Kielipankissa: Benjamin Schweitzer

Kielipankki koostuu kattavasta joukosta aineistoja sekä niiden tutkimiseen soveltuvista ohjelmistoista tehokkaassa laiteympäristössä. Benjamin Schweitzer kertoo väitöskirjatutkimuksestaan, jossa hän tarkastelee taidemusiikin erikoiskieltä. Korpuslingvistiset menetelmät mahdollistavat tarkastelun eri näkökulmista.

Kuka olet?

Olen saksalainen säveltäjä, kääntäjä ja kielitieteilijä (biografisessa järjestyksessä). Olen opiskellut sävellystä, musiikin teoriaa ja orkesterinjohtoa – muun muassa Sibelius-Akatemiassa Helsingissä – ja olen sittemmin toiminut pääasiassa freelance-säveltäjänä sekä jonkin verran myös luennoitsijana ja konserttijärjestäjänä. 2000-luvun alussa aloin myös tehdä käännöstöitä suomesta saksaan – erityisesti historiallisia ja musiikkitieteellisiä tietokirjoja, mutta myös joitakin oopperalibrettoja ja novelleja.

Nelikymppisenä siirryin toiselle urapolulle ja opiskelin fennistiikkaa ja skandinavistiikkaa Greifswaldissa ja Tartossa. Kun suoritin maisterin tutkinnon vuonna 2018, minulla oli jo aavistus, että kielitieteelliset pyrkimykseni eivät päättyisi tähän. Olin hyvin iloinen, kun pian tämän jälkeen sain mahdollisuuden jatkaa väitöskirjahankkeella. Työskentelen tällä hetkellä tutkijana Greifswaldin yliopiston fennistiikan laitoksella ja kirjoitan väitöskirjaani kansainvälisen Baltic Peripeties -tutkimusryhmän puitteissa. Ohjaajani on professori Marko Pantermöller.

Mikä on tutkimuksesi aihe?

Tutkin suomalaisen taidemusiikin erikoiskieltä useasta eri näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulmani on historiallis-systemaattinen: Tarkastelen, millä tavoin tämän tietyn erityisalan kieli, joka alkujaan tuli Suomeen kulttuurituonnin välityksellä, on syntynyt. Mitä tapahtui spontaanisti ja mikä oli kielisuunnittelun ja kielenhuollon vaikutusta? Mitä termejä omaksuttiin ja millaisia ”omintakeisia” suomalaisia sanoja kieliyhteisö onnistui keksimään, ja millaisia rakenteellisia ongelmia oli voitettava tässä prosessissa?

Tutkimukseni toinen näkökulma koskee siirtymistä termeistä teksteihin, sanoista kerrontaan: Millaisia haasteita suomalaiset kriitikot ja musiikkitieteilijät kohtasivat kirjoittaessaan musiikista suomeksi? Mitä malleja he noudattivat ja onko olemassa rakenteellisesti ”tyypillisesti suomalainen” tapa kirjoittaa musiikista?

Kolmas ja monimutkaisin näkökulma on diskurssilingvistinen lähestymistapa: Millaisia intertekstuaalisia suhteita on löydettävissä (suomalaista) musiikkia käsittelevistä suomenkielisistä teksteistä? Heijastuvatko tässä diskurssissa kansalliset auto- ja heterostereotyypit? Entä millä tavoin taidemusiikki suomalaisen ”kulttuuri-identiteetin” kulmakivenä tulee ilmi musiikkiin liittyvästä kirjoittamisesta aina 1900-luvun alusta lähtien?

Miten Kielipankki liittyy tutkimukseesi?

Korpuslingvistiikka on tutkimuksessani tärkeässä asemassa, vaikka käytänkin todennäköisesti hieman epätyypillistä lähestymistapaa. Virallisen taksonomian mukaan tutkimukseni voisi olla korpuspohjaista tai korpussuuntautunutta, mutta itse käyttäisin ehkä mieluummin määrettä ”korpustietoinen”. Tutkimuksessani tarkastelen pääasiassa pidempiä katkelmia tai jopa kokonaisia tekstejä, joista poimin avainsanoja, kollokaatioita ja diskurssisemanttisia kehyksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että analyyttinen lähestymistapani on selvästi kvalitatiivinen. Toisaalta selvittäessäni, milloin ja missä yhteydessä tietyt avainsanat tai käsitteet esiintyvät ensimmäisen kerran, millä tavoin ne jakautuvat diakronisesti ja millainen vaikutus niillä on ollut, minun on tarkasteltava lähdeaineistoa myös kvantitatiivisesta näkökulmasta.

Tässä kohtaa Kielipankki tulee kuvioihin. Käytän pääasiassa Kansalliskirjaston sanoma- ja aikakauslehtikokoelmaa (KLK), joka sisältää valtavan kokoelman päivälehtiä 1900-luvun puoliväliin saakka sekä varhaisia musiikkilehtiä, minkä vuoksi se on ollut minulle korvaamaton lähdeaineisto. Käytän korpusanalyysia testatakseni, vahvistaakseni ja laajentaakseni tutkimushypoteeseja, jotka usein syntyvät yhdestä ainoasta tekstissä olevasta havainnosta tai jopa ”tiedän, että jossain täällä on oltava jotain” -vaistosta. Konkreettisen esimerkin mainitakseni se voisi olla kysymys, kuten ”Mistä lähtien ʻSibeliusʼ ja ʻalkuvoimaʼ ovat esiintyneet yhdessä? Antaako korpus todisteita oletukselle, että siitä tuli kiinteä kollokaatio, ja jos näin on, milloin tämä tapahtui?”.

Tällaisten asioiden selvittämiseen käytän Korpin laajennettua hakua yhteisesiintymien tunnistamiseen laajemmissa näytteissä (kappaleissa), sillä pelkkä vasen/oikea-naapuri-haku ei paljastaisi riittävästi – varsinkaan tutkittaessa varhaisen nykysuomen musiikkikirjoittelun monimutkaista syntaksia, joka on usein lähempänä kaunokirjallisuutta kuin asiatyyliä. Korpuksen otteita voidaan tämän jälkeen käyttää jatkoanalyyseihin, esimerkiksi laadullista data-analyysia varten, mutta joskus ne voivat myös tuottaa uusia hypoteeseja. Täytyy myöntää, että olen useammin kuin kerran löytänyt neulan heinäsuovasta – esim. mielenkiintoisen tekstin, jonka olisin muuten saattanut jättää huomioimatta – selaamalla korpushakutuloksia.

Julkaisuja

Schweitzer, Benjamin 2019. Musikinstrumentenbezeichnungen im Finnischen: Historisch-systematischer Überblick, Varianten und Verstetigung. MA thesis. Universität Greifswald.

Lisätietoa

FIN-CLARIN eli suomalaisten yliopistojen, Tieteen tietotekniikan keskuksen ja Kotimaisten kielten keskuksen muodostama konsortio auttaa humanististen tieteiden tutkijoita käyttämään, jalostamaan, säilyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Aineistoja ja työkaluja tarjoaa Kielipankki.