotta sitten, ja nyt olin jo mukana suunnittelemassa vaalikonetta suomalaisille.
Vuonna 2020 Fedorov työskenteli Deutsche Wellelle ja teki juttuja Valko-Venäjän protesteista. Samana syksynä hän näki BBC:n dokumentin Valko-Venäjän tapahtumista. Dokumentissa Svjatlana Tsihanouskaja, nykyisin maanpaossa elävä oppositiopoliitikko, katseli kännykästään Fedorovin tekemää juttua.
– Kolmas merkkihetkeni oli työn aloittaminen Ukrainassa ja erityisesti ensimmäinen suora lähetys. Minulla ei olut aikaisempaa kokemusta uutissisältöisistä suorista lähetyksistä, etenkään miljoonayleisölle.
Yliopistoyhteisö toimi siltana yhteiskuntaan
– Ilman yliopistokoulutusta en olisi päässyt käsiksi kielitaitoon, joka mahdollistaa suomeksi työskentelyn, Fedorov toteaa.
– Yliopistolla harjaannuin kirjoittamaan erityyppisiä tekstejä, hankkimaan tietoa ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Minua opettivat oppiaineen gurut kuten Eila Hämäläinen, Anna-Liisa Lepäsmaa, Leena Silfverberg ja Leila White. Yliopistokavereiden ansiosta opin suomea monipuolisesti ja pääsin sisään suomalaiseen yhteiskuntaan.
Fedorov kuvaa venäläistä korkeakouluopiskelua sääntöpainotteisemmaksi. Siellä käteen annetaan valmis aikataulu, kun taas Suomessa opiskelija voi valita kursseja oman kiinnostuksensa mukaan. Se paitsi opetti suhtautumaan asioihin rennommin, myös ottamaan vastuuta omasta elämästä, valinnoista ja menestymisestä.
– Joskus harmittelin, miksi lähdin humanistiselle alalle, koska humanisti ei ole ammatti vaan pohjakoulutus. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että humanisteja tarvitaan. Heillä on laaja-alaisin ote tietoon ja maailmaan.
Fedorov ehti aloittaa sarjakuvakielen imitatiiveja käsittelevän väitöskirjan. Yhtenä syynä työn keskeytymiselle on tutkijan elämään kuuluvat pätkätyöt ja hakemusrumban rankkuus. Mahdollisuus palata tutkimustyöhön joskus esimerkiksi säästöjen turvin ei kuitenkaan ole poissuljettu.
Kieli kuuluu muillekin kuin äidinkielisille
Fedorov työskentelee näkyvällä paikalla mediassa ja käyttää suomea toisena kielenä. Vuoden humanistialumnin nimitysperusteiden mukaan hänen esimerkkinsä osoittaa, että suomi kuuluu muillekin kuin äidinkielisille, ja rohkaisee muita aikuisena kieltä oppineita tavoittelemaan omia ammatillisia unelmiaan.
– Kielen käyttämistä ei tarvitse arastella. Viesti tulee ymmärretyksi, vaikka tekisi virheitä kieliopissa tai sanastossa. Kielen opiskelu on suurelta osin tylsää opettelua. Kun osaa sanat, virheettömyys ei ole niin iso asia. Itse opin parhaiten kirjoittamalla.
Mahdollisuus käyttää toista kieltä työkseen vaatii Fedorovin mukaan myös yhteiskunnallista muutosta: julkisiin töihin pitää palkata rohkeasti ihmisiä, jotka käyttävät työkielenään muuta kuin äidinkieltään.
– Kun ei-äidinkielisiä on julkisuudessa enemmän, hyväksyttävyys kasvaa ja valmius kuunnella erikuuloista kieltä lisääntyy.