Vaikka tämänvuotinen hakuaikataulu oli tiivis, HSSH vastaanotti ilahduttavan määrän korkeatasoisia hakemuksia.
Arvioinnissa painotettiin erityisesti uusien ideoiden ja ratkaisujen kehittämistä, monitieteistä yhteistyötä, suunnitelmien toteuttamiskelpoisuutta ja avoimen lisäarvon tuottamista SSH-tutkimusyhteisölle. Myös budjetin perusteltavuus suhteessa hankkeen tavoitteisiin otettiin huomioon.
”Pyrimme tällä rahoituskierroksella myös tukemaan hankkeita entistä enemmän. Tarkoitus on valita menetelmäkehittämisen kannalta sopivia hankkeita ja tiivistää niiden yhteistyötä HSSH:n metodologisen yksikön kanssa”, kertoo HSSH:n johtaja Risto Kunelius.
Näiden hankkeiden kanssa vahvistetaan niiden tuottamaa laajempaa vaikuttavuutta kampuksella. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi työpajojen järjestämistä, tulosten julkaisemista eri muodoissa tai muita yhteisiä toimenpiteitä.
Tämän vuoden rahoituskierroksella myönnetään kaikille valituille hankkeille 13 000 euroa. Leikkaamalla hieman aiempaa maksisimirahoitusta voitiin rahoitusta kohdentaa mahdollisimman monelle korkeatasoiselle hankkeelle ja tukea laajasti monitieteistä yhteistyötä Helsingin yliopiston SSH-alojen tutkimuksen piirissä.
Kaikkien rahoitusta saavien hankkeiden odotetaan esittelevän työnsä tuloksia