– Humanististen opintojen vahvin ansio on, että ne opettavat paitsi oppimaan, myös käyttämään ja jalostamaan tietoa sekä viestimään siitä, Mikko Hautala sanoo.
Hyvällä tieteellisellä peruskoulutuksella humanisti pystyy omaksumaan monenlaisia asioita ja työskentelemään monenlaisissa tehtävissä.
– Nimitys vuoden humanistialumniksi on minulle suuri kunnianosoitus. Opiskelujeni ja työurani ajan olen ollut vakuuttunut humanististen tieteiden arvosta, merkityksestä ja hyödyllisyydestä. On hienoa viedä tätä viestiä eteenpäin ja siten rakentaa tulevaisuutta.
Karkkikaupassa yliopistolla
Hautala on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi poliittisesta historiasta Itä-Euroopan historian linjalta ja filosofian maisteriksi slaavilaisista kielistä.
Opiskelua 1990-luvun alussa hän kuvaa avautumisen ja optimismin ajaksi. Siihen vaikuttivat myös suuret muutokset Itä-Euroopassa: uudenlainen yhteistyö tuntui olevan mahdollista.
– Helsingin yliopiston opintovalikoima oli kuin karkkikaupassa: kaikkea löytyi, ja opettajakunta oli pätevää opettamaan mitä vain. Se oli hyvä paikka kunnianhimoiselle opiskelulle.
Diplomaatin työssä tarvitaan vahvaa kielitaitoa, myös harvinaisten kielten osaamista. Siksi Hautala valitsi slaavilaiset kielet. Sujuvien slaavikielten valikoimasta löytyvät tällä hetkellä puola, tšekki, ukraina, venäjä ja valkovenäjä. Investointi onkin ollut osoittautunut valtavan hyödylliseksi.
– Valintaan liittyi toki myös rekrytointinäkökulma, ja kielitaidon avulla sainkin ensimmäiset työpaikkani ja pääsin eteenpäin. Mutta ennen kaikkea ne vetivät puoleensa: uusien kielten oppiminen oli intohimo.
Kielitaito uran perustana
Hyvä esimerkki Hautalan määrätietoisesta etenemisestä urapolulla on hänen ensimmäinen kesänsä harjoittelussa Kiovassa.
– Suurlähettiläs oli huolissaan kauppavaihdon kasvusta ja antoi tehtäväkseni raportin siitä, miten suomalaisten yritysten kannattaisi toimia Ukrainassa. Tehtävä motivoi minua niin, että jatkoin hommia työpäivän jälkeen iltaisin aamuyöhön saakka. Olin saanut mahdollisuuden, jota en halunnut jättää käyttämättä.
Lopulta raportti päätyi julkaisuun asti ja poiki vielä seuraavan työpaikankin Sinebrychoffin panimon markkinatutkimuksen parissa Kazakstanissa.
Kun Hautala työskenteli Kiovassa, hän harmitteli teknisellä alalla toimivalle tuttavalleen humanistisen tutkinnon vähäistä arvostusta työmarkkinoilla. Tuttava esitteli asiasta toisen puolen: hän taas toivoi osaavansa kommunikoida paikallisten kollegoiden kanssa ukrainaksi.
– Näissä tehtävissä kielitaitoni oli kaiken a ja o: se oli syy, miksi minut rekrytoitiin, Hautala korostaa.
Diplomaatti tarvitsee yleissivistystä ja viestintätaitoja
Hautala on työskennellyt diplomaattina 26 vuotta, joista 17 hän on viettänyt ulkomailla. Viimeisin ja merkittävin on nelivuotinen pesti Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä. Sen aikana ehtikin tapahtua historiallisen suuria asioita, kuten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyys. Se on merkinnyt myös mieleenpainuvia hetkiä, kuten puhelinkeskustelu Natoon liittymisestä Donald Trumpin kanssa.
– Kaikki tehtävät lähtien Ukrainan-harjoittelusta ovat kuitenkin olleet omalla tavallaan tärkeitä ja kasvattavia. Diplomaatin työtä ei voi tehdä vain huippuhetkien takia, vaan täytyy nauttia myös siitä jokapäiväisestä vääntämisestä. Jokaisessa työssä tekee valintoja ja kasvattaa itseään ratkaisevaan suuntaan.
Diplomaattiuraa pohtivalle Hautalalla on muutama neuvo.
– Diplomaatintyö on yleissivistysammatti, jossa pitää olla valmis syventämään osaamistaan nopeasti. Kielitaito on hyvä pohja. Lisäksi pitää lukea reaaliaineita. Historian tuntemus on diplomatialle keskeistä, ja viestintä- ja vuorovaikutustaitoja tarvitaan.
Tärkeintä Hautalan mukaan on kuitenkin motiivi.
– Diplomaatin työ on ei ole vain kansainvälinen tehtävä vaan nimenomaan Suomen intressin ajamista kansainvälisessä ympäristössä. Oma näkökulma työhön on hyvä pohtia kuntoon, ja esimerkiksi harjoittelu on oiva tapa testata sitä. Diplomaatin ura on myös elämäntapa, joka säätelee paitsi omaa myös perheen elämää.
Sotaa, rauhaa ja yhteiskuntasuhteita
Hautalan käsissä on haastatteluhetkellä tuore kirja Sotaa ja rauhaa – Venäjä, Yhdysvallat ja Suomi uuden suurvaltakilpailun aikakaudella. Mediatyö onkin työllistänyt viime päivinä runsain mitoin.
Lisäksi Hautala tekee jatkotutkintoa valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Väitöskirjan aihe on Suomen ja Ukrainan itsenäistymisen historian vertailu.
– Sekä Suomi että Ukraina julistautuivat itsenäisiksi 1918, mutta vain toisen itsenäistyminen kesti. Tutkin taustalla olevia syitä. Tutkimus on historiatiedettä, mutta siinä näkyy tietenkin myös rinnastuksia nykyhetkeen.
Pelkkään jatko-opiskeluun Hautala ei ehdi keskittyä, sillä lokakuun puolivälissä Nokia nimitti hänet geopolitiikasta ja yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi.
– Uusi työ on tietysti nyt keskiössä. Se yhdistää aiemman kokemukseni yrityselämän ja huipputeknologian maailmaan.
Humanistien potentiaalia ei tule lokeroida kapeasti
Hautalan kokemuksen mukaan Yhdysvalloissa suhtaudutaan humanistiseen koulutukseen hyvin eri tavoin kuin Suomessa.
– Siellä monissa tehtävissä työskentelee humanisteja, vaikkei tehtävänimike siltä kuulostakaan. Rahoitusmaailmasta ja teknologia-alalta löytyy antiikin ja klassisten kielten pääaineopiskelijoita.
Yhdysvalloissa koulutusta ei ajatella ammattikouluna tiettyyn tehtävään.
– Ennemminkin ajatellaan niin, että koulutuksen avulla ihminen harjoittaa sisäisen tietokoneensa käsittelemään, muokkaamaan ja ymmärtämään dataa. Sen jälkeen mitä vain tietoa voi syöttää sisään ja syventää edelleen. Suomalainen näkökulma on liian kapea: koulutuksen ajatellaan määrittävän sitä, minne voi mennä töihin. Tämä lokerointi on humanististen alojen suurimpia ongelmia.
Huoli humanististen tieteiden tulevaisuudesta näkyy Hautalan mukaan paitsi Suomessa myös kansainvälisesti.
– Humanistien itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen pitää saada korjattua. Yliopiston täytyy pitää kiinni autonomiastaan ja perinteistään fiksulla tavalla. Sivistyshän on ylipäätään se syvä tavoiteltava arvo, joka mahdollistaa yksilön ja yhteiskunnan kokonaisvaltaisen kehityksen. Sivistyksen varaan voidaan rakentaa kestävää.
Humanistiopiskelijoita Hautala kannustaa uskomaan siihen, mitä he tekevät ja niihin taitoihin, joita yliopistolta karttuu.
– Kyky oppia ja kontekstualisoida asioita sekä viestiä on jatkossakin keskeistä. Humanistiset tieteet antavat hyvän pohjan, jonka päälle voi rakentaa monia eri osaamisalueita. Opiskelu voi olla epävarmaa ja raskasta aikaa, paikoin ehkä lamauttavaakin. Mutta olen itse esimerkki siitä, että vaivannäkö kantaa hedelmää. Tulevaisuus on jokaisen itse tehtävä, mitään automaattista hyvinvointia ei mikään koulutus takaa.
– Jos on onnekas, voi löytää työn, josta nauttii kaikkine haasteineenkin eikä oikeastaan koe edes tekevänsä töitä.