Aleksanteri-instituutti on viime aikoina menestynyt useissa ulkoisen rahoituksen hankehauissa ja tutkimuksen arvioinneissa. Sen tutkijat ja hankkeet ovat saaneet huomiota myös mediassa, ja kansainvälisessä Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimusverkostossa instituutti tunnetaan korkeatasoisesta, monitieteisestä tutkimuksestaan ja monipuolisista opetuskokonaisuuksistaan. Mikä on ehkä jäänyt vähemmälle huomiolle, on se, että Aleksanteri-instituutti on myös harvinaisen mukava työpaikka!
— Olemme itse asiassa tehneet aika pitkäjänteistä työtä työhyvinvoinnin eteen jo pitkään, sanoo instituutin pitkäaikainen johtaja, nykyinen tutkimusjohtaja Markku Kivinen. Johtajana koin erityiseksi velvollisuudekseni huolehtia siitä, että ihmiset kokevat olevansa arvostettuja työyhteisön jäseniä, ja että yhteistyölle ja yhteisöön kasvamiselle tarjotaan riittävän hyvät puitteet.
Aleksanteri-instituutissa on vahva demokraattinen työkulttuuri. Isoista päätöksistä keskustellaan avoimesti, ja tärkeät linjanvedot tehdään yhdessä. Suunnitteluun ja päätöksentekoon osallistuvat kaikki halukkaat riippumatta roolista tai uravaiheesta, ja pienemmistäkin ratkaisuista voidaan keskustella yhdessä.
— Tämä on ollut tietyssä mielessä meidän menestyksemme salaisuus, naurahtaa Markku Kivinen.
Hyvät tyypit + toimivat rakenteet + tuuri = hyvä työyhteisö
Hyvä johtajuus ja motivoituneet, inspiroivat ihmiset on hyvä alku toimivalle työyhteisölle. Lisäksi tarvitaan myös sopivia rakenteita, jotka tukevat yhteistyötä ennemmin kuin jatkuvaa kilpailu ja mahdollistavat epäkohtiin tarttumisen ajoissa. Akateeminen maailma on täynnä kilpailua, arviointia ja poissulkemista. Se tarvitsee vastapainokseen kulttuurin, joka huomio, välittää ja jakaa. Jatkuva muutos aiheuttaa stressiä parhaissakin yksilöissä ja yhteisöissä. Sitä on voitava lievittää aina kuin mahdollista.
— Olemme eläneet vaikeitakin aikoja, toteaa tutkijaopettaja Brendan Humphreys, jonka ura Aleksanteri-instituutissa alkoi vuonna 2009. Yliopiston rakenneuudistus vei meiltä muutaman työyhteisön rakentamisen kannalta erityisen arvokkaan kollegan, ja olemme sen jälkeen joutuneet jokainen ehkä yksilöinä kantamaan entistä enemmän vastuuta työhyvinvoinnista ja yhteisöstä.
Onneksi lähihistoriaan on sattunut myös onnenpotkuja, kuten Suomen Akatemian myöntämä Venäjä-tutkimuksen huippuyksikön kuusivuotinen rahoitus vuosina 2012-2018. Sen turvin instituutti pystyi rekrytoimaan uutta tutkimushenkilöstöä, ja lisääntyneet resurssit ja laajentuneet verkostot mahdollistivat yhä uusien hankehakemusten menestyksen. Aleksanteri-instituuttiin saatiin yhteisillä ponnistuksilla useampi Marie Curie -rahoitus ja profi-rahoituksella käynnistettiin merkittäviä uusia professuureja ja tutkimushankkeita, viimeisimpänä ERC Advanced Grantin turvin käynnistynyt professori Judith Pallot'n hanke. Resursseja ja yhteishenkeä riitti myös yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen panostamiseen siinä määrin, että vuonna 2014 Aleksanteri-instituutille myönnettiin J.V.Snellman -tiedonjulkistamispalkinto.
Työhyvinvointi on yhdessä viihtymistä, arjessa ja juhlassa
Merkittävä osa työyhteisön hyvinvoinnista syntyy muun kuin varsinaisen työnteon ohessa: kahvihetkien keskusteluissa, yhteisillä lounailla ja työpäivän jälkeisillä hetkillä lähipubissa. Aleksanteri-instituutissa on paljon säännöllisiä yhteisiä aktiviteetteja kuten legendaarinen pikkujoulu tai kahdesti viikossa kokoontuva lankutuspiiri. Yhteisiä retkiä museoihin, teatteriin ja luontoon järjestetään muutaman kerran lukukaudessa ja ajoittain, esimerkiksi läksiäisten kunniaksi, kokoonnutaan myös Afternoon Beat -lounasdiscoon kellarin neuvotteluhuoneessa. Tilaisuuksista tekee erityisiä se, että niihin osallistuvat kaikki ikään, taustaan tai työrooliin katsomatta.
Hyvä esimerkki viimeksi mainitusta on se, että aloite työyhteisöpalkinnon hakemiseksi Aleksanteri-instituuttiin tuli tutkimusavustaja Elena Gorbachevalta, joka aloitti instituutissa vasta viime vuonna.
— Tunsin oloni kotoisaksi ensi hetkestä lähtien. Minut otettiin todella lämpimästi vastaan ja kohdeltiin tasa-arvoisena kollegana, vaikka olen vasta opiskelija, ja tulin instituuttiin aluksi vain muutaman kuukauden harjoitteluun, kiittää Elena.
— Aleksanteri-instituutti on tiivis, mutta ei suljettu yhteisö - close but not closed, huomauttaa Brendan. Uskomme, että uusien kollegojen ottaminen heti mukaan yhteisöön ei ole pelkästään ystävällistä ja kohteliasta, vaan myös äärimmäisen fiksua: heidän avullaan yhteisöstä voidaan rakentaa yhä vahvempi.