Lähes kaksisataa Lähi-idän tutkijaa paneutuu Helsingissä arabikevään vaikutuksiin, siirtolaisuuteen ja ilmastonmuutokseen
Monitieteinen Breaking and Creating Boundaries in the Middle East -konferenssi 14.‒16.8. kattaa tieteenalat teologiasta ja uskontotieteestä sosiologiaan ja kansainvälisen politiikan tutkimukseen. Konferenssia isännöivät Helsingin yliopisto ja Suomen Lähi-idän instituutti.

– Alueen yhteiskunnat ovat muuttuneet rajusti viime vuosina. Voimakkaimmillaan muutos näkyy tietysti alueen lukuisissa konflikteissa. Jotta voisimme ymmärtää ja ratkoa konflikteja, on nykyistä paremmin ymmärrettävä niiden taloudellisia, geopoliittisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia sekä globaaleja vaikutuksia esimerkiksi pakolaisuuteen ja terrorismiin, arvioi Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori ja Suomen Lähi-idän instituutin säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Hannu Juusola.

Konferenssissa kuultavien 180 tieteellisen esitelmän lisäksi ohjelmaan kuuluu kutsupuheenvuoroja alan nimekkäimmiltä tutkijoilta. Yksi maailman johtavista Kurdistanin tutkijoista, Exeterin yliopiston professori Gareth Stansfield, kertoo näkemyksiään konferenssin yhteydessä järjestettävässä kaikille avoimessa "The future of Iraq: Will it Rise or Fall?" -keskustelutilaisuudessa Tiedekulmassa keskiviikkona 14.8. kello 13–15.

Lue tiedote Suomen Lähi-idän insituutin sivuilta

Konferenssin verkkosivut