Kulttuuriperintöaineiden yhteinen alumni-ilta

Kulttuuriperintöaineiden ensimmäinen yhteinen alumnitapahtuma järjestettiin marraskuisena iltana modernissa Minerva-opetustilassa Siltavuorenpenkereellä. Arkeologia, folkloristiikka, kansatiede ja taidehistoria ovat aikaisemmin järjestäneet omia alumnitilaisuuksiaan, mutta tällä kertaa voimat päätettiin yhdistää.

Uudenlainen alumni-ilta innostikin mukaan uusia kulttuuriperintöaineista valmistuneita. -Olen ollut Helsingin yliopiston rekisteröitynyt alumni siitä lähtien kun alumnitoiminta alkoi, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun osallistun alumnitilaisuuteen. Opiskelin taidehistoriaa ja arkeologiaa, ja kun nyt on tällainen tilaisuus, jossa on molemmat oppiaineet mukana, innostuin lähtemään mukaan, kertoo Ulla Shackleton.

Illan teemana oli sosiaalinen media ja kulttuuriperintötyö.

– Halusimme illan aiheeksi jotain sopivan kevyttä, mutta samalla kiinnostavaa ja ajankohtaista, kertoo tutkijatohtori Tytti Steel, yksi tapahtuman järjestäjistä. Illan aikana myös käytettiin sosiaalista mediaa. Käytössä olivat tablettitietokoneet ja Flinga-sovellus, jonka kautta kaikki saattoivat kommentoida esityksiä ja esittää kysymyksiä.

Kulttuurijohtaja Helka Ketonen Maaseudun Sivistysliitosta, museoamanuenssi Anna Kangas Vantaan kaupunginmuseosta ja erikoissuunnittelija Sanna Hirvonen Kiasmasta kertoivat lukuisia esimerkkejä siitä, miten he ovat työssään käyttäneet sosiaalista mediaa. Kaikkien alustajien mielestä sosiaalinen media tarjoaa uusia tapoja toimia aikana, jolloin kulttuuritapahtumien viestintään ei paljon taloudellista tukea heru.

Onnistunut esimerkki sosiaalisen median käytöstä kulttuuriperintötyössä on Vantaan Kaupunginmuseon ”Viimeinen M-juna”-tapahtuma. Se sai alkunsa muutaman museolaisen lounaskeskustelusta ja muuttui Facebookin kautta joukkotapahtumaksi, joka sai suuren mediahuomion.

– Me laitoimme se alkuun, mutta yleisö teki siitä suuren tapahtuman ja samalla saimme talteen valtavasti M-junaan liittyviä muistoja, valokuvia ja YouTube-videoita, sanoi Anna Kangas.