Miksi valitsit saksan pääaineeksesi ja oliko mielessäsi muita vaihtoehtoja ennen kuin päätit opiskella saksan kieltä?
– Aluksi opiskelin biologiaa, mutta sitten muistin opiskelleeni saksaa aikaisemmin. Heräsin yhtenä päivänä ja minulle tuli vain mieleen, että "Hei! Voisin opiskella saksaa", joten päätin opiskella saksaa pääaineenani ja biologiaa sivuaineenani. Se vain tuntui oikealta.
Eroaako saksan opiskelu yliopistossa siitä, miten olet saksaa opiskellut aiemmin ennen yliopistoa?
– Voin sanoa, että yliopiston saksa oli aika samanlaista kuin lukiossa. Erona oli ainakin se, että opettajani olivat saksankielisiä. Siitä tuli sellainen valppaus, että täytyy pysyä hereillä ja oikeasti keskittyä luennoilla. On ollut sellaisia aikoja, jolloin koko luento meni ohi enkä ymmärtänyt mitään.
– Yliopistossa panostetaan myös artikulointiin eli sanojen ääntämiseen. Lukiossa ei keskitytty ääntämiseen yhtä paljoa, se oli jotenkin mekaanista. Piti vain lausua opettajan perässä.
Miten saksan kieli on avannut ovia kulttuuriin, historiaan ja maailmankuvaan?
– Kun opiskelen saksaa, pystyn katsomaan maailmaa saksalaisen näkökulmasta. Näen, miten heidän kulttuuri ilmenee kielessä ja kuinka saksan historia on vaikuttanut kieleen. Olen myös saanut syvällisen näkökulman siihen, kuinka kielet elävät ihmisten mukana ja muuttuvat ajan myötä. Haluaisin ymmärtää, miten kieli heijastaa saksalaisten ajattelua, arvoja ja yhteiskuntaa. Näitä asioita ei voi oppia pelkästään saksaa puhumalla, vaan opiskelun varrella täytyy myös miettiä, mitä kaikkea kielen takana on. Yliopistossa humanistinen tiedekunta tuo todella syvällisen näkökulman tällaisiin aiheisiin.
Yllättikö jokin sinut yliopistossa?
– Valittuani humanistisen aineen tajusin, kuinka paljon humanistisen tiedekunnan kurssitarjotin pystyi tarjoamaan minulle. Kurssitarjonta oli erittäin laaja ja täynnä erilaisia opintoja. Yliopistossa oli myös paljon enemmän itsenäistä opiskelua, mikä oli hieman vaikeaa alussa. Luennot ovat myös kestoltaan 90 minuuttia, kun taas lukiossa oppitunnit kestävät yleensä 75 minuuttia.
– Yllätyin myös siitä, kuinka kaunista yliopistolla on. Se todellakin antaa motivaatiota.
Oletko hyötynyt saksan kielen opiskelusta?
– Tämä on hyvä kysymys, on vähän hassua, kun minulta kysytään, olenko käynyt Berliinissä tai Saksassa. En ole, mutta olen taustaltani kosovolainen, ja Kosovolla on hyvät suhteet Saksaan. Jos Kosovossa osaa saksan kieltä, se avaa aivan hirmuisesti ovia monenlaisiin työllistymismahdollisuuksiin.
Ovatko opintosi vaikuttaneet harrastuksiisi, onko sinulla ollut aikaa harrastuksillesi vai oletko kokenut opiskelun olevan liian raskasta?
– Opiskelu on tietenkin ollut rankkaa, en tunne ketään, jonka mielestä opiskelu ei olisi rankkaa. Harrastin karatea erittäin pitkään, noin seitsemän vuotta, mutta minun täytyi lopettaa, koska oli aika, jolloin opiskelusta tuli erittäin intensiivistä ja aikaa vievää. Varsinkaan yliopiston toisena vuonna minulla ei enää ollut aikaa karateen. Karate ei yksinkertaisesti sopinut minun aikatauluuni enää. Olen kuitenkin aloittanut uusia harrastuksia, kuten salilla käymisen.
Suosittelisitko yliopistoa lukiolaisille?
– Joo! Ehdottomasti suosittelisin. Yliopisto-opinnot ovat oikeasti tosi innostavia ja aika erilaisia lukio-opiskeluun verrattuina. Opiskelu on itsenäisempää mutta samalla myös omien kiinnostusten mukaan muokattavissa.
Onko sinulla vinkkejä tuleville yliopistolaisille?
– Sellainen vinkki, että ajanhallintaa täytyy oikeasti tarkkailla, ja yliopistossa käytetään eri sanoja lukioon ja peruskouluun verrattuna. Esimerkiksi kokeet eivät ole kokeita vaan tenttejä, oppitunnit ovat luentoja, kurssit ovat luentojaksoja, ruokala on ravintola tai Unicafe ja opettajia kutsutaan lehtoreiksi tai professoreiksi. Lukujärjestystä ei myöskään kutsuta lukujärjestykseksi vaan HOPSiksi eli henkilökohtaiseksi opintosuunnitelmaksi eikä tiedekunnalla ole rehtoria vaan dekaani.
Maida Kpuzin kokemus yliopistosta on ollut suurimmaksi osaksi positiviinen: hän on erittäin ylpeä opinnoistaan ja suosittelee Helsingin yliopistoa, jos on kiinnostunut humanistisista aineista ja haluaa opiskella omanlaisesti.
Tämän tekstin ovat laatineet Konepajan lukiolaiset Kelly Chau, Akseli Käyhkö ja Maare Metso osana Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan ja Konepajan lukion yhteistyöprojektia.