Huippuyksikkö tutkii eurooppalaisuutta kertomuksina

Euroopan kriisit ovat tutkijoiden mukaan paljastaneet dilemman: unionin sisällä tuki ihanteille, joiden varaan EU perustettiin on rapautunut, mutta samaan aikaan EU houkuttelee valtavasti pakolaisia ja siirtolaisia, jotka tavoittelevat samoja asioita kuten ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja taloudellisia mahdollisuuksia.


Seminaarissa kriisi keskiössä

Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen -huippuyksikkö järjestää 25. tammikuuta kello 14.15 alkaen Helsingissä avausseminaarin, jonka kantavana teemana on kriisi. Tapahtumassa pyritään etsimään ratkaisuvaihtoehtoja kriiseille.

Huippuyksikön johtajan Kaius Tuorin mukaan päällä ei ole esimerkiksi Euroopan unionin tai euron kriisi, vaan ihmisten uskon puute eurooppalaiseen projektiin.

- Kriisi on generoiva tila. Kriiseistä on tullut aikaisempaa hyväksyttävämpiä, Tuori sanoo.   

Seminaari on kaikille avoin ja se järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Runeberg-salissa, osoitteessa Fabianinkatu 33.

Lisätietoja seminaarista:

https://www.helsinki.fi/en/news/society-economy/launch-seminar-25.1.2018